Lehtijutut 2019

Aamuposti 27.12.2019

Rosa Pohjolaisen kisamatka Norjaan oli täysosuma

Hyvinkään Slalomseuran Rosa Pohjolainen valitsi kisa- ja harjoittelumatkan Norjaan kotimaisten FIS-kisojen edelle. Valinta oli FIS-pisteiden kannalta onnistunut. Kvitfjellin superg-kisojen jälkeen Pohjolaisen ensimmäiset FIS-pisteet asettuivat lukemiin 77.36. Omassa ikäluokassa (2003 synt.) näillä pisteillä ollaan hyvin lähellä maailman kärkeä. Vauhtilajikisoja on laskettu toistaiseksi hyvin vähän, joten varmaa kärkipaikkaa seuraavalla FIS-listalla ei uskalla luvata.

Kvitfjellin jälkeen Rosa Pohjolainen jäi harjoittelemaan Norjaa ja palasi kisarinteeseen viime viikolla Hafjellissä. Hafjellin suurpujottelukisoissa isoilla lähtönumeroilla (67. ja 73.) startannut Pohjolainen teki kisoissa hämmästyttäviä nousuja. Ensimmäisessä kisassa Pohjolainen oli lopputulokissa viides. Toisen kisan avauslaskun jälkeen hyssiläinen oli jo kolmantena ja paransi sijoitustaan yhdellä pykälällä toisella kierroksella. Kisan voitti Norjan Kristina Riis-Johannesseen, jonka GS-sijaluku rankingissa on 39. pisteillä 17.03.  Vuoden tauon jälkeen paluuta tekevällä norjalaistähdelle Pohjolainen hävisi +2.24 sekuntia ja sai FIS-pisteitä 44.44. Ensimmäisen kisan viidennestä sijasta myönnettiin pisteitä 54.56, joten seuraavassa FIS-pistelistassa Pohjolaisen GS-pisteet ovat 49.50 ja ranking 462 (arvio). Näillä pisteillä 2003-ikäluokassa Pohjolainen on rankingissa todennäköisesti kolmantena.

Ennen Norjan kisareissua Pohjolainen oli ehtinyt pudottamaan pujottelupisteensä lukemaan 45.29, mikä takasi starttipaikan kuumassa ryhmässä. Lauantain kisassa Pohjolainen pääsi lähtemään seitsemäntenä ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Fis-pisteitä +1.63 aikaerosta kärkeen tuli 38.25. Sunnuntaina hyvinkääläinen aloitti numerolla yksi, oli kolmantena avauslaskun jälkeen ja nousi toisella kierroksella kisan kakkospaikalle. Eroa molemmat pujottelut voittaneeseen Riis-Johannesseen tuli +2.29, mikä toi FIS-pisteitä 46.17. Norjan reissun jälkeen Rosa Pohjolaisen pujottelun FIS-pisteet ovat 41.56 ja uusi ranking on noin 260.  

Rosa Pohjolainen valittiin nuorten olympialaisiin Sveitsin Lausanneen. Kisat pidetään 9.-22. tammikuuta ja seuraava FIS-lista otetaan käyttöön 25.12. Mikäli lähtöjärjestys olympiakisojen alppihiihtokisoissa määräytyy tämän listan mukaisesti, Rosa Pohjolaisen starttinumerot jokaisessa kolmessa lajissa siirtyvät hännän huipulta lähelle ensimmäistä arvontaryhmää.

Miesten pujottelukisoihin osallistui 123 urheilijaa, joista suomalaisia oli kahdeksan. Paras suomalainen sunnuntain pujottelussa oli HySSin Jesper Pohjolainen, joka oli neljäs. Pisteitä 34.69 -  2.5 pistettä paremmin kuin voimassa olevassa FIS-listassa.

Aamuposti 13.12.2019

Rosa Pohjolaiselle ensimmäiset superg:n FIS-pisteet

Norjan Kvitfjell on vakio kisapaikka miesten maailman-cupin vauhtilajeissa. Naisten syöksylaskuun Kvitfjell on liian raju rinne, mutta superg-kisoja siellä järjestetään. Viimeksi 5.-6. 12. rinteessä laskettiin naisten EC-superg, joten rinne oli hyvässä kunnossa myös FIS-kisassa muutama päivä myöhemmin.  HySSin kolmikko Rosa Pohjolainen, Jesper Pohjolainen ja Joel Palosaari pääsivät aloittamaan superg-kautensa kohtalaisen vaativassa paikassa.

Kisaradalla oli pituutta 1243 metriä ja korkeuseroa 358 metriä. – Tämä ei ole ihan sama rinne kuin miesten MC-syöksyssä. Heillä rata jatkuu alas kylään saakka, me jäimme noin puoleen väliin rinnettä. Kuitenkin reilut 50 sekuntia täyttä vauhtia. Omat laskut menivät yllättävän hyvin, vaikka alla oli vain kaksi ja puoli SG-laskua. Ei suuri virheitä, eikä myöskään mitään suuria onnistumisia, viestitti Rosa Pohjolainen kisapaikalta.  Alppimatematiikan ihmeellisyyksiin kuuluu, että huonommasta sijoituksesta voi saada paremmat pisteet – aikaero kärkeen ratkaisee. Pohjolaisen sai 8. sijastaan FIS-pisteitä 76.38 (aikaero kärkeen +0.71) ja viidennestä 78.33 (aikaero +1.05).

Rosan kanssa samoin miettein kisojen jälkeen oli myös velimies Jesper Pohjolainen. – Tänään oli vasta neljäs superin lasku. Vauhti ei ollut kohdallaan, mutta mukava päästä haastavaan ja vauhdikkaaseen rinteeseen. Tämä on hyvää treeniä suurpujotteluun ja pujotteluun. Me jäämme tänne loppuviikoksi harjoittelemaan ja toivottavasti päästään laskemaan myös lisää superia, halusi Jesper Pohjolainen. Jesperin sijoitukset kisoissa 42. ja 35., joista FIS-pisteitä 93.66 ja 98.87.

HySSin Joel Palosaari kaatui harjoituslaskussa ja sama paikka oli kohtalokas myös ensimmäisessä kisassa. Toisessa kisassa Palosaari pääsi maaliin, sijoitus 49:s. Miesten kisaan osallistui 82 laskijaa.

Kisakauden 2019-2020 yhdeksäs FIS-pistelista tuli käyttöön 12. joulukuuta. HySSin Rosa Pohjolainen on tehnyt hyvillä tuloksillaan rakettinousun rankingissa. Rosan pujottelupisteet ovat 45.19 ja ranking 315. Omassa ikäluokassaan (2003) Rosa on kolmantena. Edelle ovat ehtineet USA:n Emma Resnick (39.83) ja Latvian Dzenifera Germane (40.85). Resnick laski parhaimmat pujottelupisteensä Kiinassa ja Germane teki kaksi hyvää tulosta Itävallan Söldenissä.

Hyvää sijoitukseen ja kovaan rankingiin tarvitaan vain kaksi hyvää kisaa. Rosa Pohjolaisen superg-tulokset Kvitfjellissä antavat FIS-pisteitä 77.36, joilla kaikkien ikäluokkien tilastossa sijoitus olisi 382 (arvio). Omassa ikäluokassaan Pohjolainen olisi kärkipaikalla, jos tulokset olisivat ehtineet viimeiseen listaan. Suurpujottelussa Pohjolaisella ei ole vielä FIS-pisteitä. Ensimmäinen GS-startti on kisaohjelmassa 19. joulukuuta Norjan Hafjellissä.

Rosa hyvässä nousussa myös FIS-tilastoissa.

Aamuposti 13.12.2019

HySSin nuoret aloittavat kisakauden Rukalla

Uuden nimen, Kia Ski Tour, saanut 14-, 16- ja 18-vuotiaiden alppikisakisakiertue alkoi perjantaina Rukalla. Kisalajeina ovat suurpujottelu, pujottelu ja paripujottelu. Hyvinkään Slalomseura Sukkulaa edustavat: Takarivi vas. Hetta Saarinen (N14), Silva Saarinen (N18), Jasper Palosaari (M16) ja Samuel Hurmerinta (M14). Eturivin Lyly Saarinen ja Sisu Hemming hoitavat kisoissa esilaskijan tehtävät.

HySSin edustusjoukkue Kia Ski Tourin avauksessa Rukalla.

Aamuposti 11.12.2019

Alppitrio siipirikkona

Julia Toiviainen viikkoja poissa kisarinteestä. Erika Pykäläisen toipuminen etenee hyvin. Rosa Pohjolainen vauhdissa Norjassa.

Alppihiihtäjä Julia Toiviainen kaatui rajusti Levin MC-pujottelun ensimmäisellä kierroksella. Toiviainen otti kiepsahduksen vastaan oikealla kädellään, jolloin peukalo tökkäsi ensimmäisenä rinteeseen. Kisan jälkeen lääkäriltä tuli diagnoosi, vamma on ns. hiihtäjän peukalo, joka vaatii pikaista leikkaushoitoa.

- Levin kisan jälkeen testasin, pystynkö laskemaan peukalo kipsattuna suurpujottelua. Laskin lyhyitä ratoja ja kokeilin erilaisia sauvoja. Intoa oli enemmän kuin älyä ja päätin lähteä Norjaan ensimmäiseen EC-kisaan. Ei auttanut särkylääkkeet eikä sauvakikkailut. Ensimmäisessä kisassa en päässyt toiselle kierroksella ja toisessa kisassa olin 44:s. Rehellisesti sanottuna, ei ollut oikein loppuun asti harkittua toimintaa, myönsi Toiviainen.

Julia Toiviaisen käsi operoitiin joulukuun 3. päivä. – Jos oikein ymmärsin, käden jänteet palautettiin oikeille paikoilleen. Käsi laitettiin vankkaan kipsiin ja viikkoon en voinut, enkä saanut tehdä yhtään mitään. Tällä viikolla saan vähän kevyemmän kipsin ja tikit otetaan pois ensi viikolla. Vähän on opettelemista pelkässä olemisessa. Ennen kisoja ulkoilin ja urheilin vähintään kahdeksan tuntia päivässä. Tulehdusvaaran vuoksi nyt sitä malttia on vaan oltava.

Valoisan luonteensa avulla Toiviainen löytää loukkaantumisestaan hyviäkin asioita. – Nyt on jo ihan hyvä fiilis. Lajia ajatellen tämä on pieni juttu, taisin selvitä vähällä.  Olen nyt harjoitellut kovaa puoli vuotta ja lepo voi tehdä ihan hyvää jatkoa ajatellen. Ennen rinteeseen pääsyä voin tehdä hyvän fysiikkaharjoitusjakson, joka jää yleensä kisakaudella tekemättä. Ja joulunaika rauhassa kotona on myös kiva juttu. Väinö, Toiviaisen kultainen noutaja, on ainakin tyytyväinen, kun lenkkikaveri on taas kotona. Tuliainen ei ollut toivottu jättiluu vaan oudolta tuoksuva kipsi, viestitti Väinö katseellaan.

Kun soittaa Erika Pykäläiselle, on mukava arvailla, mistä maasta puhelimeen vastataan. Tällä kertaa iloinen vastaus tulee Saksasta Münchenin lentokentältä. – Mietitään tässä Riikan (Honkanen) kanssa miten saadaan tämä tavarakasa alppihiihtoliiton tukikohtaan Itävallan St. Johanniin.

Erika Pykäläinen joutui pitämään kahdeksan viikkoa taukoa lajiharjoittelusta Argentiinan harjoitusleirillä sattuneen loukkaantumisen vuoksi. – Pääsin takaisin rinteeseen Levin MC-kisan aattona. Laskin aluksi fysioterapeutin valvomissa treeneissä loivassa lastenrinteessä. Levin jälkeen oli toinen tehojakso Rovaniemen Comeback Centerissä. Ohjelmassa oli jokaisena päivänä myös lajiharjoittelua. Ensin vapaalaskua, sitten kolme päivää harjoittelua polvikeppiradoilla ja lopuksi pääsin laskemaan pari päivää myös pitkillä kepeillä merkittyjä ratoja. Tanja Poutiainen-Rinne oli jokaisessa harjoituksessa ohjaamassa ja häneltä sain myös arvokasta vertaistukea. Tanja loukkaantui vakavasti saman ikäisenä kuin minä nyt, tarkensi Pykäläinen.

Pykäläinen kiittää Poutiaista ja Comeback Centerin porukkaa. – Loukkaantuneen jalan liikelaajuus saatiin palautettua, syväkyykkykin onnistuu. Jalka on hieman jäykempi, mutta hyvä verryttely auttaa. Fyysinen kunto on hyvä ja yllättävän nopeasti löysin oikeaa meininkiä laskemiseen. Nyt ei ole enää mitään rajoitteita harjoittelussa eikä laskemisessa. Vielä ei ole tiedossa, missä me tällä Itävallassa harjoitellaan. Hämärän peitossa on myös paluu kisaradoille. Ehkä vuodenvaihteessa, voi mennä pitempääkin, arveli Erika Pykäläinen.

Hyvinkääläistrion kolmas jäsen Rosa Pohjolainen on pysynyt terveenä ja tehnyt erinomaisia tuloksia alkukauden aikana. Viikonloppuna Pohjolainen matkusti Norjaan, jossa hän osallistui ensimmäistä kertaa FIS-tason superg-kisaan. Ensimmäisessä FIS SG-kisassa Pohjolainen pääsi ehjänä maaliin – sijoitus seitsemäs.  HySSin Jesper Pohjolainen oli miesten kisassa 42:n. Joel Palosaari keskeytti. Lisää Kvitfjellin SG- kisoista torstain Aamupostissa.

Väinö kommentoi: Minä luulin, että tuo on jättiluu. Mutta kipsiä, yäk! Studio Janni T
Erika palasi rinteeseen Levin MC-kisan aattona.

Aamuposti 3.12.2019

Pohjolaiset vauhdissa Ruotsissa

Rosa toinen, Jesper tuhri kärkipaikan

Ruotsin Arvidsjaurin FIS-kisassa sunnuntaiaamuna oli hyvinkääläisittäin poikkeuksellisen herkullinen tilanne avauskierroksen jälkeen. Naisten kisaa johti Rosa Pohjolainen lähes sekunnin erolla. Miesten kisan kärkipaikkaa piti Jesper Pohjolainen yhden kymmenysosan turvin. Toisella kierroksella Rosa Pohjolaisen lasku ei sujunut parhaimmalla laskulinjalla, joten hän putosi kakkossijalle. Aikaeroa Ruotsin Rebecca Nyman Granbomiin jäi vain 13 sadasosaa, matkassa tappio oli 67 cm. Hopeasijasta Rosa Pohjolaiselle kertyi FIS-pisteitä 45.52, mikä on hyssiläisen toiseksi paras pistenoteeraus.

Pohjolaisten alkuasetelmat olivat hyvät myös lauantain kisassa. Rosa oli toisena ja Jesper viidentenä, molemmilla aikaeroa kärkeen noin puoli sekuntia. Rosan toinen lasku päättyi ulosajoon ja Jesper hylättiin.   – Lauantaina laskin ulos aivan radan viimeisillä kepeillä, mutta menin kuitenkin maalilinjan yli. Ensin olin tuloksissa (15.) mukana, mutta tietysti oikea merkintä on DSQ eli hylätty suoritus. Tänään menin toisella laskulla pihalle jo radan alkuvaiheessa. Ensimmäisessä neulansilmässä paino jäi taakse ja jettasin vauhdikkaasti ulos, kommentoi Jesper Pohjolainen viikonlopun saalistaan. – Turhautuneet fiilikset jäi kyllä viikonlopusta. Vauhti on kohdallaan, mutta tulosta ei tullut kummastakaan kisasta.

Arvidsjaurin FIS-kisaan osallistui 25 naista, joista suomalaisia oli kahdeksan. Vastaavat luvut miesten kisoissa olivat 83 ja 26. Avauskisoissa nopeimmat suomalaiset olivat LHS:n Heidi Merisalo (6.) ja Rukan Saku Aho (4.). Sunnuntaina Rosa Pohjolaisen tavoin KSC:n Salomo Sirviö oli kakkossijalla. HySSin Emil Keränen oli 15., Jon-Mikkel Lindberg 20. ja Joel Palosaari 27.

Pohjolaisten pujottelun FIS-pisteet – Jesper 37.32 ja Rosa 45.19 – alkavat olla tasolla, jonka parantaminen kotimaan FIS-kisoissa, ilman ulkomaalaisten osallistumista, onnistuu vain kisoja voittamalla. Viikon lepotauon jälkeen Pohjolaiset lähtevät harjoittelu- ja kilpailumatkalle Norjaan. Kotimaan FIS-kisa-avaus Rukalla ja Pyhällä 16.-19.12 jää väliin, mutta jouluksi ehditään kotiin Hyvinkäälle.

Eurooppa-cupia Norjassa ja Ruotsissa

Norjan Trysilissä laskettiin perjantaina ja lauantaina naisten EC-kisa suurpujottelussa. Suomea edustivat Julia Toiviainen, Jenny Vuori ja Kia-Emilia Hakala. Avauskisassa Julia Toiviainen oli ensimmäinen, joka karsiutui toiselta kierrokselta, sijoitus 61. Lauantaina Toiviainen ja Hakala pääsivät myös toiselle kierrokselle. Toiviaisen loppusijoitus 44. ja Hakalan 54. Kisan 30 parasta sai EC-pisteitä. Kisaan osallistui 74 laskijaa.

Miehet pujottelivat EC-kisan Ruotsin Funäsdalenissa.  Suomen Jens Henttinen oli kahden laskun jälkeen kisoissa 36. ja 48. Turo Torvinen pääsi kakkoskisassa toiselle kierrokselle, mutta laski ulos. Marlon Sjöberg ei päässyt kummassakaan kisassa toiselle kierrokselle. Miesten kisoihin osallistui 95 laskijaa.

Kisat jatkuvat maanantaina ja tiistaina. Miehet laskevat GS-kisan Trysilissä, jossa Suomea edustavat Samu Torsti, Arttu Niemelä, Marlon Sjöberg ja Elian Lehto. Funäsdalenin pujottelukisassa Suomen edustus on Kia-Emilia Hakalan ja Jenny Vuoren varassa. Sormivamma pitää Julia Toiviaisen poissa pujottelukisasta.

Levin jälkeen suuntana Ruotsin Arvidsjaur.

Aamuposti 29.11.2019

Rosa Pohjolainen voitti FIS-kisan Kiirunassa

Levin MC-kisaviikon jälkeen Hyvinkään Slalomseuran Rosa Pohjolainen matkusti Ruotsin Kiirunaan, jossa laskettiin tiistaina ja keskiviikkona FIS-pujottelut. Ensimmäisessä kisassa Pohjolainen oli kuudes, pari sekuntia kärkeä perässä. Toisen kisan numerolla 30 startannut Pohjolainen voitti reilun sekunnin erolla ja sai ennätyspisteikseen 44.86. Voittopisteet eivät tippuneet kovin alas, koska suurin osa Kiirunan kisan laskijoista oli nuoria, 2000-luvulla syntyneitä urheilijoita. Kisaan osallistui 77 laskijaa, joista suomalaisia oli 11.

- Nämä olivat minun ensimmäiset iltakisani. Pimeys toi vähän lisähaasteita, rinteen valot eivät olleet ihan parhaimmasta päästä. Rinne pysyi yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka naisten rata-aluetta ei oltu edes jäädytetty. Perusvarmat laskut, ilman virheitä riittivät kärkipaikkaan, kertoi Rosa Pohjolainen myöhään keskiviikkoiltana.

Miesten kisat jatkuivat pitkälle yöhön, koska kilpailijoita oli peräti 125. FIS-kisat Suomessa alkavat vasta joulukuun puolivälissä, joten kisatuntumaan Loussavaaran rinteiltä oli hakemassa 24 suomalaista miestä. Ruka Slalomin Miikka Mankinen voitti ensimmäisen kisan ja oli toisessa kolmas. HySSin Emil Keränen oli avauskisassa kolmas. Eroa Mankiseen jäi +0.96 ja FIS-pisteitä Keräselle 48.16. Toiseen kisaan Keränen starttasi ensimmäisenä ja oli myös ensimmäinen keskeyttäjä. HySSin Jon Mikkel Lindbergin sijoitukset kisoissa olivat 14. ja yhdeksäs.

Kåbdalisin ja Kiirunan hyvillä kisatuloksilla Rosa Pohjolainen on onnistunut pudottamaan FIS-pisteensä lukemiin 46.17. (ranking n. 320.). Seuraava startti on viikonloppuna Ruotsin Arvidsjaurissa, jonne on matkalla myös velimies Jesper. HySSin edustusjoukkuetta Prästberget-rintellä täydentää myös Joel Palosaari. Norjan Trysilissä alkaa perjantaina naisten Eurooppa-Cup suurpujottelulla, jossa hyvinkääläisistä starttiviikselle asettuu Julia Toiviainen.

Vasemmalla Rosa, oikealla Jenny Vuori. Kuva M. Onali

Aamuposti 26.11.2016

MC Levi oli upea urheilujuhla

Levin MC-kisan naisten kilpailusta jäi päällimmäiseksi mieleen kaksintaistelu USA:n Mikaela Shiffrinin ja Slovakian Petra Vlhovan välillä. Vlhova johti avauslaskun jälkeen, mutta kaatui vauhdikkaasti toisella kierroksella. Shiffrinille voitto oli uran 61. Suomen osalta kisan pelasti Nella Korpio, joka oli ainoa suomalainen MC-pisteillä. Maaliin saakka pääsivät myös Riikka Honkanen ja Jenny Vuori.

Miesten kisassa haettiin seuraaja Marcel Hirscherin paikalle pujottelun kärkinimeksi. Paikan valtasi Norjan Henrik Kristoffersen. Suomalaisista maaliin saakka pääsi vain Turo Torvinen, joka jäi toisen kierroksen paikasta 61 sadasosaa.  

Hyvinkääläiset alppihiihtäjät olivat täysillä mukana, mutta kukaan ei päässyt maaliin saakka.

Julia Toiviaisen loppuraportti kisasta. – Levi on tapahtumana ihan huippu. Olosuhteet olivat tosi hyvät ja oikealla asenteella lähdin taistelemaan. Valitettavasti lasku loppuikin sitten lyhyeen, kun kaaduin. Mutta tämä on lajin henki, yritys oli ainakin hyvä. Harmittavasti ei siis jäänyt kisoista muuta käteen kuin kipsi.

Käden jänteet tarvitsevat leikkaushoitoa, mutta ennen sitä Toiviainen testaa Levillä, onko tuetulla kädellä mahdollista laskea suurpujottelua. Jos kokeilu onnistuu, suuntana on Norjan Trysilin EC-kisa. Jos laskeminen ei luonnistu, kotimatka ja leikkaus ovat edessä. 

Rosa Pohjolainen starttasi kisaan numerolla 73. Jyrkänteen puolessa välissä Pohjolainen kiepsahti vauhdikkaasti ympäri ja liukui selällään suojaverkkoon. -  Eilinen oli mielenkiintoinen, hieno kokemus.  Vähän jäi harmittaan ulosajo. Rinteen yläosan laskemisesta ei ole valittamista ja jyrkänteelle tuleminenkin onnistui hyvin. Jyrkänteellä oli neulari ja pitkä käännös ja niiden välissä kumpu, jonka päältä lensi selälleen. Olen katsonut laskuvideon monta kertaa, mutta en vieläkään osaa kommentoida tarkasti, mitä siinä tapahtui. Kokonaisuudessaan hieno päivä ja väitän, että tästä reissusta on suuri hyöty jatkoa ajatellen, viestitti Rosa matkalta Kiirunaan FIS-kisoihin. – Taitaa ne kisat tuntua aika pieneltä tähän viikonloppuun verrattuna.

Jesper Pohjolainen oli kisan huipennuksen aikana jo matkalla toisen suuntaa, kouluunsa Nilsiään. – Matkalta Pohjolainen kommentoi. – Ei tämä kokonaisuus eronnut kovin paljon nuorten MM-kisoista. Media- ja edustustilaisuuksia oli paljon enemmän ja ne tuli hoidettua ihan luontevasti. Kisa-alueella oli kyllä erilainen fiilis, katsomo ja kaikki rakennelmat muodistivat hienon maalialueen. Ja tietenkin yleisö, jota riitti pitkälle radan varteen. Kisa oli yksi kisa muiden joukossa.  

- En jännittänyt edes startissa. Ihan mukava, rento fiilis, mutta lasku lähti kyllä jäykästi. Jyrkänteen yläosassa oli jo kulumaa ja se vaikutti laskemiseen. En saanut enää käännöksiä osumaan oikean laskulinjaa. Olosuhteet olivat hyvät, mutta jyrkänteen keskiosaan oli loppupään laskijoiden riesaksi lohjennut melkoinen kraatteri. Suksi takertui monttuun ja yritin repiä sitä koko kropalla irti. Kallistin liikaa ja menin kyljelleen, analysoi Jesper Pohjolainen kisalaskuaan.  

Nella laski pisteille Levin MC-kisassa. Sijoitus 28., FIS-pisteet 36.70 Kuvassa myös valmentaja Nicolas Burtin.
Petra Vlhova kaatui ja poro karkasi käsistä.
Lapin poliisi epäilee: Jupen käsi murtui jo Public Draw`ssa. Partasuuta kuulustellaan. Kuva Mikko Onali
"Olen ihan varma, että tästä reissusta oli hyötyä jatkoa ajatelle."
Yksi kisa muiden joukossa, ei tarvitse jännittää!

Aamuposti 23.11.2019

Kaikki kunnossa Levillä

Hyvinkääläiset tyylikkäästi esillä  

Levin maailmancupin viralliset avajaiset ja Skisport Finlandin lehdistötilaisuus pidettiin torstaina iltapäivällä hotelli Panoraamassa. Ensimmäiset terveiset kansainväliselle kuulijakunnalle kertoi joulupukki. FIS:n puolesta äänessä olivat naisten ja miesten kilpailukoordinaattorit. Kisaorganisaation puheenvuorossa pääsihteeri Marko Mustonen kertoi järjestelyistä ja totesi myös, ettei koskaan aikaisemmin kisarinteessä ole ollut näin paljon lunta. Mustonen julkaisi myös ensi vuoden Levin MC-kisapäivät 21.-22.11.2020

Kansainvälisessä osuudessa urheilijoista haastateltavina olivat maajoukkuelaskijat Nella Korpio ja Jens Henttinen. SSF:n osuudessa esiteltiin loput Levillä kisaavat suomalaiset urheilijat, jotka esiintyivät lehdistötilaisuudessa huomattavasti luontevammin kuin aikaisempina vuosina.   

Ensimmäisenä hyvinkääläisistä vastaamaan pääsi Jesper Pohjolainen, joka toivoi laskevansa Levillä nopeita laskuja. Kivana juttuna Jesper Pohjolainen piti MC-uran aloittamista samaan aikaa siskonsa Rosan kanssa. Pakollisten kysymysten jälkeen juttu luisti vieläkin paremmin. – Pressi oli ihan mukava tilaisuus, uusi kokemus minulle. Viimeiset treenit täällä Levillä ovat kulkeneet tosi hyvin. En lähde kisaan varmistelemaan, täysillä mennään ja luotan siihen, että maalivaate löytyy. Toisen kierroksen paikka tuntuu vielä kaukaiselta, mutta ei mietitä sitä nyt. Oma tekeminen on tärkeintä ja keskitytään vain siihen, suunnitteli Jesper Pohjolainen

Pohjolaisen sisarukset kiinnostavat yleisöä. Haastattelijan kysymykseen, kuinka yhteistyö sisarusten kesken toimii, Rosa Pohjolainen antoi mukavan vastauksen. – Kyllä Jeppe auttaa minua paljon. Tsemppaa harjoituksissa ja on esimerkkinä. Tämä on yksilölaji ja joskus on yksinäistä, joten luotettava kaveri on hyvä olla lähellä, vastasi Rosa. Tämän päivän tavoitteeksi Rosa Pohjolainen asetti hyviä käännöksiä ja nopeita laskuja.  

Julia Toiviainen laski viime viikonloppuna Ruotsissa hyvät kisat, joista itseluottamus vahvistui ja selkeytti tavoitetta Levin kisaan. – Käännettyyn eli toiselle kierrokselle tähtään. Viimeistelyt Suomulla menivät hyvin. Ennen Ruotsin reissua pääsin laskemaan täällä Levillä, joten olosuhteet ovat hallinnassa. Katsomossa on paljon tuttuja ja Levillä on aina hyvä fiilis. Vihdoinkin päästään tositoimiin, innostui Toiviainen.

Hyvinkääläiset urheilijat hoitivat osuutensa tyylikkäästi. Kisapäivinä heitä seuraa 150-200 miljoonaa katsojaa eri TV-kanavien kautta. TV2:n lauantain urheilustudio kokonaisuudessaan lähetetään Leviltä. Alppikisalähetykset alkavat klo 11.00 ja klo 14.00.

Iloisella mielellä kohti suurta seikkailua. Kungen Jeppe ja kaunottaret vas. Erika, Rosa ja Jupe.

Aamuposti 21.11.2019

Erika Pykäläinen starttaa viikonloppuna Levillä

Samaan aikaan kun kisakumppanit valmistautuivat Levillä maailmancup-pujotteluun tai aloittivat kisakauttaan Ruotsissa, alppihiihtäjä Erika Pykäläinen vastaili Helsingin messukeskuksessa GoExpo-vieraiden kysymyksiin. Pykäläinen loukkaantui syyskuun lopussa harjoitusleirillä Argentiinassa, joten jutunjuureksi tuli luontevasti rikkoutuneen polven tilanne ja kuntoutumisen eteneminen.

- Neljä viikkoa varoin rasittamasta yhtään murtumakohtaa, mutta koko ajan pystyi treenaamaan omatoimisesti ylä- ja keskivartalon lihaksistoa. Lääkärin juttusilla kävin useita kertoja ja fysioterapeutilla ainakin kymmenen kertaa. Kuntoutuminen on sujunut ilman häiritseviä kipuja, aloitti tarinoinnin Pykäläinen.

Pykäläinen kävi pari viikkoa sitten tehokuntoutusviikon Rovaniemellä Comeback Centerissä, joka on erikoistunut urheiluvammojen yksilölliseen kuntouttamiseen. – Kyllä vähän jännitti, kun jalkatuki heitettiin pois ja harjoittelu aloitettiin aika vaikeilla harjoitteilla. Kaikki fyysiset harjoitukset ja hoidot tähtäsivät vamma-alueen paranemiseen. Harjoituksia oli 5-6 päivässä ja jokaisessa harjoituksessa olin vain minä ja toimintaa ohjaava asiantuntija. Aika kokonaisvaltainen, raskas viikko, mutta kun on kova halu päästä kuntoon ja laskemaan niin kyllä sen kestää.

Tasapainoharjoittelua ohjasi Tanja Poutiainen, joten oman lajini asiantuntemus oli vahvasti kuntoutuksessa mukana. Nyt olen kuntoutumisennusteesta pari viikkoa edellä ja Rovaniemen tehoviikolla saattaa olla osuutensa asiaan, arveli tyytyväinen Pykäläinen, jonka lähiajan suunnitelmaan kuuluu toinen tehokuntoutusviikko Rovaniemellä.

Sairasloman aikana laskettiin Söldenin MC-suurpujottelu. – Kateeksi kävi, kun näin millainen keli oli Söldenissä. Viime vuonna, kun olin ensimmäisen kerran mukana, keli muuttui niin huonoksi, että miesten kisa peruttiin. Juttelin Riikan (Honkanen) kanssa ennen kisaa ja kannustin taistelemaan jyrkänteellä, joka on naisten kisaa poikkeuksellisen vaikea. Olen laskenut Riikan kanssa paljon, joten voin sanoa, ettei nyt nähty parasta Riikan laskemista. Tämä oli Riikan eka kerta Söldenissä, parempaa on tulossa, ennusti Erika Pykäläinen.

Levillä juhlitaan viikonloppuna. – En tiedä ihan tarkkaan, kuinka meidän tyttömme laskevat pujottelua, mutta mahdollisuudet ovat olemassa. Levi Black-kisarinne pysyy kunnossa myös jälkipään laskijoille. Kisarinne on meille tuttu, sen metkut ovat tiedossa. Rinteen jyrkkä osa ja sille tuleminen pitäisi olla meille vahvuutena. Pienet virheet jyrkänteellä eivät haittaa – niitä tulee kaikille – mutta yläosassa virheet näkyvät heti laskuajassa. Nauttikaa joka hetkestä, tulen kannustamaan.

Erika Pykäläinen osallistuu kisajärjestäjien ja Skisport Finlandin mediatilaisuuteen torstaina iltapäivällä. Perjantaina aamupäivällä on jännä hetki, kun Pykäläinen palaa laskettelurinteeseen. – Lupa on saatu ja menen kokeilemaan Levin loivimpaan rinteeseen. Levi Black saa odottaa.

Uuden startin ajankohtaa Erika Pykäläinen ei kertonut, mutta Aamuposti on paikalla.

Erika edustustehtävissä messukeskuksen lumisissa olosuhteissa.

Aamuposti 19.11.2019

Julia Toiviainen neljäs Ruotsissa

Pohjolaiset säväyttivät

Ensi viikonlopun Levin MC-pujotteluun valmistautuvat suomalaisurheilijat kävivät hakemassa kilpailutuntumaan Ruotsin Kåbdalisesta. Hyvinkääläinen Julia Toiviainen pysyi kärkipään vauhdissa. Lauantain kisassa Toiviainen oli ensimmäisen laskun jälkeen toisena. Sunnuntain kisan toisella kierroksella Toivainen oli jälleen toiseksi nopein. Valitettavasti kummankaan kisan ei mahtunut kahta yhtä hyvää laskua, joten Toiviaisen sijoitukset olivat lopulta neljäs ja viides. – Kisat menivät minun osaltani hyvin. Mukava huomata, että ihan peruslaskemisessa on vauhtini kohdallaan. Tästä reissusta hyvät käännökset mukaan Leville ja seuraavaa vaihdetta silmään, viestitti Toiviainen kisaan jälkeen.

HySSin Rosa Pohjolainen ensimmäinen ulkona laskettu FIS-kisa päättyi ulosajoon. – Eka kisa oli vähän hakemista. Jäin heti alussa käännöksissä myöhään, en osunut yläosassaan tulleisiin lasku-uriin ja radan loppuosassa en enää ehtinyt kääntämään neulariin, selvitti Pohjolainen keskeyttämistään.

Toisessakin kisassa Pohjolaisen lähtönumero (61) oli jälkipäässä, mutta nyt käännökset osuivat paremmin. Sijoitus 22., mikä takasi hyvän lähtöpaikka toiselle kierrokselle. Kakkoskierrokselle Pohjolainen starttasi yhdeksäntenä ja pamautti taululle kierroksen viidenneksi parhaimman ajan. Hyvä lasku nosti Pohjolaisen lopputuloksissa sijalle 13, josta FIS-pisteitä tulostettiin 47.48. – Toinen lasku oli hyvä, pääsin starttaamaan melkein puhtaalle radalle ja pisteetkin parantuvat, mikä oli hyvä lisä viikonlopulle. Hyvät rinteet ja mukava kisapaikkakunta, päätti positiivisesti Rosa Pohjolainen.

Leville nimetyt maajoukkuelaskijat Nella Korpio ja Riikka Honkanen eivät osallistuneet Kåbdalisin kisoihin. Kia-Emilia Hakala kisasi tasaväkisesti Julia Toiviaisen kanssa. Hakalan sijoitukset 7. ja 9. Hakalan tapaan Leville valittu Jenny Vuori oli molemmissa kisoissa sijalla 20.

Paras suomalainen miesten kisoissa oli HSC:n Jens Henttinen, joka nousi avauskisassa toisen kierroksen nopeimmalla laskullaan lopputuloksissa viidenneksi. HySSin Jesper Pohjolainen oli avauslaskun jälkeen sijalla 20. Toisella kierroksella Pohjolainen jäi Henttisen kärkiajasta vain 0.91 sekuntia ja nousi lopuksi sijalle 15.

Sunnuntain kisan ensimmäisellä kierroksella kävi kato. Lähes puolet reilusta sadasta kilpailijasta keskeytti. - Vähän oli huono näkyvyys. Ei mitenkään erityisen vaikea merkkaus, ihan peruspuikkaa. Paljon meni porukkaa pihalle. Itselläni alku kulki hyvin, mutta radan puolessa välissä en ehtinyt neulariin sisään, kommentoi Jesper Pohjolainen ulosajokilpailua.

Päätöskisan paras suomalainen oli Kuopio SC:n Salomo Sirviö, sijalla 10. Levin MC-kisaan valittu Miikka Mankinen oli 14. MC-kisaan valittu Henrik Järvikare keskeytti molemmissa kilpailuissa. MC-valituista Marlon Sjöberg ja Turo Torvinen eivät osallistuneet kisoihin.

Miesten kisa Kåbdalisessa oli kovatasoinen. Molempien kisojen voittajat saivat parhaimmat mahdolliset FIS-kategorian pisteet, jotka nykykäytännön mukaan ovat 23.00. Jesper Pohjolainen sai 15. sijastaan pisteitä 38.88. HySSin Emil Keränen oli kisoissa 31. ja 30., joista pisteitä tuli 60.70 ja 72.36. HySSin Joel Palosaari avasi kautensa sijalla 42., josta pisteitä 70.57.

Kauhukuva Levin karsintakisasta - Jupe vauhdissa
Jeppe vauhdissa Levin karsinnassa.
Rosa valmiina Levin valloitukseen.

Aamuposti 13.11.2019

Rosa ja Jesper Pohjolainen läpäisivät MC-kisan karsinnan

Kisapaikka myös Julia Toiviaiselle

Alppihiihtoliitto Skisport Finland oli kisavalintojen tiedottamisessa poikkeuksellisen nopea. – Mistä sinä tiedät valinnoista, kun meillä urheilijoilla ei ole mitään tietoa edes virallisista tuloksista, oli Rosa Pohjolaisen vastaus onnitteluviestiin. – Karsintasysteemiä jouduttiin muuttamaan ja nyt laskettiin samalla radalla kolme laskua. Ensimmäinen lasku oli varmistelua, toinen oli parempi ja kolmas päättyi keskeytyksen, mutta kaksi parasta aikaa otettiin huomioon. Yllättävän hyvin laskin, ihan nopeita aikoja, kommentoi Pohjolainen, joka sijoittui karsintakisassa kolmanneksi.

Julia Toiviaisen perusteellinen valmistautuminen karsintakisaan takasi hyvän lopputuloksen. – Nyt on helpottunut olo. Kolme hyvää laskupäivää Suomulla ja pari harjoitusta täällä Levi Blackissä lisäsivät luottoa laskemiseen. Kolme hyvää laskua sain tehtyä, fiilisteli Toiviainen. Rovaniemen SCST:n edustava hyvinkääläinen Toiviainen sijoittui karsinnassa toiseksi. Aika ero kisan nopeimpaan HaJyn Kia-Emilia Hakalaan oli sekunnin luokkaa. Neljännen paikan karsinnan kautta MC-kisaan sai TuSlan Jenny Vuori. Hyvien rankingsijoituksien ansiosta MC-kisaan nimetyt Nella Korpio ja Riikka Honkanen laskivat karsintakisassa esilaskijoina.

Miesten joukkueen varma kisapaikka ilman karsintaa oli HSC:n Jens Henttisellä. Karsintakisan nopein oli SCST:n Turo Torvinen. Rukan Miikka Mankinen hävisi puoli sekuntia ja ex-hyssiläinen Henrik Järvikare oli kolmas, sekunnin kärkeä perässä. Kisan neljäs oli GrIFK:n Marlon Sjöberg. HySSin Jesper Pohjolaisen tunteet myllersivät kisan jälkeen. – Eka lasku oli onnistunut veto. Toisella grenslasin jyrkänteellä ja kolmannessa oli liikaa raivoa jo yläosassa. Keskeytys tuli ja oma hölmöily kyrsi oikein huolellisesti. Ja sitten tuli yllättäen SSF:n tiedote valinnasta. Tuli aivan puskista – yhdellä laskulla MC-kisaan. Muillakin oli paljon ulosajoja, joten ilmeisesti yhden hyväksytyn laskun miehistä minun aikani oli paras, pähkäili Pohjolainen.

Runsas lumentulo muutti karsintasysteemin, mutta muuten olosuhteet Levi Blackissä alkavat olla MC-kisaa varten kunnossa. Pohjolaiset jatkavat harjoittelua Levillä ja Toiviainen palannee harjoittelemaan Suomulle. Viikonloppuna kolmikko osallistuu Ruotsin Kåbdalenissa kovatasoiseen FIS-kisaan. MC-kisarinne Levillä suljetaan viikkoa ennen kisoja, mutta onneksi Lapin lumitilanne on hyvä ja harjoittelurinteitä tarjolla useita.

Levin maailmancup kisat lasketaan 23.-24. marraskuuta.

Rosa laski kaksi varmaa laskua, kolmas lasku DNF.
Jeppe yllättyi itsekin - yhdellä laskulla MC-kisaan.
Kia, Nella ja Jupe edustavat Suomea Levillä la 23. marraskuuta.

Aamuposti 9.11.2019

HySSin Rosa ja Jesper Pohjolainen karsivat Levin MC-pujotteluun

Kisapaikkaa tavoittelee myös Santa Claus Ski Teamin Julia Toiviainen

Suomella on kisan järjestäjämaana mahdollisuus ilmoittaa Levin maailmancup-kisaa kuusi urheilijaa sekä naisten että miesten kilpailuun. Miesten kisassa tasovaatimuksena on urheilijan sijoittuminen 350 parhaimman joukkoon kansainvälisessä FIS-rankingissa. Naisten kisaan voidaan ilmoittaa yksi urheilija, jonka ranking on yli 350. Sääntö tarjoaa hyvän oljenkorren HySSin Rosa Pohjolaiselle, jonka rankingsijoitus kahden voitetun hallikisan jälkeen on 1151. – Odottavaisella mielellä lähden tiistain karsintakisaan, kommentoi Rosa Pohjolainen pakkauskiireiden keskellä. Viikonlopuksi pitäisi ehtiä Leville harjoittelemaan.

Maajoukkuelaskijat Nella Korpio ja Riikka Honkanen pääsevät Levin MC-kisaan ilman karsintaa. Valinta perustuu hyviin sijoituksiin MC- ja EC-pujottelurankingissa. Rankingvaatimuksen täyttäviä urheilijoita karsintakisassa ovat HaJyn Kia-Emilia Hakala (ranking 143.), SCST:n Julia Toiviainen (150.) ja TuSlan Jenny Vuori (317.). Karsintakisaan on ilmoitettu myös Kuopio SC:n Netta Lappalainen (834.), Levi SC:n Sini Kemppinen (649.) sekä SCST:n Riia Pallari ja Karla Soppela.

HSC:n Jens Henttisen pujotteluranking (70.) riittää suoraan Levin MC-kisaa. Miesten karsintakisaan on ilmoittautunut 15 alppihiihtäjää, joista kahdeksan täyttää rankingvaatimuksen. Kolmen kärkeen kuuluvat SCST:n Turo Torvinen (247.), Rukan Miika Mankinen (257.) ja FK-37:n Niklas Järvikare (298.). HySSin Jesper Pohjolaisen pujotteluranking (311.) on karsintaporukan neljänneksi paras.

– Viimeisellä leirillä Itävallassa ei laskettu pujottelua juuri ollenkaan. Pari viimeistä päivää piti laskea pujottelua, mutta ne menivät syvän lumen laskemiseksi. Alla on kuitenkin kolme viiden päivän hallileiriä Liettuassa ja siellä pystyin kehittämään pujotteluani. Toistoja tuli ennätysmäärä. Viikonloppuna päästään harjoittelemaan Levillä ja luotan, että hyvä pujottelutatsi löytyy nopeasti ja karsinnasta selvitään, kertoi Tahkon alppikoulussa harjoitteleva Jesper Pohjolainen.

Miesten MC-karsintaan osallistuu seitsemän laskijaa, joilla rankingsijoitus ei riitä varsinaiseen kisaan. Tähän ryhmään kuuluvat HySSin Joel Palosaari ja Emil Keränen. Palosaari kuuluu SSF:n nuorten seurantaryhmään ja Keränen SSF:n Rukan alppiakatemiaan. MC-kisapaikkaa ei heru, mutta kokemusta kovista kisoista kartutetaan, kilpaillaan mahdollisesti MC-kisan esilaskijoiden paikoista ja katsastetaan urheilijoita EC-kisoja varten.

Rosa ja Jeppe Hintertuxin jäätiköllä marraskuussa.
Sama paikka. Jupella paremmat kelit lokakuussa.

Aamuposti 7.11.2019

Pohjolainen jatkaa sukkulointia

Hyvinkään Slalomseura Sukkulan vuosikokous valitsi Jarmo Pohjolaisen jatkamaan seuran puheenjohtajana. HySSin johtokuntaan valittiin myös Essi-Noora Jylänki, Katariina Hemming, Sami Hurmerinta, Marko Paavola, Pekka Pykäläinen, Jarmo Reijonen ja Voitto Rihu.

Ensi maaliskuussa HySSin seura-aktiivisuudella on näytönpaikka. Alkukuussa 6.-8. päivä HySS järjestää Sveitsin hiihtokeskuksessa SSF:n eteläisen alueen aluemestaruuskilpailut. Kisaohjelmassa on taitokisa, superpujottelu ja pujottelu. Kisoja käydään kaikissa kisaluokissa, joten Sukkulan kisoihin odotetaan 250 alppihiihtäjää.

Maaliskuun 25.-28. päivä HySS isännöi Ylläksellä nuorten 14- ja 16-vuotiaiden alppikisakiertueen loppukilpailuja. Samalla kilpaillaan myös ikäluokkien SM-mitaleista vauhtilajeissa. Lajiliiton uuden sponsorisopimuksen mukaisesti nuorten kisakiertueen nimi vaihtuu. Jatkossa kisaa lasketaan Kia Ski Tourilla.

HySS on viime vuosina onnistunut järjestämään hyvät nuorten kisat Kolilla ja Ylläksellä. Tämä on huomattu myös lajiliiton hallituksessa, joka on lokakuun kokouksessaan valinnut vieraskisoja johtaneen HySSin Jarmo Pohjolaisen SSF:n kenttä- ja kilpailutoimikuntaan.

HySSin kotimäessä Sveitsin Hiihtokeskuksessa tehdään lunta jo täydellä teholla. Aikaisen tykityksen aavistivat HySSin pujottelukoulusta vastaavat henkilöt, jotka avasivat jo syyskuun lopussa ilmoittautumisen alppiseuran pujottelukoulun. Tiedote on kaivettavissa esille HySSin facebook-sivuilta osoitteessa hyss.fi. Parasta tietoa pujottelukoulusta antavat Heikki Hakala (0400985179) ja Voitto Rihu (0400507445).

Jarmo Pohjolainen jatkaa HySSin puheenjohtajana.

Aamuposti 24.10.2019

Mitä kuuluu, Kaisa Nyberg?

Liikun joka päivä, mutta en ole enää urheilija.

Aamupostin lukijoilla oli mahdollisuus seurata alppihiihtäjä Kaisa Nybergin kisamenestystä kymmenen talven ajan, ensin lasten kilpailuissa ja myöhemmin, joulukuussa 2010 alkaneella FIS-taipaleella. FIS-kisoja Nyberg laski 250, joista yhdeksän päättyi ykkössijalle. FIS-ikäisenä Nyberg voitti kuusi nuorten SM-kultaa ja pääsi edustamaan Suomea Euroopan nuorten olympiafestivaaleille Romaniaan vuonna 2015. Nuorten MM-kisoihin Nyberg osallistui vuonna 2015 Norjassa. Kisavauhti oli parhaimmillaan keväällä 2016, mutta kausi päättyi loukkaantumiseen juuri ennen kevään SM-kisoja.

- Kuntouduin hyvin polvivammasta ja syksyllä 2016 lähdin hakemaan valmennusapua Ruotsista. Alkukausi oli lupaava ja laskin Levillä hyvät kisat. Kilpailin vuodenvaihteen jälkeen paljon Ruotsissa, jossa lasku jotenkin mystisesti katosi. Helmikuussa tulin Ylläkselle kisoihin ja laskin ne kisat tosi hyvin. Olin kuitenkin päättänyt vaikeina hetkinä, että tulen kisojen jälkeen viikoksi kotiin ja otan aikalisän urheilemiseen. Laskin kisakauden loppuun ja voitin vielä SM-pronssin alppiyhdistetyssä, mutta päätös oli tehty ja 27. huhtikuuta laskin viimeisen FIS-kisani, muisteli Nyberg viimeistä kisavuottaan.

- Ruotsissa olisin voinut jatkaa, mutta en saanut mielestäni tukea ja oikeita ohjeita silloin, kun oli hankalaa ja laskeminen sekaisin. Suomesta en löytänyt itselleni sopivaa valmennusryhmää. Tahkolle olisin voinut ehkä mennä, mutta se porukka oli liian nuorta. Naisten alppiakatemiaryhmää ei silloin ollut olemassa, valotti Nyberg hankalaa päätöshetkeä.

- Toukokuun luin pääsykokeeseen ja pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan energia- ja ympäristötekniikkaa. Kesän tein töitä ja urheilin juuri niin kuin halusin – oman mielen ja halun mukaisesti. Näin jälkeenpäin katsottuna tein ihan samoja harjoituksia kuin aikaisempina kesinä. Taisin huijata itseäni, naureskeli Kaisa.

- Talvella-18 en käynyt rinteessä kertaakaan. Kaivoin esille murtsikat ja palasin vanha lajini pariin – alakoulun mestarihiihtäjä Ridasjärven koululta. Uudeksi kesälajiksi tuli maastopyöräily. Jyväskylässä on koulukavereita Tahkon alppikoulusta ja heidän kanssaan palasin viime talvena laskettelun pariin Laajavuoressa. Innostuin hiihdonopetuksesta ja sitä aion jatkaa. Valmennus ei kiinnosta, mutta ehkä veljeni lasten kanssa teen paluun Kulomäen kisarinteeseen.

Kaisa Nybergin huoneen seinällä on parikymmentä alppihiihdon SM-mitalia. Ne eivät kuitenkaan ole ensimmäisenä mielessä, kun jutellaan uran huippukohdista. Esiin tulee ensimmäinen FIS-kisavoitto ja toiseksi onnistunut kisa Ylläksellä nuorten SM-kisoissa. Yhteinen nimittäjä näissä kisoissa oli täydellinen onnistuminen umpisurkean harjoitusjakson päätteeksi.       

- Eurooppa-cupia ja MC-kisoja seuraan tiiviisti. Levin MC-kisaan en lähde enää talkoisiin, niitä tehtiin Tahkon koulun kanssa ihan riittävästi. Siirryin viime talvena kannustusjoukkoihin ja se sopi oikein hyvin minulle. Sitä roolia voisi taas harkita, tuumaili Kaisa.

Levin MC-kisareissuun palattiin juttutuokion jälkeen ja pikaisen somepalaverin tuloksena ystäväporukka oli koossa, majoitus ja lentoliput varaamista vailla. Kaisa Nyberg on heti täysillä vauhdissa mukana, kun ympärillä on tuttu ja turvallinen porukka.

Eeva Nyberg keräsi talteen kaikki tyttärensä Kaisan menestystarinat Aamupostista.
Kaisa siirtyi suomalaisurheilijoiden kannustusjoukkoihin.

Aamuposti 16.10.2019

Rosa Pohjolainen aloitti FIS-kisat kahdella voitolla

Aamupostin haastattelussa elokuussa alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen lupasi ottaa voiton heti FIS-uransa ensimmäisessä kilpailussa. Lupauksensa Pohjolainen lunasti tuplasti pujottelemalla viikonloppuna kahdesti ykkössijalle Liettuan Snow Arenassa. Alppihiihtohallissa käydyssä kilpailussa laskettiin poikkeuksellisesti kolme kierrosta radan lyhyen mitan vuoksia. – Harjoituksissa laskettiin 40 portin ratoja, mutta kilpailussa oli pitkä jarrutusalue, joten kisaradat olivat noin 30 käännöksen laskuja. Järjestäjät olivat satsanneet kilpailuun laitamalla radan pinnan oikein hyvin laskettavaksi. Kisarinne on tasaisen viettävä, eikä radan merkkauksillakaan saa kovin paljon muutosta aikaiseksi, joten aika samanlaisia olivat kaikki kisaradat, raportoi Pohjolainen sunnuntai-iltana Vilnasta.

 Liettuan hallin kisarinteen korkeusero on kisaraportin mukaan 54 metriä. Pohjolaisen laskuajat vaihtelivat 24.3 ja 27.4 sekunnin välillä. Miesten kisan nopein lasku sujui alle 24 sekunnin.

- Tämä oli kolmas reissu tänä syksynä tänne Liettuan halliin. Pujottelua voi hallissa treenata hyvin ja oma laskemiseni on mennyt hyvin eteenpäin. Kisalaskut olivat virheettömiä, vakaita suorituksia. Kisaan osallistuminen oli harkittu juttu. Täällä saatiin ensimmäiset FIS-pisteet, joten sitten kun päästään laskemaan oikeisiin olosuhteisiin niin ei tarvitse startata ihan jonon hänniltä. Kyllä nämä pisteet pitäisi näkyä jo seuraavassa FIS-listassa, arveli Pohjolainen.

Kauden viides FIS-pistenoteeraus tulee voimaan 17. lokakuuta. Pohjolainen sai voitoistaan FIS-pisteitä 90.20 ja 90.43. Keskiarvolla 90,32 hyssiläisen ranking sijoittunee seuraavalla listalla 1050. sijan paikkeille. Pohjolaisen ikätovereista kaksi kertaa hyväksytysti maaliin pääsivät ja ensimmäiset FIS-pisteensä hankkivat Rukan Veera Alaniska, GrIFK:n Charlotte Henriksson ja Harjavallan Sanni Virta.

Liettua hallikisa oli ENL (Entry League) -kategorian kisa. ENL-kisat ovat tulokkaille tarkoitettuja kisoja, mutta myös kokeneemmat laskijat voivat osallistua. Naisten kisan 15 laskijan joukossa ei ollut vanhempia laskijoita. Miesten kisan 35 laskijan porukassa oli ex-maajoukkuelaskija Eemeli Pirinen ja pari muuta kokeneempaa laskijaa, joten miesten kisasta saatiin parempi pistekisa. Tahkon alppikoulun valmentajaksi siirtynyt Pirinen oli sunnuntain kisassa sopivasti kuudes. Toista kautta FIS-kisoja laskeva, Porvoon S-66-seuran Rasmus Gustafsson oli sunnuntain kisassa toinen ja sai hyvät FIS-pisteet 65.44. Maksimipisteet FIS-tilastoistaan nitistivät HSC:n Erik Saravuo ja Teemu Laakso sekä HimoSkin Otto Mujunen.

Ensimmäiset FIS-kisat Suomessa ovat vasta 16.-19. joulukuuta Rukalla ja Pyhällä. Seuraavan kerran Rosa Pohjolainen napsauttaa sukset jalkaan 27. lokakuuta Itävallassa Hintertuxin jäätiköllä.

Rosa vauhdissa Snow arenassa. Kuva LNSA
Kolme leiriä Druskininkain hallissa. Pujottelua alkaa sujua.

Aamuposti 11.10.2019

HySSin FIS-edustus kaventuu

Juho Handolin lopettaa, Järvikaret vaihtavat seuraa

Hyvinkään Slalomseuran ykkösmies Juho Handolin laittoi viime keväänä päätöspisteen alppihiihtouralleen. Rankkaa ratkaisua Handolin oli pohtinut perusteellisesti, monelta kantilta yhdessä lähimmäistensä kanssa. - Kun antaa lajille kaikkensa ja toivottua tulosta ei tule niin kyllä se rassaa. Suomen kärki oli saavutettavissa, mutta oma tavoitteeni oli korkeammalla ja se tavoite näytti pakenevan kauemmaksi. Paljon tuli mietittyä, mitä pitäisi tehdä toisin, mutta keväällä uusia, hyviä jatkomahdollisuuksia ei ollut näköpiirissä. Elämäni vaikein ratkaisu, totesi pian 22-vuotta täyttävä Juho Handolin. Handolinin uran paras FIS-ranking (185.) oli kauden 2018 alussa.

HySSin Henrik ja Niklas Järvikare vaihtavat seuraa. Veljesten uusi seura on FK-37. Fjällskidarklubben 37 on Suomen vanhin alppiseura, jonka kotirinne on Solvallan Swinghill.  Järvikaren veljekset ovat olleet alppihiihtourallaan kiinnostavia ”oman tiensä kulkijoita”. Uuden seuran lisäksi Järvikaret ovat löytäneet tulevalle kaudelle uuden valmennuskuvion, jossa leirit käydään Puolan maajoukkueen mukana. Puolan alppihiihtäjiä valmentaa Christian Leitner, joka oli Suomen maajoukkueen valmentajana Kalle Palanderin huippuvuosina.

Uudet FIS-pisteet käyttöön

Alkaneella alppikaudella FIS-pisteet noteerataan uudella laskutavalla. Maailman cupissa voittaja saa edelleen parhaimmat FIS-pisteet 0.00. Maaosacupeissa - esim. Eurooppa cup - voittaja voi saada 15.00 FIS-pistettä (ennen 6.00). FIS-kategorian tuloksilla ei enää hankita kärkipisteitä. FIS-voittajan pisteet alkavat 23.00:sta (ennen 9.00). Edelleen kaikissa kategorioissa aikaero voittajaan on määräävä muuttuja.

Käytännössä EC- ja FIS-tason laskijoilla pisteet pomppaavat reilusti. Juho Handolinin päätöspisteet pujottelussa ovat 38.97 ja ranking 367. Jesper Pohjolainen on ottanut HySSin ykköspuikkaajan paikan pisteillä 37.32 ja rankingilla 327. Emil Keränen aloittaa kauden pujottelupisteillä 46.22, joilla sijoittuu rankingissa sijalle 564. Joel Palosaaren vastaavat lukemat ovat 53.21 ja 775. Lähes samoihin lukemiin – 53.33 ja 781. - ylsi Ruotsissa opiskeleva HySSin etäjäsen Jon-Mikkel Lindberg.

Ennen loukkaantumistaan Erika Pykäläinen aloitti kilpailukautensa pari viikkoa sitten Argentiinassa. Etelä-Amerikan cupissa Pykäläinen oli 12. – pisteitä 32.21 ja FIS-kisassa 11. - pisteitä 40.26. Lajina oli suurpujottelu (GS), jossa Pykäläisen lähtöpisteet kaudelle ovat 25.00 ja ranking 105. Pujottelussa vastaavat lukemat ovat 29.03 ja 120.

Miestappioita HySSin FIS-edustuksessa nousee korvaamaan Rosa Pohjolainen. Pohjolainen teki lasten kilpailussa huipputuloksia sekä kotimaassa että ulkomailla. Vastaanotto FIS-tasolle on tyly – pisteitä 999.99 ja sijaluku noin 4000.  Pohjolaisen ikätovereita, 2003 syntyneitä on ilmoittautunut FIS-listalle 775. Rosa Pohjolainen aloittaa FIS-uransa 12.-13.10 Liettuassa Druskininkain alppihiihtohallissa.

Vaikea päätös tehty! Juholla edessä tyhjä katu ja uudet seikkailut.

Aamuposti 4.10.2019

Erika Pykäläinen loukkaantui

Alppimaajoukkueen laskija Erika Pykäläinen loukkasi polvensa harjoitusleirillä Argentiinassa. – Rataa oltiin korjaamassa jo pois, mutta halusin laskea vielä yhden laskun. Rata oli jo kulunut ja tiesin radan lopussa olevan kuopan. Tulin siihen käännökseen liian suoraan ja ulkosuksi putosi kuoppaan. Ja sitten pyörittiin. Jossakin vaiheessa oikean jalan polvi oli tulossa päin kasvoja ja jalka yliojentui vartalon päälle. Sukset eivät irronneet ja se saattoi olla yksi syy loukkaantumiseen, arveli Pykäläinen

- Kukaan ei nähnyt kaatumista. Valmentajat purkivat rataa ja samaan aikaan minä ajauduin rinteen ulkopuolelle, josta huusin apua. Tunsin, että nyt sattui pahasti, enkä halunnut nousta ylös. Venäläiset kilpalaskijat olivat ensimmäisenä auttamassa ja aika pian myös skipatrol oli paikalla. Ennen ambulanssikyytiä Ushuaiaan sain rinteen lääkäriltä kipupiikin. Ensiapu toimi oikein hyvin, ongelmia tuli, koska kukaan ei osannut englantia. Onneksi oma valmentajani Nicolas Burtin osaa jonkin verran espanjaa ja pystyi hoitamaan asiat myös sairaalassa. Nicolas kävi myös ostamassa polvituen, kiitteli Pykäläinen valmentajaansa.

- Neljä tuntia sairaalassa, kolme päivää odottelua Ushuaiassa ja sitten 34 tuntia lentämistä. Lennot menivät oikeastaan hyvin. Lentokentillä siirtymiset hoidettiin pyörätuolilla ja autolla. Pitkän, 13 tunnin lennon Buenos Airesista Amsterdamiin sain matkustaa business-luokassa.

- Viime sunnuntaina maajoukkueen lääkäri Sikri Tukiainen teki Urheilu Mehiläisessä perusteellisen tutkimuksen. Sääriluun yläreunasta löytyi murtuma ja vastakkainen luukin on kärsinyt. Leikkaushoitoa ei tarvita. Toipumisaika on 2-3 kuukautta. Yllättävän paljon voin ja saan tehdä, pääasia etten aiheuta painetta murtumakohtaan, selosti Pykäläinen tutkimustuloksia.

- Monta hyvää kisaa jää väliin, mutta kiirettä kisaamaan ei nyt ole. Ensimmäisestä MC-kisasta Söldenissä alkoi tulla jo paineita, joten nyt on hyvä tyhjentää pää koko alppihiihdosta. Hoidetaan kuntoutus huolellisesti ja treenataan, mitä pystytään. Ja koulujutut otetaan käsittelyyn. Kun vamma on hoidettu, lupaan aloittaa rinteessä rauhallisesti perusasioista, vannoi Erika Pykäläinen.

 Huonosta uutisesta huolimatta, haastattelu sujui valoisissa tunnelmissa.

Edessä pari kuukautta sauvatreeniä.
Tuosta kohtaa sääriluu murtui.

Aamuposti 3.8.2019

Alppihiihtäjien on aika lähteä kotiradoilta maailmalle

Hyvinkään nuoret suuntaavat lumisille rinteille valmistautumaan kisoihin

Kolme kuukautta aikaa Levin MC-pujotteluun - alppihiihtäjien on aika lähteä kotipesästä lumisille rinteille. Ensimmäisenä Hyvinkään alppitriosta syksyn lumileirille lähtee Rosa Pohjolainen. Lähtöpäivä 20.7. ja suuntana Sveitsin Saas Fee. 

Rosa lähti viime kautena jokaiseen kisaan voitto tavoitteena. – Melkein pääsin tavoitteeseeni. SM-kullan sain jokaisesta alppilajista ja kansainvälisissä kisoissa pärjäsin. Alpechimbra-kisa Italiassa oli ainoa takaisku. En pärjännyt, vatsatauti vei voimat, muisteli Rosa menneitä.

Rosa Pohjolaisella on edessä siirtyminen FIS-tason kilpailuihin. Ihan umpihankeen ei tarvitse sukeltaa, koska Rosa on ollut useissa FIS-kisoissa esilaskijana. – On ne tuttuja juttuja, ne ovat jotenkin selkeämpiä, perinteinen junnusähläys puuttuu ja kisaamaan pääsee halutessaan useammin. Mukavaa sekin, että nyt pääsen samoihin kisoihin Julian ja Erikan kanssa, innostuu Rosa jutuissaan. Sama innostus jatkuu, kun kysytään, milloin tulee ensimmäinen FIS-kisavoitto? - No ekassa FIS-kisassa tietenkin. Eikös siellä voitosta kisata?

Ennen leirejä Rosan piti laittaa kouluasiat järjestykseen. – Monista hyvistä vaihtoehdoista valitsin Hyvinkään Sveitsin lukion. Tutustumiskäynnillä tuli hyvä kuva koulusta ja rehtori sai kaikki asiat kuulostamaan helpolta. Tahkon alppikoulun porukassa leireilen, mutta koulua käyn Hyvinkäällä. Kuulun myös lajiliiton seurantaryhmään, mutta ei mitään hajua, mitä se tarkoittaa. Ei ole hirveästi tiedotettu, mutisi Rosa.

Rosan kesäharjoittelu on sujunut tutussa porukassa. Alppivalmentaja Mikael Kurki on laatinut kesän harjoitussisällöt, ja velipoika Jesper on ollut hyvä harjoituskaveri.  Valmentaja Kurki on myös toisen alppitrion jäsenen Julia Toiviaisen kesäharjoittelun tukena.  

Julia harjoitteli viime talvena tyttöjen maajoukkueessa, joka kutistui kauden aikana kahden urheilijan ryhmäksi. – Sain koko kauden hyvää valmennusta ja harjoituksissa kulki hyvin, mutta kisoissa en saanut parasta osaamistani käyttöön. Ylläksen SM-kisoista jäi kauden mukavin muisto, suurpujottelun SM-hopea. Olen myös tyytyväinen Keski-Euroopassa saavuttamiini poudium-sijoituksiin ja koko pitkään kisareissuun. Välillä oli yksinäistä, koska kilpailimme eri kisoissa. Huoltoporukka lähti Åren MM-kisoihin ja minä lähdin yksin Saksaan EC-kisaan. Onneksi äiti tuli apuun joukkueenjohtajaksi ja kisasta tuli paras EC-kisani. Ensimmäinen EC-piste jäi kolmen sadasosan päähän. Kiva oli nähdä äitiäkin pitkästä aikaa, naureskeli Julia.

Kauden jälkeen oli valmennusryhmien osalta sekava tilanne. Maajoukkuevalinnat ja uudet seurantaryhmät julkaistiin poikkeuksellisen myöhään. Akatemiaryhmät luvattiin julkaista kesän aikana. Niukka tiedottaminen on ollut urheilijoiden osalta kiusallista. Julia Toiviainen ei jäänyt tuskailemaan tilannetta. – Tykkään lajista niin paljon ja tavoitteet ovat edelleen korkealla, joten niin pitkään lasketaan, kun on mahdollista. Harjoittelu jatkui pienen loman jälkeen ja olin jo kesäkuussa leirillä Hintertuxin jäätiköllä. Elokuun alussa menen takaisin Tuxiin ja pidän kaikki syksyn leirit samassa paikassa. Valmennusapua saan Juha Tenhusen avoimesta harjoitusryhmästä. Yksin toimiminen on haastavaa, mutta tämä kesäharjoittelu on joka tapauksessa tehtävä kunnolla valmennusryhmästä riippumatta.

Alppitrion kolmas jäsen Erika Pykäläinen vei Hyvinkään mukanaan alppihiihdon kovimpiin kisoihin. - Eurooppa-cupin kisoissa tunnen oloni jo luontevaksi. Laskin 18 EC-kisaa ja sain kokoon tasan 100 EC-pistettä. Maailmancupkisoja laskin neljä ja niissä ympyröissä vielä riittää oppimista. Italian Kronplatzisin MC-kisassa oli kyllä sellainen fiilis, että tänne minä kuulun. Valitettavasti Åren MM-kisojen ja nuorten MM-kisojen aikoihin kisakauteeni mahtui notkahdus, joten toivottua tulosta en saanut aikaiseksi.

Erika valittiin odotetusti naisten maajoukkueeseen ja hänen harjoittelunsa etenee ammattimaisesti.  -Toukokuu oltiin lumilla Keski-Euroopassa. Kesän olen harjoitellut Helsingissä Crossfit Takomossa tuttuun tapaan Veera Koskelaisen valmennuksessa. Elokuussa on 10 päivän valmistautumisleiri jäätiköllä. Syyskuun harjoittelen Argentiinassa. Ushuaiaan on tulossa Ranskan ja Italian maajoukkueet, joten siellä voidaan laskea kovia kisoja. Söldenin kisoihin valmistaudun Keski-Euroopassa ja siellä teen myös viimeistelyt Levin MC-kisaa varten. Argentiinan reissun jälkeen tulen käymään kotona, joten silloin voidaan jatkaa juttua, kuinka alppihiihto sujui maailmanlopun rinteillä, lupasi Erika.

Aamuposti, asiaa alppihiihdosta.
Rosa sisäradalta Sveitsiin, Jupe kakkosradalta Itävaltaan ja Erika ulkoradalta Argentiinaan.
Kannattaa seurata: vas. Jupe, Erika ja Rosa.

Aamuposti 15.5.2019

Palkintoja ja pomppuja HySSin päättäjäisissä

Hyvinkään Slalomseura Sukkula järjesti kauden päättäjäiset liikuntakeskus YouMovessa Hyvinkäällä.

HySSin puheenjohtaja Jarmo Pohjolainen kertasi aluksi menneen talven tapahtumia. Kiitosta sai virkistynyt junioritoiminta kotimäessä, nuorten hyvä menestys kotimaan rinteillä ja hyssiläisten hyvä edustus kansainvälisissä kisoissa. HySSin järjestämät isot juniorikisat Ylläksellä onnistuivat hyvin ja nostivat myös seuran taloutta upoksista lumen pinnalle.

Uuden kauden valmennuskuviot ovat hahmotumassa ja kisa-anomuksia tehdään parhaillaan. Tavoitteena on saada alue- ja masters-kilpailut palaamaan Sveitsin hiihtokeskukseen.

Palkintojen jakaminen aloitettiin pujottelukoulun erikoispalkinnoilla, joita saivat Miila Sistonen, Elle Heinonen, Riku Reijonen ja Amos Sundman. Tsemppareina palkittiin Mia Joyce ja Lyly Saarinen. Hymytytöksi valittiin Lumi Riikonen ja hymypojaksi Antti Tapiala.

HySSin mestareina palkittiin Aino Siirola (N8), Riku Reijonen (M8), Saaga Hurmerinta (N10), Joni Reijonen (M10), Stella Winqvist (N12), Samuel Hurmerinta (M12), Hetta Saarinen (N14), Jasper Palosaari (M14), Silva Saarinen (N16), Eetu Vähäsalo (M16), Anu Kovanen (NYL) ja Sebastian Lindqvist (MYL).

Kiertopalkinnot seuramestaruuskisojen nopeimmista laskuista menivät Silva Saariselle ja Jasper Palosaarelle. SM-mitalistit saivat harjoitteluapurahaa ensi kaudelle. SM-mitalisteja olivat Sisu Hemming, Rosa Pohjolainen, Jasper Palosaari, Erika Pykäläinen, Joel Palosaari, Jesper Pohjolainen ja Emil Keränen.

HySSin vuoden urheilijaksi valittiin Rosa Pohjolainen, valmentajaksi Tomi Hakala ja puurtajaksi Marika Timonen.

Hyvillä mielin otettiin vastaan SVUL:n Uudenmaanpiirin myöntämä Vuoden kasvattajaseura- titteli ja 500 euron apuraha valmennukseen.

YouMoven valinta päättäjäispaikaksi oli mainio päätös. Yhteiskuvan jälkeen pokaalit jäivät pöydille ja patjoille. Alppijuniorit käyttivät vauhdikkaasti ja äänekkäästi monipuolisen liikuntatilan välineitä. Myös alppivanhempia nähtiin pomppimassa trampoliineilla.

Korkeimmat hypyt jäivät näkemättä ja paljon palkintoja jakamatta, koska HySSin kansainvälinen osasto, FIS-laskijat ovat tosi toimissa muualla. Erika Pykäläinen päättää/aloittaa kauttaan jäätiköllä Itävallassa. Pohjolaisen sisarukset ja Joel Palosaari ovat Tahkon alppikoulun lumileirillä Saariselällä. Emil Keränen, Henrik Järvikare ja Niklas Järvikare harjoittelevat hiekalla puolustusvoimain urheilukoulussa Santahaminassa.

Käy se näinkin - käsipunttitreenia palkinnoilla.
Syöstävät - kiertopalkinnot nopeimmista laskuista omissa mestiksissä - menivät Jasperille ja Silvalle.
Riku avusti ahkerasti palkintopöydän puhdistamisessa.
Hymypoika Antti totisena. Toiset pomppii ja kuvaaja vaan kiduttaa.
Ja loppuun liikunnan riemua Hettan malliin.

Aamuposti 16.4.2019

Rosa Pohjolaiselle kuusi SM-kultaa

Hyvinkään Slalomseuran Rosa Pohjolainen pääsi tavoitteeseensa voittaa kaikkien alppihiihtolajien Suomen mestaruus. Alkuviikosta Pohjolainen hurjasteli neljä kertaa kärkipaikalle vauhtilajien SM-kisoissa Suomulla ja mitaliketju täydentyi viikonloppuna Sallassa. Lauantain SM-pujottelukisassa hopeamitalisti GrIFK:n Charlotte Henriksson hävisi lähes kaksi sekuntia hyssiläiselle. Kolmas oli Rovaniemen SCST:n Riia Pallari.

Pohjolainen teki jokaisessa kahden laskun kisassa selvän eron muihin laskijoihin toisella kierroksella. – Teinkö? En tietoisesti varmistele ekalla kierroksella ja tykitä toisella. Pyrin laskemaan vain kaksi perusvarmaa laskua ilman virheitä ja se näytti riittävän tällä kertaa, kertoi Rosa kisataktiikastaan.

Sunnuntain paripujottelukisa laskettiin Sallan jyrkässä EP-rinteessä, joka on tunnettu myös nopeuslaskurinteenä. Hyvinkääläinen valmentaja Mikael Kurki suunnitteli jyrkänteelle kaksi tasapuolista, rinnakkaista rataa ja Sallan Karhujen talkooväki piti radat kunnossa. – Eka lasku oli kaikista hankalin. Radan pinta ei ollut vielä valmis, mutta parani laskujen myötä. Finaaleissa oli jo uria, mutta nekin olivat sopivan tasaisesti kuluneita, kommentoi olosuhteita Pohjolainen, joka laski ensimmäisen laskunsa ilman paria. Jatkokierroksilla Pohjolainen laski virheettömästi. Kilpakaverit pysyivät rinnalla jyrkimmän pätkän, mutta hieman loivemmalla loppupätkällä Pohjolainen meni menojaan. Hyssiläisen finaalivastustaja oli GrIFK:n Henriksson. Pronssin voitti Rovaniemen Sonja Jaakola.

HySSin Jasper Palosaari voitti SM-pronssin Suomun alppiyhdistetyssä mainioin pujotteluosuuden ansiosta. Pujottelu oli tikissä myös Sallassa, ensin N14-sarjan pujottelussa neljäs sija ja päätöspäivänä paripujottelusta SM-pronssi. – Yllättävän hyvin meni. Vähän oli takapainoista laskemista ja se ei ole hyvä asia noin jyrkässä rinteessä. Finaalipaikka meni kaatumiseen ekalla kierroksella. Toisella radalla pysyin hyvin Renen (Linnatsalo) tahdissa, mutta en saanut aikaeroa kiinni. Kausi on nyt tässä, päätti Jasper Palosaari. Kaksi SM-pronssia hankkineen nopeat jalat vievät Palosaaren kesäksi jalkapallokentille. M14-sarjan paripujottelun voitti HSC:n Rene Linnatsalo ja hopean vei GrIFK:n Anton Öhman.

HySSin Hetta Saarinen oli N14-sarjan pujottelussa viides, SM-pronssi jäi reilun kolmen sekunnin päähän. Paripujottelussa Hetta eteni välieriin. N14-sarjan molemmat pujottelumestaruudet menivät Rovaniemen SCST:n Chiara Nurmelle. Hettan isosisko Silva oli N16-sarjan SM-pujottelussa 21:s. Paripujottelussa Silva putosi jatkosta ensimmäisellä kierroksella.

Kuusi SM-kultaa voittanut Rosa Pohjolainen ei ehdi juhlimaan mitaleitaan. – Huomenna 6.46 junalla kouluun Helsinkiin. Ohjelmassa kokeita ja rästejä. Alpin jatko-ohjelma on vielä auki. Vauhtileiri on suunnitteilla, mutta missä ja milloin – ei tietoa. Ingemartrofen Ruotsin Tärnabyssä on vielä ohjelmassa 26.-27.4. Onneksi on lyhyt kouluviikko edessä, naureskeli Rosa Pohjolainen. Edessä vaali-ilta ja 900 kilometrin ajomatka Hyvinkäälle.

Tavoite saavutettu - kuudes SM-kulta paripujottelusta. Hopealla GrIFK:n Charlotte Henriksson. Pronssia SCST:n Sonja Jaakolalle.
Onnittelut!
Rosa vauhdissa Sallan SM-pujotelussa Kuva M. Onali
Nopeat jalat toivat Jasperille kaksi pronssimitalia
Lepohetki ennen 900 kilometrin kotimatkaa.

Aamuposti 12.4.2019

Rosa Pohjolaiselle suurpujottelun SM-kulta

Alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen (N16) joutui Suomulla yllättävän ahtaalle kilpailussa suurpujottelun SM-kullasta. Rovaniemen SCST:n Riia Pallari johti kilpailua avauslaskun jälkeen seitsemän sadasosan erolla. GrIFK:n Charlotte Henriksson ja TuSlan Silja Koskinen vaanivat kolmen kymmenyksen päässä. Pohjolainen päätti ratkaista tilanteen laskemalla päivän nopeimman ajan, pojatkin laskettuna mukaan. SM-mitalit jaettiin järjestyksessä: 1. Pohjolainen, 2. Pallari ja 3. Henriksson. HySSin Silva Saarinen oli 13:s.

Pohjolainen oli hieman huolissaan kisan jälkeen. – Ensimmäinen lasku oli hankala. GS ei ole oikein kulkenut viime aikoina tai tarkemmin sitä ei ole päässyt laskemaan pitkään aikaan. Paljon on reissattu viime aikoina, mutta vielä riittää virtaa. Kuuden kullan tavoitteesta pidetään kiinni, 4/6 on nyt valmiina. Sallan pujotteluissa täydennetään mitaliketjua, jatketaan juttua siellä, moikkasi Pohjolainen.

M16-sarjan Suomen mestaruuden voitti Porvoon S-66:n Eduard Hallberg. Hopea meni HSC:n Kasper Pääkköselle ja pronssi SCST:n Mikael Hallikaiselle. HySSin Rosa Pohjolainen oli kolme kymmenystä Hallbergia nopeampi. Kaikki 123 laskijaa laskivat samat radat.

N14-sarjan SM-mitalistit olivat: 1. Chiara Nurmi (SCST), 2. Heini Maunuksela (HSC) ja 3. Aada Kanto (PoSS). HySSin Hetta Saarinen oli 25 tytön kisassa 11:s.

M14-sarjassa oli 36 kilpailijaa, joista nopein oli HSC:n Rene Linnatsalo, toisena GrIFK:n Urho Rechardt ja kolmantena GrIFK:n Joonatan Järvelä. HySSin Jasper Palosari oli 12:s.

Nuorten SM-kisat jatkuvat viikonloppuna Sallassa.

Rosan neljäs SM-kulta Suomulla. Potkurikyydillä Sallaan?
N16- sarjan tytöt ohjasivat jännitysnäytelmän Suomulla. SSF:n kuva.

Aamuposti 11.4.2019

HySSin mitalisade Ylläksellä ja Suomulla jatkui

Hyvinkään Slalomseuran laskijoilla oli hyvä palkkapäivä keskiviikkona. Ylläksen SM-kisoissa Erika Pykäläinen voitti alppicombin yleisen sarja ja samalla myös U18-sarjan kultamitalin. AC-kisan naisten sarjan hopeamitalin sai HaJyn Kia-Emilia Hakala ja pronssin HSC:n Inka Antikainen.

HySSin Emil Keränen oli miesten alppicombi-kisassa pronssisijalla ja samoilla kisalaskuilla Keränen sai hopeamitalin U21-sarjassa. Niklas Järvikare oli U21 sarjassa neljäs ja Jon Mikkel Lindberg kahdeksas. U18-ikäluokassa Jesper Pohjolainen oli neljäs. AC-kisa oli nuorten miesten juhlaa. Voittajaksi laski HSC:n Henri Hahtela (U18) ja hopeamitalisti oli SCST:n Turo Torvinen (U21). Maajoukkuelaskija Andreas Romar oli neljäs, kaksi kymmenystä HySSin Emil Keräsen perässä.

Suomulla Rosa Pohjolainen (N16) jatkoi SM-kultamitaliketjuaan superg- ja alppicombi-kisojen voitoilla. HySSin Silva Saarinen oli N16-sarjan SG-kisassa 14:s ja SC-kisassa 12:s. Hetta Saarinen (N14) aloitti pitkän kisapäivän SG-kisan 10. sijalla. Yhdistelmäkilpailussa Hetta sai palkinnon kuudennesta sijastaan. Jasper Palosaari (M14) oli superg-kisassa sijalla 20. Alppicombin superg-osuus sujui paremmin ja mainiolla pujottelulaskulla Palosaari nousi SM-pronssille.

Torstaina Ylläksellä on huilipäivä. Suomulla alppijuniorit jatkavat suurpujottelun SM-kisalla.   

Kaksi mitalia yhdellä iskulla. Emil Keränen.
Alppicombin SM-pronssi Jasperile.

Aamuposti 10.4.2019

Kultaa Pykäläiselle ja Pohjolaiselle

Hyvinkään Slalomseuran nuoret naiset Erika Pykäläinen ja Rosa Pohjolainen voittivat samaan aikaan SM-kultamitalin alppihiihdon vauhtilajeissa. Pykäläinen oli nopein Ylläksen superg-kisassa ja Pohjolainen voitti syöksyn Suomulla.

- Oikeastaan voitin kaksi SM-kultaa samalla kertaa, koska SG-kisa oli yleisen sarjan ja nuorten U21 sekä U18 sarjan kilpailu. Voin laskea rennosti, koska kisasta ei ollut mitään odotuksia. Ensimmäinen superg-kisa koko kautena. Tiesin, että osaan liu’uttaa suksea lajin vaatimalla tavalla, joten tosi hauska oli laskea. Huomenna on alppiyhdistetty ja nyt lähtökohdat kisaan ovat hyvät. Mitalisaalistus jatkuu huomenna, lupasi Pykäläinen, joka voitti yleisen sarjan kakkosen HaJyn Kia-Emilia Hakalan 1.11 sekunnilla. Kisan kolmas oli SS:n Riikka Honkanen 1.43 sekuntia hyssiläistä perässä.

Rosa Pohjolainen sai syöksylaskun SM-kullan lisäksi erikoispalkinnon päivän kovimmasta laskunopeudesta 103 km/h. – Kovempaakin olisin halunnut laskea, mutta se olisi vaatinut suoremman radanmerkkauksen. Olosuhteet olivat yllättävän talviset, terävät tuulenpuuskat ravistelivat kovassa vauhdissa ja startti tuupattiin suoraan vastatuuleen. Tuuliraolla oli merkitystä lopputulokseen, analysoi laskemista Rosa Pohjolainen.

Pohjolainen lähti kauteen kovin tavoitteen. Kaikki kotimaiset kilpailut pitää voittaa ja kansainvälistä menestystä haetaan. Audi tour jäi paria voittoa vaille ja ulkomailla meni hyvin, mutta ei erinomaisesti. – Kahtena viime kautena SM-kultamitalisaalis jäi yhtä vaille. Nyt kuuden kullan mitaliketju on taas tähtäimessä. Varma juttu, metsästys alkoi hyvin, vakuutteli Pohjolainen puolitosissaan.

Suomun SM-mitalien lisäksi jaossa oli palkinnot myös sijoille 4.-6. syöksyneille laskijoille. HySSin Hetta Saarinen sai palkinnon 4. sijasta sarjassa N14. HySSin Silva Saarinen oli 11. N16-sarjassa. Kympin sakkiin syöksyharjoituksissa laskenut Jasper Palosaari (M14) starttasi kisassa huonoon tuulirakoon ja sijoittui 27. sijalle.

Ylläksellä miesten SG-kisan yllätysvoittaja oli SCST:n 18-vuotias Elian Lehto. Lehto voitti hopeamitalisti Andreas Romarin neljällä kymmenyksellä ja kuudenneksi laskenut maailmancup-laskija Samu Torsti jäi kahdeksan kymmenyksen päähän. HySSin Emil Keränen oli M21-kisassa neljäs ja Niklas Järvikare kahdeksas. M18-sarjan SM-kisassa Joel Palosaari oli seitsemäs ja Jesper Pohjolainen seuraavalla sijalla.

Aamuposti 3.4.2019

Riikka Honkaselle pujottelun SM-kulta

Erika Pykäläinen hyvä kakkonen

Nurmijärven Riikka Honkanen voitti pujottelun SM-kullan tiistaina Levillä. Slalom-Seuraan edustava Honkanen hankki ratkaisevan aikaeron muihin kilpailijoihin jo avauslaskulla. Hopeamitalisti, Hyvinkään Slalomseuran Erika Pykäläinen oli toisella laskulla porukan nopein, mutta tavoitti Honkasta vain muutamalla sadasosalla. Hyvä kakkoslasku nosti Pykäläisen Harjavallan Jymyn Kia-Emilia Hakalan edelle. Hakalalle SM-pronssi lähes sekunnin erolla Honkaseen.

Hopeamitalisti Pykäläinen oli pian palkintojenjaon jälkeen matkalla kuntosalille. – Tulin viikko sitten Suomeen ja ehdin olla kotona Hyvinkäällä kolme päivää. Reissuväsymystä on kertynyt reippaasti, joten lepohetket kotona tekivät hyvää. Täällä Levillä on treenattu kolme päivää ja oikea pujottelutatsi on jälleen löytymässä. Ekalla laskulla olin kyllä unessa, joten aikaeroa kärkeen tuli paljon. Toinen oli hyvä ja olosuhteet tosi hyvät. Kolmas aikuisten sarjan SM-mitali tuntuu oikein mukavalta, jutteli hyväntuulinen Pykäläinen.

Hyvinkään Julia Toiviainen ajoi ulos ensimmäisellä kierroksella. – Vauhti oli ihan hyvää, mutta maaliin asti ei päästy. Jyrkänteen alussa tein pienen virheen ja kaaduin. Huomenna uusi kisa ja kisoja riittää täällä Lapissa 13.4. saakka, viestitti Toiviainen Leviltä.

Miesten kisaa ensimmäisen laskun jälkeen johti GrIFK:n Marlon Sjöberg, joka tänä talvena on kilpaillut pääasiassa suurpujottelussa. Toisella kierroksella pujotteluspesialisti Jens Henttinen käänsi järjestyksen normaaliksi laskemalla 1.50 sekuntia nopeammin kuin Sjöberg. Slalom-Seuran Joona Piirainen oli toiseksi nopein kakkoskierroksella ja nousi taustalta SM-pronssille.

HySSin Jesper Pohjolaisella oli hyvä mitalisauma ensimmäisen laskun jälkeen. Sijoitus neljäs, pronssisijaan oli vain kolme sadasosaa ja etua Piiraiseen 16 sadasosaa. Toisen laskun tapahtumista Pohjolainen lähetti lyhyen viesti. – Jyrkälle tullessa menin kyljelleen.

HySSin Emil Keräsen ja Henrik Järvikaren kilpailu sujui nousuvoittoisesti. Avauslaskun jälkeen Keränen oli kahdeksas ja Järvikare yhdeksäs. Toisella kierroksella Keränen oli porukan neljänneksi nopein ja varasi SM-kisan viidennen sijan. Eroa pronssimitaliin jäi 55 sadasosaa. Henrik Järvikare oli SM-tuloksissa kahdeksas. HySSin Jon Mikkel Lindbergin sijoitus SM-kisassa oli 14:s.

HySSin Joel Palosaari ja Niklas Järvikare saivat DNF-merkinnän ensimmäisellä kierroksella. Juho Handolin oli kuumeisena kisapaikalla. Sairastaminen on paranemaan päin, joten Handolin lupaisi olla mukana keskiviikon FIS-kisassa.

SM-kisan yhteydessä laskettiin myös FIS-kisa. Naisten FIS-kisassa Latvian Agnese Aboltina oli kolmas Riikka Honkasen ja Erika Pykäläisen jälkeen. Belgian Dries van den Broecke voitti ja Tom Verbeke oli kolmas Fis-kisassa. Belgialaiset kuluvat kansainväliseen alppitalliin, jonka päävalmentaja on suomalainen, ex-maajoukkuemies Jukka Leino. Leino palaa kauden jälkeen Suomeen ja aloittaa Helsinki Ski Clubin päävalmentajana kesäkuun alussa.

Kolme parasta pujottelijaa - Erika, Riikka ja Kia-Emilia
Jens otti omansa!
Emil nousi SM-vitoseksi hyvällä kakkoskieroksen laskulla.
SM-kasi Henrik Järvikare.

Aamuposti 26.3.2019

HySS kisaisäntänä Ylläksellä

Rosa Pohjolaiselle kiertuevoitto

Jasper Palosaari neljäs

Alppijuniorien Audi Alpine Ski Tour rutistettiin päätökseen viikonloppuna Ylläs-tunturilla. Ylläsjärven puoleinen, pitkä kisarinne on paras mahdollinen kisapaikka nuorten vauhtilajikisoille, mutta tällä kertaa Lapin luonto pompotti kisajärjestäjiä. Syöksylasku ja kaksi superg-kisaa jouduttiin perumaan, mutta sisukkaasti ahertamalla saatiin läpivietyä syöksyn harjoitukset ja kolme suurpujottelukisaa.

Toisen suurpujottelukisan aikana luonto näytti voimansa. N14 ja M14-sarjojen molemmat GS-laskut saatiin valmiiksi, mutta N16 sarjan alettua tuuli yltyi myrskyksi. – Oli kuule ihan hurja tuuli ja alkoi äkkiä. Ei tuolla ylhäällä pysynyt edes pystyssä ja näkyvyys oli ihan nollassa. Hyvä, että päästiin edes turvallisesti alas, jutteli tuiskun lumettama Rosa Pohjolainen.

N16 ja M16-sarjat jäivät yhden kierroksen kilpailuksi, mikä merkitsi kauden ensimmäistä kakkossijaa Rosa Pohjolaiselle. – Ei haittaa yhtään mitään. Urheilussa tuppaa voittoputket jossakin välissä katkeamaan. Sen jälkeen voi alkaa uusi voittokulku. Tänään voittomahdollisuus meni kuin tuhka tuulen. Siinä on hyvä otsikko uutiselle, naureskeli Rosa Pohjolainen. Lähitunturin sääasemalla tuulen nopeudeksi mitattiin 26 m/s.

GrIFK:n Charlotte Henriksson oli ensimmäinen laskija, joka onnistui voittamaan Pohjolaisen tänä talvena Audi Tourilla.  Harjavallan Sanni Virta teki saman tempun viimeisessä GS-kisassa, jossa rataa lyhennettiin siirtämällä lähtöpaikka tunturin laelta alemmas, suojaisemmalle rinnealueelle. Pohjolaisen kaksi kakkospaikkaa Ylläksellä ja 13 voittoa kiertueella takasivat kiertueen korkeimmat yhteispisteet 1540. Henrikssonin Ylläksellä hankkimat 240 pistettä nostivat hänet 875 pisteeseen ja loppusijoituksissa toiseksi. TuSlan Silja Koskinen oli kolmas, neljä pistettä edellä SCST:n Riia Pallaria, joka laski ulos viimeisessä GS-kisassa. HySSin Silva Saarisen sijoitukset Ylläksellä olivat 10., 16. ja 11. Saarinen laski pisteille jokaisessa osakisassa ja kokonaispotiksi tuli 323 pistettä, loppusijoitus 12.

M14-sarjan selkeä voittaja oli HSC:n Rene Linnatsalo, pisteitä 1340. Sarjan kakkonen TuSlan Felix Maksimow sai pisteitä 901. GrIFK:n Anton Öhman pysyi kolmantena 766 pisteellään. HySSin Jasper Palosaari nousi lopullisessa pistetilastossa neljänneksi 661 pisteellään. Palosaari ohitti viimeisessä kisassa GrIFK:n Anton Westmanin, joka loukkaantui kaaduttuaan toisessa GS-kisassa. Eniten pisteitä (260) M14-sarjassa Ylläksellä keräsi GrIFK:n Urho Rechardt, joka kiipesi sijalta10 kuudenneksi.

N14-sarjan kärkipari SCST:n Chiara Nurmi ja PoSS:n Aada Kanto kokosivat Ylläkseltä lähes saman määrän pisteitä, joten loppusijoitus kiertueella ei muuttunut. Nurmi ykkönen 1304 pisteellä ja Kanto kakkonen, pisteitä 1190. HySSin Hetta Saarinen kokosi Ylläksen kisoista 78 pistettä sijoituksillaan 13., 10. ja 8:s. Saarisen yhteispisteet 489 pitävät hänet kymmenen parhaimman joukossa loppupisteissä. Hetta Saarinen on N14-sarjan nuorempaa ikäluokkaa, joten tulevaisuus näyttää lupaavalta.

M16-sarjassa Porvoon S-66-seuran Eduard Hallberg voitti kaikki kolme Ylläksen kisaa. Hallberg kavensi eroa kiertueen voittajaan, HSC:n Erik Saravuohon 160 pisteellä ja ohitti kakkossijaa pitäneen HSC:n Teemu Laakson. Kärkikolmikon loppupisteet olivat: Saravuo 1300, Hallberg 980 ja Laakso 859.

Audi-ikäluokkien SM-kilpailut alkavat Suomulla 9.4 ja jatkuvat seuraavana viikonloppuna Sallassa. Suomun kisan järjestää Kuopio SC ja Sallassa isännöivät Sallan Karhut.

GrIFK:n Charlotte Henriksson (vas.) oli ensimmäinen, joka voitti Rosan tämän talven Audi-kisoissa.
Voittoputki katkesi, mutta niin käy usein urheilussa. Ei haittaa - mahdollisuus meni tuulen mukana.
Jasper nousi kiertueen neljänneksi viimeisessä kisassa.
Sarjassamme nimi ja kasvot tutuksi: Rene Linnatsalo, HSC.

Aamupostin verkkoversio 26.3.2019

Ohjelmat uusiksi joka päivä

Lasten alppikiertueen finaalikisoja johti Hyvinkään Slalomseuran puheenjohtaja Jarmo Pohjolainen. – Nämä kisat eivät olleet pelkästään HySSin organisoimat kisat, sillä jo hakuvaiheessa mukana oli muitakin Etelä-Suomen seuroja ja niiltä tuli paljon apuja myös toteutusvaiheessa. Ohjelmat tehtiin joka ilta tarkasti säätiedotusten mukaan, mutta parhaan tiedon tulevasta säästä sai aikaisin aamulla hissimiehiltä. Ja sitten tehtiin päiväohjelman uusiksi. Nopeita ratkaisuja ja aikaisia aamuherätyksiä vaativa systeemi, mutta vain olosuhteet tuntien täällä voi toimia. Tunturia pitää kunnioittaa, totesi Pohjolainen

Syöksy- ja superg-kisojen peruuntuminen harmitti Pohjolaista. – Peruuttamiset olivat oikeita ratkaisuja. Ennen kisoja päästiin harjoittelemaan syöksyä hyvissä olosuhteissa. Ahkerimmat laskivat 10 – 15 täysmittaista syöksyä. Harjoittelu oli ohjattua ja kaikki sujui turvallisesti. Harjoittelujaksoon olen tyytyväinen. Vauhtia tänne tultiin hakemaan ja vauhtia saatiin, mutta kisa jäi pitämättä.

- Rataryhmään kaipasin lisää porukkaa. Talkoolaiset olivat ahkeria ja varsinkin viimeisen kisan jälkeen leirin purku oli ripeää toimintaa. Ylläksen rinteiden henkilökunta ansaitsee suuren kiitoksen monipuolisesta avusta. Olosuhteisiin nähden en tekisi mitään toisin, päätti Pohjolainen.

 Alppihiihdon lajiliitto järjesti iltaohjelmana kuulemistilaisuuden valmentajille ja huoltajille. Myös nuorille laskijoille oli oma palaveri, jossa alppilajijohtaja Tomi Viirret kuunteli ja kommentoi nuorten ideointia. Palaverien antiin palattaneen kauden lopussa.

Jarmo Pohjolainen johti joukkoja Ylläksen Audi Alpine Ski Tourilla.

Aamuposti 23.3.2019

Rosa Pohjolainen voitti jälleen Audi Tourilla

Alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen oli jälleen voittokunnossa Ylläksellä, jossa Hyvinkään Slalomseura isännöi juniorien Audi Alpine Ski Tourin finaalikisoja. Italian kisareissun pilannut vatsatauti oli nujerrettu ja Pohjolainen oli perjantain suurpujottelukisassa päivän nopein laskija. Hyssiläinen oli yhden sadasosan nopeampi kuin M16-sarjan voittaja SS-66 Eduard Hallberg. Molemmat laskivat samalla radalla, jonka onnistuneesti merkkasi ex-maailman cuplaskija Mika Marila.

Pohjolaisen tavoite kaikkien Audi-kisojen voittamisesta on edelleen saavutettavissa. – Kyllä olo on nyt hyvä, taas jaksaa. Laskut olivat tänään hyviä, mutta vielä on tavoitteessa tekemistä, huikkasi Pohjolainen pikaisesti ennen palkintojenjakoa. Torstain syöksylaskun pakollisessa harjoituksessa Pohjolainen ei ollut nopein. GrIFK:n Charlotte Henriksson oli muutaman kymmenyksen nopeampi. Se oli harjoituslasku ja tosi kisa jäi käymättä, koska jostakin ilmestyi kisarinteen keskiosaan sankka sumu.

Syöksy siirrettiin perjantaiaamuksi, mutta yön aikana tuisku toi rinteeseen rutkasti lunta. Kilpailun johtaja Jarmo Pohjolainen otti valmentajaporukan palaveriin ja iltapäivän ohjelmaan otettiin GS-kisa. Urheilijoiden avustamana kisarata lanattiin puhtaaksi ja hyvä kisa saatiin toteutettua.

Rosa Pohjolaisen sarjassa toiseksi tuli GrIFK:n Charlotte Henriksson ja kolmanneksi SCST:n Riia Pallari. HySSin Silva Saarinen oli kymmenes. N14-sarjassa HySSin Hetta Saarinen oli 13. Jasper Palosaaren kilpailua haittasi pohjevamma ja GS-kisan avauslasku päättyi ulosajoon. Kisoja jatketaan superg-kisoilla, jos Lapin luonto on myötämielinen.

Pyhätunturilla jatkettiin Latvian ja Viron mestaruuskisoja. Perjantaina oli vuorossa Viron mestaruuspujottelu, jonka voitti Jens Henttinen. Kisa oli suomalaisittain kovatasoinen, voittajalle pisteitä 12.78. Jesper Pohjolainen oli 11., +1.51 voittajaa perässä.  Juho Handolin oli seuraavalla sijalla, seitsemän sadasosaa Pohjolaisen takana. Joel Palosaari sijoittui 22. sijalle.

Naisten pujottelukisan voitti Nella Korpio ja ansaitsi FIS-pisteet 17.18. Lauantaina kisat päätetään paripujottelulla.

Rosalle 13. voitto Audi Alpine Ski Tourilla.

Aamuposti 21.3.2019

Niklas Järvikarelle suurpujottelun ennätyspisteet

Nella Korpio palasi suurpujottelun pariin

Sohjo Suomi levittäytyi viikonloppuna Pyhätunturille saakka ja pisti Baltic cupin järjestäjät lujille. Maanantaina kisaisännät totesivat kisarinteen laskukelvottomaksi ja tekivät rankkoja päätöksiä: liika lumi tampparilla rakkaan ja tiistaina koko kisarinne uudelleen jäähän. Tamppari puski lunta aamuyöhön saakka ja sen jälkeen parikymmentä ukkoa alkoi sentti sentiltä injektoida rinnettä. Kahdeksan tuntia porukka kuljetti jäädytysputkistoa rinnettä alas ja loppusilaus jätettiin Lapin luonnon haltuun.

Keskiviikkoaamuna rinne oli tasaisesti jäässä, joten aamupäivällä voitiin järjestää Latvian mestaruuskisat. Urheilijat kiittelivät upeita olosuhteita ja kilpailivat tosissaan hyvistä FIS-pisteistä. Kolme kärkisijaa meni pääasiassa Eurooppa cupin kisoja laskeneille urheilijoille järjestyksessä: 1. Gustav Lundbäck (SWE), 2. Arttu Niemelä (FIN) ja 3. Marcus Monsen (NOR). HySSin Niklas Järvikare pärjäsi hyvin EC-laskijoiden vauhdissa, neljäs sija, eroa voittajaan 0.58 sekuntia ja FIS-pisteitä 18.60. – Molempiin laskuihin mahtui pikkuvirheitä, mutta vauhtia alkaa olla sopivasti, vaikka voitoon saakka, kommentoi tyytyväinen Niklas Järvikare.

HySSin nuoret miehet Jesper Pohjolainen, Emil Keränen ja Henrik Järvikare olivat sijaluvuilla 19. – 22., eroa kärkeen neljä sekuntia ja pisteet 50 paikkeilla. Joel Palosaari oli 29. Juho Handolin ajoi ulos.

Naisten kilpailu sai yllätysvieraan, kun Nella Korpio ilmoittautui mukaan. – Ei minun GS-pisteillä ole mitään järkeä jäädä Keski-Eurooppaan kisaamaan. Lähtönumero on iso ja keväiset radat ovat etelässä huonossa kunnossa. Tiesin, että täällä saan kohtalaisen starttinumeron ja rinne on yleensä hyvässä kunnossa. Suurpujotteluni on huterassa mallissa, rataharjoituksia ei ole tehty pitkään aikaan. Hyviin olosuhteisiin uskalsin tulla kokeilemaan ja lasken nyt keväällä GS-kisoja niin paljon kuin mahdollista. Yllättävän hyvin meni, totesi Nella Korpio, jonka edellinen GS-kisa oli 12.12.2018.

Nella Korpio sai aamupäivän kisasta pisteitä 27.67. Iltapäivällä Viron mestaruuskissa Korpio oli jälleen ykkönen pisteillä 30.93 ja FIS-listapisteet 55.01 jäivät historiaan. Historiallista suoritusta yritti SCST:n Turo Torvinen. Suoraan yo-kirjoituksista kisaan ja ensimmäisellä laskulla kärkeen. Torvisen ilon pilasivat norjalaiset Jochim Jagge Lindtoel ja Marcus Monsen sekä Suomen Arttu Niemelä. Sadasosapelissä Torvinen jäi neljänneksi.

HySSin laskijat eivät yltäneet hyville pisteille. Aamupäivällä hyvässä vauhdissa ollut Niklas Järvikare oli 37., Henrik Järvikare 17., Jesper Pohjolainen 26., Emil Keränen 34., Juho Handolin 35. ja Joel Palosaari 39.

Niklas jäi kaksi sadasosaa palkintopallipaikasta
Nellan paluu suurpuikkakisoihin oli kympin suoritus
Nella ja Jenny järjestivät tiukan kisan. Nella kaksi kymmenystä nopeampi Latvian NC-kisassa.

Aamuposti 18.3.2019

Ruuhkaa kisarinteillä

Eurooppa cupia ja Alpechimbraa Italiassa, FIS-kisat Sloveniassa ja Rukalla

Alppihiihdon maailmancupin finaalikisat laskettiin viikonloppuna Andorran Soldeussa ilman suomalaislaskijoita. Kakkoskiertueen EC-finaaleissa Italian Folgariassa GS-kisan ensimmäisellä kierroksella HySSin Erika Pykäläinen ja Slalom-Seuran Riikka Honkanen laskivat lähes tasatuloksen. Pykäläinen oli 16. ja Honkanen 17. Keskinäistä aikaeroa vain seitsemän sadasosaa. Toisella kierroksella Honkanen oli kierroksen neljänneksi nopein ja nousi 10. sijalle. Pykäläinen menetti kolme sijaa. Sijaluku 19 antaa 12 EC-pistettä ja nostaa hyssiläisen EC-potin 100 pisteeseen. Honkasen EC-saldo GS-kisan jälkeen oli 97 EC-pistettä ja arvokkaana lisänä yksi piste MC-tasolta.

Sunnuntaina EC-pujottelufinaalissa Riikka Honkanen oli 17:s ja nosti EC-loppupisteikseen 111. Nella Korpio ei startannut toiselle kierrokselle. Korpion pistemääräksi MC-pujotteluista jäi 23 ja EC-kisoista 45 pistettä. Erika Pykäläinen oli SL-kisan lähtölistalla, mutta hän ei startannut kisaan.

Julia Toiviainen voitti Sloveniassa

Hyvinkään Julia Toiviainen ei päässyt mukaan EC-finaaleihin. Toiviaisen kisakunto ja -fiilis olisivat olleet sopivasti kohdallaan, osoituksena voitto ja kakkossija Slovenian Krvavecin FIS-kisassa. – Ei tullut pisteparannuksia, mutta hyviä laskuja alkaa osumaan kisoihin. Seuraava askel on saada niitä kaksi samaan kisaan. Fiilikset ovat kuitenkin hyvät ja innolla odotan loppukauden kisoja. Seuraavaksi Kranjska Goraan, viestitti Toiviainen Sloveniasta.

Alpechimbra FIS Children Cup päätökseen

Italian Folgariassa jatkettiin lauantaina lasten Alpechimbra-kilpailua.  Alle 14-vuotiaat pujottelivat ja alle 16-sarja kilpaili GS-kisassa. HySSin Rosa Pohjolainen laittoi koko kauden tavoitteekseen voittaa kaikki kotimaan kilpailut ja pärjätä kansainvälisissä kilpailuissa. Pohjolainen on pysynyt kotimaan tavoitteessaan, mutta vatsataudin täsmäisku haitasi laskemista Albechimbrassa. Sisukas hyssiläinen päätti Italian reissun kuudenteen sijaan N16-sarjassa, jossa suomalaismenestystä täydensivät SCST:n Riia Pallari (9.) ja GrIFK:n Charlotte Henriksson (12.)

Vuodesta 1970 alkaen kilpaillun Folgarian lasten kisan voittajaluettelossa on kahdeksan suomalaista nimeä. Yhdeksänneksi kirjoitetaan Rene Linnatsalo, joka voitti lauantaina ylivoimaisesti M14-sarjan pujottelukisan. Linnatsalon sijoitukset (1. ja 6.) antoivat 35 joukkuekisapistettä ja nostivat Suomen kolmanneksi maiden välisessä kisassa. Kovin pitkiin mitalijuhliin ei ole aikaa, sillä seuraava Audi Alpine Tour alkaa ensi torstaina Ylläksellä.        

Jesper Pohjolainen pujotteli ennätyspisteensä Rukalla

HySSin Jesper Pohjolaisen ensimmäinen FIS-kisavoitto jäi 17 sadasosan päähän. Avauslaskun jälkeen Rukan iltapujottelun tulosluettelo näytti hyssiläisittäin mukavalta. Pohjolainen kärjessä ja Niklas Järvikare toisena. Rovaniemen SCST:n Turo Torvinen torpedoi HySSin kaksoisvoiton laskemalla toisella kierroksella sekunnin nopeammin kuin Pohjolainen ja samalla Järvikarekin menetti kakkospaikkansa.

Pohjolaisen pieni aikaero kärkeen antoi hyvät FIS-pisteet 22.77. Listapisteet tippuvat 25 paikkeille ja näillä pisteillä Pohjolainen vahvistaa ikäluokkansa ykköspaikkaa Suomessa. HySSin rankingissa edellä ovat Niklas Järvikare (22.42), Henrik Järvikare (23.55) ja Juho Handolin (24.45). Handolin laski Rukan päätöskisassa ulos ja samaan DNF1-merkinnän saivat Joel Palosaari ja Jon Mikkel Lindberg. Emil Keränen oli 11. ja Henrik Järvikare seuraavalla sijalla.

Rukalta karavaani siirtyi Pyhälle, jossa ensi viikolla kilpaillaan Latvian ja Viron mestaruukista. Hyviä pisteitä on tarjolla ja niitä tarvitaan, kun uusia valmennusryhmiä rakennetaan.   

Aamuposti 16.3.2019

HySSin miehillä pujottelu sujuu

Rukan pujotteluja jatkettiin torstai-iltana kansainvälisellä FIS-kisalla. Mieslaskijoita oli kuudesta eri maasta, yhteensä 60. Hyvinkään Slalomseuran kaikki seitsemän FIS-laskijaa olivat pitkästä aikaa laskemassa samassa kisassa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tulosluettelo näytti hyssiläisittäin hienolta, kärjessä Juho Handolin, toisena Niklas Järvikare ja kympin sakissa Henrik Järvikare (8.) ja Jesper Pohjolainen (9.). Kaikki saman sekunnin sisällä.

Toisella kierroksella Kuopio SC:n Salomo Sirviö teki haamulaskun ja nousi kärkeen. Handolin oli toisen kierroksen 9. nopein ja tippui kolme sijaa. Niklas Järvikare menetti yhden sijan ja velipoika Henrik keskeytti laskunsa. Jesper Pohjolainen ja Emil Keränen onnistuivat parantamaan sijoitustaan kolme pykälää. Kun Viron Tormis Laine pysyi molemmilla hyvin kärjen vauhdissa, saatiin lopputuloksiksi: 1. Salomo Sirviö KHS, 2. Tormis Laine EST, 3. Niklas Järvikare, 4. Juho Handolin, 6. Jesper Pohjolainen, 8. Emil Keränen.

Voittaja Sirviö sai FIS-pisteitä 24.14. Hyssiläisten FIS-pisteet: Järvikare 25.58, Handolin 27.58, Pohjolainen 28.75, Keränen 30.60, Joel Palosaari 48.20 (18. sija) ja Jon Mikkel Lindberberg 58.86 (24.). Pohjolainen ja Keränen paransivat hieman omia FIS-listapisteitään.

Rosa Pohjolainen 11. Alpechimbrassa Italiassa

Suomen Rosa Pohjolainen oli avauslaskun jälkeen kolmantena N16-sarjan pujottelussa kansainvälisessä lasten kilpailussa Italian Folgariassa. Toiseen laskuun tuli yllättävän paljon virheitä. Aikaeroa voittajaan tuli neljä sekuntia ja sijoitus tippui 11. sijalle. Charlotte Henriksson (N16) oli 88 laskijan kisassa sijalla 46. N14-sarjassa Chiara Nurmi ja Heidi Maunuksela hankkivat hyviä pisteitä Suomen joukkueelle. Yhden laskun GS-kisassa Nurmi oli viides ja Maunuksela yhdeksäs. M16-sarjassa Erik Saravuo hävisi voittajalle vain 44 sadasosaa. Kakkospaikasta 20 joukkuepistettä Suomelle. Hyvän lisän pistesaldoon toivat Rene Linnatsalon kuudes sija M14-sarjassa ja Eduard Hallbergin seitsemäs sija M16-sarjassa. Felix Maksimowin sijoitus M14-sarjassa oli 32. Riia Pallari (N16) ja Teemu Laakso (M16) keskeyttivät.

Folgarian Alpecimbra teki jälleen hyvät lukemat osallistujamääriin: osallistuvia maita 42 ja kilpailijoita 278.

Aamuposti 15.3.2019

Suomi jyräsi alppimaat

HySSillä hyvä päivä nuorten SM-kisassa

48. Alpechimbra FIS Children Cup Italian Folgariassa aloitettiin maiden välisellä joukkuekilpailulla. Pitkän päivän päätteeksi voittajaksi julistettiin Suomen joukkue, jossa laskivat HySSin Rosa Pohjolainen, SCST:n Riia Pallari, HSC:n Erik Saravuo ja HSC:n Teemu Laakso. Suomen joukkue aloitti voittamalla ensin Slovakian ja jatkokierroksilla Suomen kyydistä tippuivat kovat alppihiihtomaat Sveitsi ja Italia. Finaalissa Suomi voitti Itävallan numeroin kolme yksi.

Kisa aloitettiin iltapäivällä kolmen aikaan aikalaskuilla, joilla kisakaavioon saatiin 16 nopeinta joukkuetta. Jatkossa kisattiin paripujotteluradalla mies-miestä-vastaan -systeemillä. Palkintoja jaettiin vähän ennen puolta yötä Suomen aikaan. 

– Joukkueena meni ihan hyvin, mutta itselläni oli kisassa vähän tuskainen, kipeä olo. Nyt meidän joukkueestamme on puolet vatsataudissa. Tänään en päässyt ollenkaan rinteeseen harjoittelemaan, viestitti Rosa Pohjolainen aamutuimaan Folgariasta.

Joukkuekisa oli varaslähtö perinteiseen, kansainväliseen lasten kilpailuun. Torstai on varattu harjoitteluun ja juhlallisiin avajaisiin. Perjantaina ja lauantaina on henkilökohtaiset pujottelu- ja suurpujottelukilpailut, joiden tuloksista lasketaan myös joukkuekilpailupisteet. Viisitoista parasta laskijaa saa joukkuekisapisteitä. Näin pisteytetyn joukkuekisan Suomi voitti vuonna 2017 ja viime vuonna oltiin hopeapallilla. Suomen joukkuetta johtaa tänäkin vuonna hyvinkääläinen Mikael Kurki.

Joel Palosaari ja Emil Keränen pujottelivat SM-hopeat Rukalla

Alppihiihtäjä Joel Palosaaren nimi on harvoin nähty alppitarinoiden otsikossa. Ensimmäisen SM-mitalinsa Palosaari sai lasten kilpailusta Tahkolta kuusi vuotta sitten. Viime talvi, Palosaaren ensimmäinen FIS-kisakausi oli totuttelua. Paras FIS-kisasijoitus oli 12. ja kauden päätteeksi hyssiläisen FIS-pujottelupisteet asettuivat lukemaan 54.76. Keskiviikkoiltana nuorten SM-pujottelussa Rukalla Palosaari nappasi M18-sarjan hopeamitalin ja pujotteli samalla ennätyspisteikseen 36.53.

SM-mitali ei tullut Palosaarelle täytenä yllätyksenä. – En lähtenyt tammikuussa Keski-Eurooppaa kisaturneelle vaan jäi harjoittelemaan Tahkolle. Helmikuun alussa Sallan ja Pyhän pujottelukisoissa sijoitukset lähenivät jo palkintosijoja. Harjoituksissa Tahkolla vauhtini treenikavereihin verrattuna on parantunut huomattavasti. Hiihtoloman aikana sain tehtyä hyviä fysiikkatreenejä, joten sekin puoli on paranemaan päin. Laskuvarmuus on parantunut koko kevään ja täälläkin sain tehtyä kaksi tasaista laskua. Ekalla laskulla vähän varmistelin, koska lähtöpaikalle asti kuului, kuinka edellä laskeneet ajelivat ulos radalta, kertoi mitalitaustoista Joel Palosaari.

Myös Emil Keräsen helmikuu alkoi hyvillä sijoituksilla Sallan FIS-kisoissa. Seuraavat viisi kisaa päättyivät ulosajoihin ja viimeisin kisa Itävallassa tyssäsi nilkkavammaan. – Keski-Euroopan kiertue jäi kesken ja tosi vaisu kausi on takana. Pari viikkoa piti olla treenaamatta ja ennen SM-kisoja sain tehtyä vain neljä pujottelutreeniä. Mitali mielessä lähdin kuitenkin kisamaan. Ekalla laskulla mokasin juuri ennen rinteen loivinta pätkää ja vauhdit menivät siinä. Toinen lasku oli hyvä ja tilanteeni helppo runsaiden ulosajojen takia, arvioi Keränen, jolle pujotteluhopea on viides SM-mitali nuorten sarjoissa. Keränen sovittelee parhaillaan kilpailukalenteriaan yo-kirjoitusten aikatauluun. Kisakausi päättyy 13.4. ja pari päivää myöhemmin Keränen marssii SAIntin urheilukouluun Santahaminaan.

Nuorten miesten SM-pujottelun ensimmäisellä kierroksella ajanottajat pääsivät helpolla. Startissa oli 59 laskijaa, joista 33 keskeytti. DNF1-joukossa olivat HySSin Henrik ja Niklas Järvikare sekä Jesper Pohjolainen. Kolmikko edusti Suomen nuorten MM-kisoissa Italiassa, joten SM-mitaliodotukset olivat vankat. – Harmittaa ihan oikeesti. Puikka on kulkenut treeneissä älyttömän hyvin. Töppäsin linjassa loppujyrkänteen päällä. Viimeisellä parikepillä oli yllättävän paljon irtolunta ja siihen tökkäs ja vauhdikkaasti kylellen, ruoski itseään Jesper Pohjolainen. Nuorten SM-mitalit on jaettu, FIS-pistejahti jatkuu Rukalla kahdella FIS-pujottelulla.

Nuorten SM-kisojen tulokset:

M18: 1. Salomo Sirviö Kuopio SC, 2. Joel Palosaari HySS, 3. Jaakko Tapanainen GrIFK

N18: 1. Jenny Vuori Turun Sl, 2. Jade Linnatsalo Helsinki SC, 3. Roosa Tuononen Kuopio SC

M21: 1. Joona Piirainen Slalom-Seura, 2. Emil Keränen HySS, 3. Jose Partanen Nilsiä Ski … 7. Jon Mikkel Lindberg HySS

N21: 1. Lisa Boström Vasa Ski, 2. Tiia Nurminen SCST, 3. Sini Kemppinen Levi SC     

SM-hopean voittaminen muuttaa perusvakavat kasvot mukavasti virneeseen.
Samat samat sanat kuin edellä.
Jon Mikkel Lindberg - 7. sija M21-pujottelussa
Mitalijahti jatkuu Levin SM-pujottelussa.

Aamuposti 5.3.2019

Rosa Pohjolaisella voittoja täysi tusina

HySSin Hetta Saarinen yllätti Swinghillissä

Audi Alpine Ski Tourin 11. osakilpailu laskettiin perjantaina Nuuksion Swinghillissä. Lauantaina karavaani siirtyi Kauniaisten Granibackeniin, jossa kisattiin paripujottelussa. Molemmissa kisoissa HySSin Rosa Pohjolainen oli jälleen ylivertaisessa vauhdissa. Swinghillissä kisan kakkonen, Rovaniemen Riia Pallari ja kolmonen, Rukan Veera Alaniska jäivät parin sekunnin päähän. Aikaero on iso, koska kisarata oli lyhyt ja muut sijoitukset ratkaistiin sekunnin kymmenyksillä.

- Hiihtolomalla laskin Tahkolla lähes minuutin harkkaradoilla. Täällä oltiin radalla alle puoli minuuttia, joten aika erilainen urheilusuoritus. Mutta olosuhteet olivat hyvät ja ihan hyvä kisa saatiin aikaiseksi, totesi Rosa Pohjolainen, jonka yhdestoista osakilpailuvoitto vei aikaa 53 sekuntia ja 49 sadasosaa.

HySSin Hetta Saarinen (N14) laski Swinghillissä ensimmäistä kertaa kolmen parhaimman sakkiin. Saarinen oli toisella laskulla nopeampi kuin lopullinen voittaja Rovaniemen Chiara Nurmi. Nurmi sai kauden seitsemännen voiton 86 sadasosan erolla Saariseen. – Ei kisalaskuissa ollut mitään erikoista, en osaa sanoa tarkemmin. Hiihtolomalla harjoittelin kotirinteessä neljä tuntia melkein joka päivä ja samalla tavalla laskin täällä. Rukalla oli kahdeksas ja Pyhällä viides. Täällä laskin hyvin tai siten muut laskivat huonosti, arvio Saarinen, joka on nuorempaa ikäluokkaa N14-sarjassa.

Hetta Saarinen on naapurikaupungin vahvistus HySSin edustusjoukkueessa. Pohjolanrinteen koulua käyvän, 13-vuotiaan Saarisen päälaji kesällä on suunnistus. – Kyllä siinä ainakin kuntoa tulee. En tehnyt viime kesänä mitään laskemiseen liittyviä harjoituksia eikä HySSilläkään ollut paljoa treenejä. En ole käynyt kertaakaan jäätiköllä laskemassa, jutteli Hetta Saarinen, jonka rohkean räväkkä laskutapa sopii hyvin pujotteluradoille.

Rosa Pohjolaisen yhdestoista voitto oli alle minuutin rypistys. Kahdestoista voitto vei monta tuntia. Paripujottelun lähtölava hajosi juuri ennen kilpailua ja uuden lähtösysteemin virittäminen vei aikansa. Loistava ulkoilusää helpotti odottelua ja iltapäivän tunteina Granibackenissa nähtiin vauhdikas paripujottelukisa. Rosa Pohjolainen laski virheettömiä laskuja ja viimeistään radan puoliväliin rakennetun hyppyrin jälkeen vastustaja oli kaukana takana.

Rosa Pohjolaisen tapaan vakuuttavaan voittoon laskivat HSC:n Rene Linnatsalo (M14) ja Erik Saravuo (M16). Linnatsalolla on koossa 10 osakilpailuvoittoa ja Saravuolla seitsemän ykköstilaa. N14-sarjan paripujottelussa Porin SS:n Aada Kanto hankki toisen voittonsa tänä talvena.

HySSin Silva ja Hetta Saarinen voittivat ensimmäisen kierroksen vastustajansa paripujottelussa, mutta karsiutuivat jatkosta toisella kierroksella. Jasper Palosaari (M14) pujotteli Swinghillissä neljänneksi ja eteni Granin paripujottelussa kolmannelle kierrokselle. Radan keskiosassa Palosaari teki virheen ja hyvä kiito päättyi karsiutumiseen. HySSin Eetu Vähäsalo oli ensimmäistä kertaa kisaamassa Audi Tourilla. Swinghillin pujottelussa Vähäsalo hylättiin toiseksi viimeisellä portilla.

Audi Alpine Ski Tour pakenee etelän reissun jälkeen takaisin pohjoiseen. Audi finaalit pidetään 21.-24.3. Ylläksellä. Kisaisäntänä on Hyvinkään Slalomseura ja kilpailua johtaa Jarmo Pohjolainen.  – Ylläksen kisaurakka on kova juttu HySSille. Järjestelyt ovat hyvällä mallilla, avainhenkilöt sovittuna ja odotukset korkealla. Pääasia on saada järjestettyä oikeaoppiset vauhtilajikisat alppijunioreille, lupaa HySSin puheenjohtaja Pohjolainen.                

Ensin pujoteltiin Swinghillissä, Kuva Mikko Onali
ja sitten lennettiin Granibackenissa. Kuva Mikko Onali
Hettalla Swinghillissä aivan päätöntä menoa Kuva Mikko Onali
Hetta ja aurinko hymyilivät Granissa
Näitä on nyt täysi tusina
Reppu selkään - suuntana Alpechimbra

Aamuposti 27.2.2019

Jesper Pohjolainen 34:s nuorten MM-pujottelussa

Hyvinkään Slalomseuran Jesper Pohjolainen starttasi numerolla 70 nuorten MM-kisan pujotteluun. Ensimmäisen laskun jälkeen hyssiläinen oli sijalla 45. Toinen lasku oli porukan 31. nopein ja nosti Pohjolaisen tulosluettelon 34. sijalle. – Molemmat laskut olivat varmoja peruslaskuja. Ensimmäisellä kierroksella rata oli toisi hyvässä kunnossa, eikä toistakaan rataa voi moittia. Ihan mukavasti pärjäsin, laskin vain radan mukaisesti ja pysyin laskulinjalla, kommentoi laskujaan Pohjolainen, joka oli iltapäivän päätteeksi ehtinyt lähteä Val di Fassan kisapaikalta kohti Müncheniä.

Viime vuonna HySSin Erika Pykäläinen sai Sveitsin MM-kisoissa pronssimitalin nuorimpien urheilijoiden sarjassa. Jesper Pohjolainen edusti tänä vuonna nuorimpia urheilijoita (2001 synt.) ja oli pujottelussa ikäluokan kolmanneksi nopein. – En saanut mitään, eikä meille kerrottu tällaisesta kisasta. Nyt on myöhäistä, ollaan sadan kilometrin päässä. Toisaalta ihan mukavalta kolmas sija tuntuu. MM-kisat olivat hieno kokemus, järjestelyt sujuivat kitkattomasti ja kisarinne pysyi koko ajan hyvässä kunnossa. Uutta minulle oli kilpailijoiden suuri määrä, pujottelussakin taisi olla 150 laskijaa, ynnäsi Pohjolainen.

Nuorten MM-pujottelukullan voitti Italian Alex Vinatzer, joka oli joukkuekisassa mitaleilla aikuisten MM-kisoissa Åressa ja menestystä on tullut myös maailmancupin kisoissa. Suomen Henri Hahtela laski lähes samaa vauhtia kuin Pohjolainen, sijoitus 36. HySSin Henrik Järvikare laski ulos avauskierroksella. Niklas Järvikare oli ensimmäisellä kierroksella sijalla 44, mutta ei startannut toiseen yritykseen. Mukana olivat myös suurpujottelussa hyvin pärjänneet Turo Torvinen ja Salomo Sirviö. Molemmille merkintä DNF1.

Jepelle kansainvälistä kisatuntumaa rutkasti lisää. Ensin Sarajevon EYOF ja lisää kokemuksia nuorten MM-kisoista.

Aamuposti 20.2.2019

Riikka Honkanen kuudes nuorten MM-kisojen GS-kisassa

Nuorten alppinistien MM-kisat Italian Val di Fassassa aloitettiin naisten suurpujottelukisalla. Nurmijärven Riikka Honkanen oli avauslaskun jälkeen jaetulla neljännellä sijalla. Toinen lasku oli 15. nopein, joten sijoitus tippui pari sijaa. Pronssisijaan aikaeroa jäi vain 47 sadasosaa.

Honkanen on aikaisemmissa nuorten MM-kisoissa ollut kaksi kertaa mitaleilla ja kerran neljäs. Kuudes sija viimeisenä juniorivuonna ei täyttänyt odotuksia.

Toisen laskun epäonnistuminen tiputti myös Erika Pykäläisen tulosluettelossa alaspäin. Avauskierroksen 12. sija vaihtui 19. sijaan. Pykäläisen toinen lasku oli 23. nopein ja aikaero voittajaan venyi 3.19 sekuntiin.

– Ei siinä toisessa laskussa ollut mitään isompia virheitä. Ensimmäisellä laskulla virheitä oli enemmän. Vähän oli hölmö olo toisen laskun jälkeen, kun katsoin taululle ja yhdeksäs sija. Se siitä ja huomenna uusi kisa, kommentoi Pykäläinen ytimekkäästi.

Julia Toiviainen pääsi starttaaman toiselle kierrokselle neljäntenä. Väliajat eivät luvanneet kärkipaikkaa ja maaliin tullessa Toiviainen oli toiseksi viimeinen. Toisen kierroksen aika osoittautui lopulta niin hyväksi, että Toiviainen paransi ensimmäisen kierroksen sijoitustaan yhdellä sijalle 26.

Kisojen ensimmäinen kultamitali meni Uuden Seelannin Alice Robinsonille. Toisena oli Sveitsin Camille Rast ja kolmas Norjan Kaja Norbye. Pronssimitalisti Norbye laski avauskierroksella saman ajan kuin Suomen Honkanen. Voittaja Alice Robinson on samaa ikäluokkaa (synt. 2001) kuin Erika Pykäläinen. Myös neljänneksi sijoittunut Slovenian Neja Dvornik kuuluu tulevaisuuden tähtien ikäluokkaan -01. Tässä ryhmässä Erika Pykäläisen sijoitus oli avauskisassa kuudes.

MM-mitalia toivottiin, tuli kuudes sija - hyvä sekin.
Toinen lasku tiputti Erikan sijalle 19.
Jupen ensimmäinen nuorten MM-lasku riitti 26. sijalla.

Aamuposti 19.2.2019

Nuorten MM-alppi alkaa tänään

Suuntana Italian Val di Fassa. Sunnuntai-iltapäivän puhelinjahti kertoo Hyvinkään edustajien viimeisimmät kuulumiset.

Klo 14.50 – puhelimessa Julia Toiviainen.

Olen nyt automatkalla Itävallan Leutaschista Val di Fassaan kroatialaisen kilpakumppanin kanssa. Viimeisissä GS-kisoissa Itävallan Turnaussa (11.2.) olin neljäs ja viides, mutta molemmissa kisoissa onnistuin vain yhdessä laskussa. Pidin Tirolin Leutaschissa oman, hyvän treenijakson. MM-kisat ovat ensimmäiset ja samalla myös viimeiset nuorten arvokisat. Hienoa saada tämmöinen edustustehtävä. Olen ollut koko tammikuun täällä Keski-Euroopassa ja pari jaksoa olin sairaana, mutta nyt on kaikki kohdallaan. Tiistain GS-kisassa lasken kaksi hyvää laskua ja katsotaan, mitä ne tuovat tullessaan.

Klo 15.10 – puhelimessa Niklas Järvikare

Laskeuduttiin juuri Münchenin lentokentälle. Telfsin (2.2.) FIS-kisojen jälkeen tultiin kotiin ja oltiin puolitoista viikkoa koulussa. Viime keskiviikkona oltiin Nuuksion Swinghillissä viikkokisoissa master-laskijoiden kanssa kisaamassa. Nyt autoillaan Italiaan Kronplatziin, jossa harjoitellaan Rukan alppiakatemian porukan kanssa. Vielä ei ole oikein selvillä, kuinka MM-kisoissa kilpaillaan. Pujottelukisaan keskitytään ja mahdollisesti myös joukkuekisassa ollaan mukana.

Klo 17.10 – puhelimessa Erika Pykäläinen

Nyt ollaan Saksassa tai Itävallassa. Äsken tultiin Åresta, lennettiin Östersundin ja Tukholman kautta Müncheniin. Mennään Riikan ja Nellan kanssa suoraan Val di Fassaan, ollaan perillä hyvissä ajoin illalla. Huomenna harjoitellaan ja tiistaina on kisa. Tiukka on aikataulu, mutta saadaanpa uusi mahdollisuus nopeasti. MM-Åresta jäi huono maku, ei onnistumisia ja naisten kisojen aikana oli aina kurjat olosuhteet. Kyllä tämä on vielä Saksan maata, tarkensi Erika sijaintiaan.

Klo 17.50 – puhelimessa Jesper Pohjolainen

Ollaan vielä täällä Zagrebissa. Piti lähteä aamulla klo 11, mutta tuli vähän muutoksia. Seuraava etappi on Itävallan Reiteralm, ei sinne ole kuin neljän tunnin matka. Jutellaan lisää, kun päästän liikkeelle.

Jesper Pohjolainen näytti olevan matkalla aivan väärään suuntaan. Syy selvisi myöhemmin. – Miesten tekniikkalajit ovat vasta 25. ja 26. päivä, joten menemme ensin treenaamaan Reiteralmiin. Sankt Johanissa on 21. ja 22. hyvät kisat ja vasta niiden jälkeen ajetaan Italian puolelle, selvitti reitinvalintaa Pohjolainen.

- Zagrebissa meillä oli huilipäivä Sarajevon Olympiafestivaalien jälkeen. EYOF oli kokonaisuudessaan erilainen urheilutapahtuma kuin muut kisat, joissa olen ollut. Kuljetukset lentokentältä ja matka avajaisiin tehtiin poliisien saattamana. Tunnin matka hotellilta kisapaikalle kuljettiin kisabusseilla. Kisaolosuhteet olivat hyvät, kun liika lumi ajettiin pois kisarinteestä.

- Pujottelun ensimmäisen laskun jälkeen olin kuudentena ja mitalisija oli tavoitettavissa. Toisella laskulla tuli ajolinjavirhe, ajauduin edellisen radan lasku-uraan ja siitä reippaasti ulos radalta. Joukkuekisassa oli odotukset korkealla. Ekassa erässä voitettiin Sveitsi. Toisella kierroksella Ranska pudotti meidät jatkosta, harmitteli Pohjolainen.

Mitenkäs olympiahenki ja muut ylevät tavoitteet? – Ei tuntunut mitenkään erityisesti, kisapaikoilla oli sama fiilis kuin muissakin isommissa kisoissa. Muita lajeja ei ehditty seuraamaan, niistä en osaa sanoa. Yhteisiä tilaisuuksia olivat avajaiset ja päättäjäiset. Hienoja tapahtumia, joihin oli ihan selkeästi panostettu.

Pohjolaisen päälaji, pujottelu kisataan ti 26. – Suurpujottelu on surkeassa mallissa, joten lajiin ei ole asiaa. Pujotteluun uskallan laittaa tavoitteeksi pistesijan eli kolmen kympin sakkiin tähtään.

Nuorten MM-kisojen suomalaislajit ja todennäköiset valinnat:

Ti 19.2. Suurpujottelu, naiset: Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen ja Julia Toiviainen

Ke 20.2. Pujottelu, naiset: Kia-Emilia Hakala, Riikka Honkanen, Nella Korpio ja Erika Pykäläinen

Pe 22.2. Joukkuekisa: kaksi naista ja kaksi miestä

Ma 25.2 Suurpujottelu, miehet: Elian Lehto, Salomo Sirviö, Jaakko Tapanainen ja Turo Torvinen

TI 26.2. Pujottelu, miehet: Henri Hahtela, Henrik Järvikare, Niklas Järvikare ja Jesper Pohjolainen

Alkuviikosta miehet laskevat vauhtilajeja ja puolivälin jälkeen vauhtilajit ovat naisten ohjelmassa. Suomalaiset eivät todennäköisesti osallistu vauhtilajeihin.

Peukut pystyyn - MM-kisat alkavat.
Lähdin just Leutaschista.
Ja matka jatkuu. Åre, Sundsval, Tukholma, Munchen, Val di Fassa ...
Sarajevon EYOF oli hieno kokemus! Nyt eteenpäin Zagrebista Reiteralmiin. Kisat St Johanissa ja sieltä MM-kisoihin.
Tämä uusiksi, nyt vähän isommissa kisoissa.

Aamuposti 16.2.2019

HySSin laskijoilla hankala päätöskisa

Alppihiihdon Salla-Pyhä-kisaturneen viimeinen kisapäivä sujui hyssiläisittäin kehnosti. Juho Handolinin ensimmäinen kisalasku sisälsi tamppausjakson, joka pudotti hyssiläisen tulosluettelon häntäpäähän. Toisella kierroksella Handolin oli porukan viidenneksi nopein ja loppusijoitukseksi tuli 16. sija. Handolinilla oli selkeä kuva kisalaskuista. – Ekalla laskulla tuli selvä ajolinjavirhe ja en ehtinyt seuraavalle portille. Toinen oli parempi, mutta en oikein hallinnut lumiolosuhteita. Radan pehmeä pinta ja jäisillä rinteillä opittu laskutyyli eivät sopineet yhteen. Itselleni lisää malttia ja sukselle enemmän toiminta-aikaa, olisi ollut sopivampi laskutapa tänään, analysoi taktista virhettään Juho Handolin.

Hyviä sijoituksia ja ennätyspisteitään Sallassa ja Pyhällä laskenut HySSin Joel Palosaari laski päätöskisassa ulos radalta jo yläjyrkänteellä radan alkuosassa. Emil Keränen kärvisteli kisan aikana sisätiloissa flunssan riivaamana.

Pyhän SL-kisassa saatiin uusi FIS-kisavoittaja, kun LHS:n Oskari Sulkakoski rynni kakkoslaskullaan Ruka Slalomin Miikka Mankisen ja Saku Ahon ohitse. Naisten kisan voitti SCST:n Tiia Nurminen. Kakkosena oli Tahkon alppikoulun joukkueessa harjoitteleva venäläinen Serafima Maksimova. Kolmanneksi laski Anastasia Minaeva (RUS).

Juho Handolinin seuraavat kisat ovat 18.-19.2. Arvidsjaurissa Ruotsissa. Emil Keräsen suunnitelmissa on kahden viikon kisamatka Keski-Eurooppaan. Hiihtolomien aikana Suomessa ei järjestetä FIS-kisoja, joten hyvään vauhtiin päässyt Joel Palosaari joutuu odottamaan reilut kolme viikkoa seuraavaa kotimaan kisaa. Rukan FIS-kisa 13.-15.3. on samalla myös nuorten SM-pujottelu, johon odotetaan mukaan myös Suomen edustusjoukkue nuorten MM-kisoissa.    

Mitä ihmettä! Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä!
Joelilla hyvä reissu Sallaan ja Pyhälle, vaikka viimeinen kisa päättyi keskeytykseen.

Aamuposti 14.2.2019

Juho Handolin voitti FIS-pujottelun Pyhällä

Hyvinkään Slalomseuran Juho Handolinilla oli hyvä virne kasvoilla voittolaskun jälkeen. – On kyllä hyvä fiilis. Kahdeksan viimeisintä laskua on päättynyt ulosajoon, joten voitto kyllä kelpaa. Keski-Euroopan kiertueella laskettiin aina jäisillä rinteillä, joten aamun harkkaradoilla piti laskea useita kertoja lumituntuman saamiseksi. Kisalaskut olivat hyviä, loivilla pätkillä ei suksi oikein osunut lasku-uriin, mutta jyrkänteillä kulki, analysoi Handolin laskujaan, jotka toivat reilun sekunnin eron kisan kakkoseen Nilsiä Skin Jose Partaseen.

- Kiva olla taas omien joukossa tutulla rinteellä, tavata entisiä valmentajia ja myös nuorempia kilpailijoita. Mankisen Miikan kanssa ollaan kuukausi reissattu ja hyvillä fiiliksillä treenattu, mutta Eurooppa Cupin kisoista ei toisen kierroksen paikkaa herunut. MM-kisapaikka jäi molemmilta saavuttamatta. Täällä oltiin varmaankin ennakkosuosikkeja, mutta siitä ei paineita otettu. Kisaaminen oli pitkästä aikaa hauskaa ja rennolla otteella tuli hyvä tulos, fiilistelivät Handolin ja treenikaveri Ruka Slalomin Miikka Mankinen.

Tyytyväisyys loisti myös HySSin Joel Palosaaren kasvoilta. Palosaari oli kärjen vauhdissa jo tiistain suurpujottelukisassa. – Sallassa olin viides, eilen GS-kisassa neljäs ja tänään oli tarjolla kolmaskin sija, mutta neljäskin kelpaa. Parasta näissä kisoissa on ollut laskuvarmuuden ja tasaisuuden lisääntyminen. Tammikuun alussa kisasin Ruotsissa, muuten olen harjoitellut Tahkolla ja se on sopinut minulle, kommentoi Joel Palosaari. Palosaaren kisailme on heittänyt täyden voltin ja tulosta tulee vaivattomasti.

HySSin Emil Keränen kommentoi kahta viimeistä kilpailuaan vällyjen alta. – Eilen kompuroin jo startissa. Toisen GS-kisan jätin väliin, kun oli vähän hutera olo. Aamu ei ollut kuumetta, joten yritin tulla pujottelukisaan mukaan. Kymmenkunta käännöstä pysyin radalla ja sitten laskin ulos, kähisi Keränen.

Pyhän kisat jatkuvat torstaina pujottelukisalla.

Kahdeksan keskeytyksen jälkeen voitto maistuu.
Joelin pujotteluvauhti kiihtyy, kolmaskin sija melkein näpeissä.
Emil kisassa vain kymmenkunta käännöstä ja sitten ulos.

Aamuposti 11.2.2019

Emil Keränen toinen Sallan pujottelussa

Rukan alppiakatemian porukassa urheileva, HySSin Emil Keränen tuli pitkältä kisareissulta Keski-Euroopasta suoraan Sallaan. Ensimmäisessä pujottelukisassa Keränen verrytteli seitsemännelle sijalle. Sunnuntain pujottelussa vauhti parani ja Keränen sijoittui kakkossijalle. – Oli tosi mukava tulla kilpailemaan tänne Sallaan. Täällä on mukavan rento meininki, hyvä kisarinne ja pujottelukin kulki yllättävän hyvin. Keski-Euroopassa laskin tammikuussa16 kisaa, pääasiassa suurpujottelua, jossa kerran pystyi laskemaan alle omien FIS-pisteiden. Aika vähän päästiin treenaamaan, mutta kisat olivat kovatasoisia. Rinteet ihan ok-kunnossa ja lähtönumerotkin siedettäviä. Odotukset olivat korkealla, hyviä tuloksia en saanut aikaiseksi, joten pettymyksen puolelle kokonaisuus jäi. Nyt tuntuu taas alppihiihto mukavalta, vaikka ensimmäisessä laskussa käsi takertui johonkin enkä pystynyt nostamaan kättä ollenkaan. Lääkehoito ja onnistunut toinen lasku vähensivät tuskaa, totesi Keränen palkintoseremonian jälkeen.

Myös HySSin Joel Palosaarella oli onnistunut kisareissu Sallaan. Ensimmäisessä kisassa Palosaari voitti Keräsen yhdellä sadasosalla ja oli kisan kuudes. Aikaeroa kärkeen jäi 1.77 ja FIS-pisteet 50.28 hipovat Palosaaren ennätyspisteitä. Toisesta kisasta Palosaari sai paremman sijoituksen (5.), mutta isompi aikaero kärkeen määräsi FIS-pisteet 54.13 lukemiin.

Miesten molempien kisojen voitto meni GrIFK:n ja Levin alppikoulun urheilijalle Wilhelm Wikströmille. Naisten pujotteluissa uusia FIS-kisavoittajia olivat Serafima Maksimova (RUS) ja Ingrid Ulves (GrIFK). Päätöspäivänä Sallan jyrkkä, 180 metrin korkeuseron kisarinne yhdistettynä hankalaan radanmerkkaukseen oli liian vaikea nuorille alppihiihtäjille – 53 laskijaa startissa – 20 hyväksytysti maalilinjan yli.

FIS-kisat jatkuvat yhden välipäivän jälkeen Pyhätunturilla, missä ohjelmassa on 2 x SL ja 2 x GS.

Julia Toiviainen kolmen sadasosan päähän EC-pisteestä

Hyvinkääläinen Julia Toiviainen oli ainoa suomalainen Saksan Berchtesgadenissa lasketussa naisten Eurooppa Cupin suurpujottelukisassa. Numerolla 46 startannut Toiviainen oli lauantain kisassa sijalla 31. Aikaeroa viimeiseen EC-pistesijaan jäi kolme sadasosaa. Sunnuntaina aikaero pistesijaan oli 63 sadasosaa ja Toiviaisen sijoitus 32. Kisojen kärkipaikat jakoivat Norjan Kaja Norbye ja Uuden Seelannin Alice Robinson. Robinson on Erika Pykäläisen ikätoveri. Pykäläinen ja Robinson kohtaavat todennäköisesti to 14.2., jolloin lasketaan MM-suurpujottelu Ruotsin Åressa.

Kiva kisata taas Sallassa vaikka käteen sattuu kiitettävästi.
Joelin pujottelut sujuivat Sallassa.

Aamuposti 7.2.2019

Jesper Pohjolainen nuorten olympiajuhlaan Sarajevoon

Hyvinkääläiset alppihiihtäjät Rosa ja Jesper Pohjolainen on valittu edustamaan Suomea nuorten kansainvälisiin kilpailuihin. Ensin kamppeet pakkaa Jesper ja suuntana on Bosnia-Hertzegovinan Sarajevo, missä 9.-16. helmikuuta järjestetään Euroopan Nuorten Olympia Festivaalit (EYOF) talvilajeissa. Rosan vuoro on reilun kuukauden päästä.

- Keski-Euroopan kisareissun ja Suomun reissun välissä oltiin pari päivää täällä Tahkolla. Silloin sain Suomen olympiakomitealta sähköpostilla tiedon valinnasta. Viestissä oli reissuinfoa, lista edustusasuista, pelisäännöt, perustietoa käyttäytymisestä - ei mitään erikoista. Onhan tässä jo reissaamaan opittu, aloitti juttutuokion Tahkon alppikoulussa harjoitteleva Pohjolainen.

- Sarajevon reissu ei ollut tavoitelistalla syksyllä. Valmentajilta saimme tietoa, miten kisoihin voisi päästä ja kiinnostus koulukavereiden kesken lisääntyi. Valintakriteerit olivat kaikille selvät, ei käyty mitään raivokasta taistelua kisapaikoista. Minut valittiin porukan parhaimpien pujottelupisteiden perusteella.

- Tämä on minun toinen edustustehtävä. Olin pari vuotta sitten mukana Italiassa Alpechimbra-kisassa. Tiedän, että Sarajevossa on pidetty talviolympialaiset. Maasta, alueesta ja historiasta en oikeastaan tiedä yhtään mitään. Kokoonnumme lauantaina klo 10 lentokentälle, jossa on infotilaisuus koko joukkueelle. Eiköhän siellä viimeistään tule selväksi, mitä on odotettavissa. Pitää ottaa itsekin selvää maan asioista.

Jesper Pohjolainen matkustaa tutussa porukassa. Henri Hahtela, Salomo Sirviö ja Jaakko Tapanainen opiskelevat Pohjolaisen kanssa samassa koulussa. Tyttöjoukkueen Roosa Tuononen on samaa Tahkon porukkaa. Jenny Vuori tulee Turusta ja Matleena Rinne Porista. Pohjolaisella on selvä tavoite itselleen ja joukkueelle. - Mitalia sieltä lähdetään hakemaan. Pujottelu on minulle parempi laji. Meillä on kasassa hyvä porukka, joten joukkuekisassakin tavoite on korkealla.

Tammikuussa Jesper Pohjolainen oli kisakiertueella Keski-Euroopassa. Kolmen viikon aikana kisastartteja kertyi 12. – Kisojen perässä mentiin vauhdikkaasti. Pari yötä oltiin samassa majapaikassa. Missä maassa oltiin, se oli selvää mutta paikkakuntia en kyllä muista. Kovia kisoja oli ohjelmassa, pisteitä en saanut pudotettua. Tulipahan kisattua erilaisissa olosuhteissa ja saaduista kokemuksista voi olla hyötyä tälläkin reissulla, arveli Pohjolainen.

Jesper Pohjolainen voitti 26.1. Suomun pakkasissa SM-pronssin U18-sarjan suurpujottelussa. – Suomun reissun jälkeen oli pari päivää vapaata. Tämä viikko treenataan normaalisti Tahkon koulun ohjelman mukaisesti. Perjantaina tulen kotiin Hyvinkäälle ja lauantaina koko päivä menee lentokentällä. Lento Sarajevoon lähtee klo 18.00 – se pitää kyllä tarkistaa, päätti juttutuokion Jesper Pohjolainen.

Edustusasu istuu ja toimii hyvin.
Kaikki mukana - varustarkastus tehty.
Ja suksetkin on kohta huollettu.

Aamuposti 7.2.2019

EYOF - lyhyt oppimäärä

EYOF:n perusidean julkitoi EOC:n presidentti Jaques Rogge vuonna 1990. Tavoitteena oli tuoda olympialiike tutuksi nuorille, kertoa liikkeen arvoista ja aatteesta sekä samalla tarjota mahdollisuus lahjakkaille 14-18-vuotiaille nuorille kilpailla kansainvälisesti korkealla tasolla. Reilu kilpaileminen, kunnioitus, suvaitsevaisuus ja ystävällisyys kuuluivat perusideaan. Alusta lähtien haluttiin tarjota eri maiden nuorille mahdollisuus osallistua myös kisojen järjestelyihin. Nuorten olympiajuhlaa alettiin pitää parittomina vuosina siten, ettei sotkettaisi nuorten olympialaisten järjestelyjä.

Ensimmäiset EYOD järjestettiin Belgian Brüsselissä 1991, jolloin festivaalien sijaan käytettiin nimeä olympiapäivät. Ensimmäinen talvilajien EYOD pidettiin Italian Aostassa vuonna 1993. Viimeiset talvilajien olympiapäivät olivat Suomessa Vuokatissa vuonna 2001. Vuokatin olympiapäivillä ylitettiin ensimmäistä kerta tuhannen osallistujan raja. Vuonna 2003 päivät muutettiin festivaaleiksi. Vuodesta 2009 lähtien osallistujamäärä on pysynyt 1500 paikkeille. Viimeisin EYOF oli Turkissa, jossa maan sisäiset poikkeukselliset olot tiputtivat osallistujamäärän 650:een. Kilpailulajien määrä on vaihdellut kahdeksasta kymmeneen.

Pujottelu ja suurpujottelu ovat olleet ohjelmassa joka kerta. Superg putosi pois ohjelmasta vuonna 2007. Vuonna 2011 mukaan tuli sekajoukkuein laskettava joukkuekisa. EYOF-voittajalistalta löytyy mm. Anja Pärsson (1997), Patrick Küng ja Ana Drev (2001), Ilka Stuhec (2007), Henrik Kristoffersen ja Charlotta Säfenberg (2011). Ainoa suomalaisvoittaja on Rovaniemen Niko Harmanen (2005). Justus Kuukka oli pronssilla vuonna 2011. Turkin Erzurumissa (2017) Nella Korpio ja Turo Torvinen voittivat hopeamitalit. Hyvinkään Slalomseuran urheilijoista festivaaleille ovat osallistuneet Kaisa Nyberg, 2013 Brasov (ROU) ja Emil Keränen, 2017 Erzurum (TUR).

Suomen olympiakomitea on valinnut Sarajevon EYOF:lle 49 nuorta urheilijaa. Suomalaisten kilpailulajit ovat alppihiihto (7 urheilijaa), ampumahiihto (8), jääkiekko (20), lumilautailu (5), maastohiihto (8) ja taitoluistelu (1).

Sarajevoon on tulossa 1500 urheilijaa. Edustettuna on 50 maata. Vapaaehtoisia kisajärjestäjiä on 1200, joille on korostettu kolmea teemaa. Kuinka voin auttaa?  Jokaiseen ongelmaan on ratkaisu! Muista hymyillä!   

Seuraava talvilajien EYOF 2021 on myönnetty Suomelle. Kisa-alueena Kainuu ja kisapaikkana Vuokatti.

Lue tuosta vierestä, mitä on EYOF!
Rosan tuliaiset Tahkolta.
Pitkän päivän ja hyvän kisan jälkeen Jasperille paripujottelun neljäs sija.
Nimi ja kasvot tutuiksi - Chiara Nurmi SCST
Mikael Kurki tiedottaa urheilijavalinnoista Folgariaan ja Abetoneen.
Tällä porukalla Alpechimbraan.

Aamuposti 1.2.2019

Jesper Pohjolainen kuudes Suomun alppitourilla

Suomun FIS-kisajakson kaksi viimeistä kisapäivää oli varattu suurpujottelulle. Hyvinkään Slalomseuran Jesper Pohjolainen jäi molemmissa kisoissa viimeisestä palkintosijasta parin sekunnin päähän. Pohjolaisen ajat riittivät kahdeksanteen ja kuudenteen sijaan. Molemmissa kisoissa kärkikolmikossa olivat Nilsiä Skin Jose Partanen, Kuopio Ski Clubin Salomo Sirviö ja Viron Juhan Luik. Tiistain kisassa HySSin Jon Mikkel Lindbeg oli 21. ja Joel Palosaari oli 37. Lindbergin ja Palosaaren viimeinen GS-kisa päättyi keskeytykseen. Miesten kisassa laski 70 kilpailijaa.

Suomun FIS-kisan pelastus oli nuorten ruotsalaislaskijoiden suuri osallistumismäärä. Ruotsalaisvalmentaja Tobias Haaran mukaan heidän urheilijansa olivat tulleet hakemaan hyviä kisaolosuhteita, hyviä lähtönumeroita ja hyviä FIS-pisteitä. Tiistain kisassa Ruotsin naislaskijat käyttivät tilaisuuden hyväksi ja ottivat viisi kärkisijaa. Päätöskisassa Kuopio Ski Clubin Netta Lappalainen ja Venäjän Serafima Maksimova rikkoivat ruotsalaisrintaman norjalaislaskijoiden avustamana.

Suomu Alpine Tourin, viiden kisan yhteispisteet ja poikkeuksellisen hyvien FIS-kisapalkintojen jako huipensivat kisat.  Pisteet ja sijoitukset määräytyivät MC-kiertueen säännöin. Miesten tourilla päädyttiin järjestyksen: Salomo Sirviö, Jose Partanen ja Juhan Luik. HySSin Jesper Pohjolainen oli kuudes, Jon Mikkel Lindberg sijalla 22 ja Joel Palosaari sijalla 38. Pisteitä jaettiin 55 urheilijalle.

Naisten tourilla suurimmat kisarahat menivät Ruotsiin Sara Lindströmille ja Moa Ögrenille. TuSlan Jenny Vuori tuli Keski-Euroopan kisareissulta, voitti nuorten SM-kullan, sijoittui tuorilla kolmanneksi kahdella GS-voitollaan ja lähti takaisin lämpimämpiin kisoihin tavoitteena nuorten MM-kisat.

Suomun FIS-kisat oli raaka keikka. Alkuun pari päivää pakkasta 36 asetta. Pakkasen lauhduttua tuuli lisääntyi ja loppupäivien mausteeksi alkoi lumituisku. Paleltumia tuli ja kilpailijamäärä tippui kisojen edetessä. Suomun kisaa isännöi onnistuneesti Kuopio Ski Clubin miehistö, joka palaa Suomulle huhtikuun alussa järjestämään 14- ja 16-vuotiaiden SM-kisat.        

Jepellä oli 17 kilpailua tammikuun aikana.
Kuopio SC:n Salomo Sirviö voitti ensimmäisen Suomu Alpine Tourin
Saran ja Emman sotamaalaus pelotti pakkasen pois.

Aamuposti 22.1.2019

Rosa Pohjolainen paras Pyhällä

Jasper Palosaari toisena suurpujottelussa

Alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen (N16) onnistui pysymään tavoitteessaan voittaa kaikki Audi Alpine Ski Tourin osakilpailut tänä talvena. Viikonlopun kisoista Pyhätunturilta Pohjolaisella oli tuliaisina neljä voittopystiä ja 400 kiertuepistettä. Superg-kisoissa hyssiläinen kävi tiukan kisan GrIFK:n Charlotte Henrikssonin kanssa. Suurpujotteluissa Pohjolainen jätti muut reilusti taakseen. Ensimmäisessä GS-kisassa TuSlan Silja Koskinen jäi voittajasta +3.20. Kakkoskisassa toisena, +2.15 perässä, oli jälleen Granin Henriksson, joka kokosi Pyhältä yhteensä 240 kiertuepistettä. TuSlan Silja Koskisen pistesaalis oli 226. Neljänneksi eniten pisteitä (215) myönnettiin HaJyn Sanni Virralle. HySSin Silva Saarisen sijoitukset olivat tasaisesti 10. ja 13. välissä, mistä pisteitä tuli yhteensä 92.

Täyden pistepotin Pyhältä kokosi myös Helsinki SC:n Rene Linnatsalo (M14). GrIFK:n Anton Öhman oli kolme kertaa kakkossijalla, kerran viidentenä ja sai yhteispisteiksi 285. HySSin Jasper Palosaari kipusi päätöskisan kakkospaikan ansioista yhteispisteillään 210 Pyhä-rankingin kolmossijalle. GS-kisan kakkospaikka on Palosaaren paras sijoitus Audi Tourilla.

HySSin Hetta Saarisen (N14) tuottoisempi laji Pyhällä oli superg. Seisemäs ja viides sija toivat pisteitä 81, suurpujottelujen saldo oli 38 pistettä. Pyhän yhteispisteissä Saarinen oli kahdeksas. Eniten kiertuepisteitä Pyhältä saalistivat GrIFK:n Isabel Söderström ja Rovaniemen SCST:n Chiara Nurmi – molemmille 280. Kolmas oli Porin SS:n Aada Kanto (260) ja neljäs Helsinki SC:n Heini Maunuksela (240).

M16-sarjassa HSC:n Erik Saravuo ei voittanut yhtään kisaa, mutta keräsi eniten pisteitä kolmella kakkospaikalla ja yhdellä kolmossijalla. HSC:n Teemu Laakso voitti kaksi kisaa, oli kerran toinen, mutta viimeinen kisa päättyi keskeytykseen. Laaksolle yhteensä 280 pistettä, mikä oli 20 vähemmän kuin Saravuon saalis. M16-sarjan avauskisan voittoon laski Peuramaa Slalomin Mikael Musikka. Toisessa SG-kisassa Musikka kaatui, seurauksena säärimurtuma ja matka Rovaniemelle jatkotoimenpiteisiin.

Pyhän Audi-viikonlopun jälkeen osa vanhemmasta ikäluokasta matkusti Rovaniemelle alppikoulujen yhteiseen oppilasvalintatilaisuuteen. Seuraavan kerran kokoonnutaan kilpailemaan jo kahden viikon kuluttua Tahkolle, jossa lasketaan kaksi pujottelukisaa ja paripujottelu. 

Erika Pykäläiselle yksi EC-piste lisää

Naisten Eurooppa-cupin suurpujottelukisa laskettiin maanantaina Sveitsin Zinalissa. Suomen Erika Pykäläinen oli kisan 30. ja sai viimeisen jaossa olleen EC-pisteen. Numerolla 26 startannut Pykäläinen oli avauslaskun jälkeen 33., eroa kärkeen tuli 2.85. Toisella laskulla Pykäläinen jäi kärjestä 1.87 ja paransi sijoitustaan kolme sijaa. Hyssiläisen EC-pistesaldo on nyt 24 pistettä.  

Suomen toinen edustaja Riikka Honkanen laski lähes samaan tahtiin kuin Pykäläinen. Avauslaskun jälkeen Honkanen oli 36. ja paransi toisella kierroksella neljä sijaa. Lopputuloksissa Honkasen ero voittajaa oli 5.01. Pykäläiselle Honkanen hävisi 29 sadasosaa. Kisan voitti Itävallan Franziska Gritsch, toinen oli Ruotsin Ylva Stålnacke ja kolmas Italian Roberta Melesi. Naisten EC-kisat jatkuvat Zinalissa tiistaina toisella GS-kisalla.

Rosalle neljä voittolaattaa Pyhältä. Jasper kakkosena päätöspäivän suurpujottelussa. Kuvaamo Jamppa

Aamuposti 18.1.2019

Täysi tusina alppikisoja Keski-Euroopassa

FIS:n alppikalenteriin on to 17.1. kohdalle merkattu 15 alppikisaa Keski-Eurooppaan. Kolme on printattu punaisella eli peruttu. Syöksylaskijoilla oli harjoituspäivä Cortina d´Ampezzossa ja Wengenissä, jossa Suomen Andreas Romar oli 52.

Miesten Eurooppa-cupin GS-kisaa laskettiin Italian Kronplatzissa. Suomen Samu Torsti laski hyvän kakkoslaskun ja nousi lopulta viidenneksi. Suomen Elian Lehto oli avauslaskun jälkeen 66. Toisen kierroksen paikka jäi puolen sekunnin päähän.

FIS-kisoissa, varsinkin miesten sarjoissa osallistujia oli paljon. Iso osallistujamäärä selittyy osaksi MM-kisojen läheisyydellä. Alustava ilmoittautuminen Åren MM-kisoihin päättyi 13.1., mutta vielä ehtii laskemaan näyttöjä nuorten MM-kisoihin, jotka pidetään Italiassa Val di Fassassa 18.-27. helmikuuta.

Sveitsin Gaalissa 135 miehen GS-kilpailussa HySSin Emil Keränen oli ensimmäisessä kisassa sijalla 70. Toinen GS-kisa sujui paremmin, Keräsen sijoitus 49. – Kohtuu hyvät olosuhteet olivat, laskin vaan aika huonosti. Ekalla kierroksella meni pari käännöstä puhki, mutta muuten oli aivan hyvä kisarinne, viestitti Keränen Sveitsistä ensimmäisen kisan jälkeen. Paras suomalainen Gaalissa oli KSC:n Sampo Kankkunen, joka oli avauskisassa sijalla 12.

Alppikisoja järjestetään kapealla (150 km) kaistaleella Alppien molemmilla puolilla. Lumen määrä ja laatu vaihtelevat reilusti. – Me ollaan oltu Italiassa ja Kroatiassa. Nyt ollaan Sloveniassa ja täällä näkyy ruohot ja rinteessä on tosi vähän lunta. Tosi hassua, miten onkin niin eri olosuhteet, kommentoi oloja Julia Toiviainen, joka osallistui Slovenia Cerknossa kahteen suurpujottelukisaan. Toiviainen oli molemmissa GS-kisoissa kolmas. Toista kisaa Toiviainen johti avauslaskun jälkeen, mutta toinen hyvinkääläinen kaahasi ohi.  Voittajan Erika Pykäläisen ja Julia Toiviaisen väliin kiilasi vielä Venäjän Sofia Krokhina. Pykäläinen ja Riikka Honkanen keskeyttivät ensimmäisessä kisassa. Honkanen ei osallistunut toiseen kilpailuun.

Italian Civetassa HySSin Niklas ja Henrik Järvikare pujottelivat kaksoisvoiton UNI-kategorian kisassa. Veljesten FIS-pisteet 74 laskijan kisassa olivat: Niklas 33.76 ja Henrik 39.15. UNI (university) -kategorian kisoja Euroopassa on tänä talvena vain viisi. Yhdysvalloissa yliopisto-opiskelijoiden kisoja FIS-kalenterista löytyy 15 kappaletta.

Ei mahda mitään! EC-Reiteralm hukkui lumeen. Seuraavaksi kisataan Italiassa 21.1. Kuva MM-Bild
Juho ja Miikka matkalla lumitöihin. Kuva JH- Bild
Sama katu 24 tuntia myöhemmin. Ahkeria poikia. Kuva JH-Bild

Aamuposti 16.1.2019

Pykäläinen karsiutui MC-kisassa Italiassa

Handolin ei päässyt kisaamaan Itävallassa

Honkaselle voitto Kroatiassa

Naisten suurpujottelun maailmancupkisa Italian Kronplatzissa laskettiin täydellisissä olosuhteissa. Kisaan numerolla 52 startannut Erika Pykäläinen saatiin kansainväliseen TV-kuvaan ensimmäisen väliajan jälkeen. Loivan yläosan jälkeen Pykäläinen oli kärkeä perässä 75 sadasosaa. Pykäläisen laskussa jyrkillä osuuksilla ei ollut isoja virheitä, mutta aikaero kärkeen lisääntyi tasaisesti. Maalissa hyvinkääläisen sijoitus oli 41., aikaero kärkeen +4.40. Toisen kierroksen paikka jäi 65 sadasosan päähän.

Uutena kasvona MC-kisan kärkikolmikossa oli Marta Bassino (ITA), joka kuittasi kisasta 10 000 Sveitsin frangia. Kakkospalkinto 20 000 CHF meni Ranskan Tessa Worleylle ja pääpotin 45 000 CHF vei jälleen USA:n Mikaela Shiffrin. Voitto oli Shiffrinin 11 ykköspaikka tänä talvena.

Linnuntietä reilun 100 kilometrin päässä Kronplatzista pohjoiseen, Itävallan puolella Reiteralmissa piti maanantaina olla Eurooppa-cupin pujottelukisa. HySSin Juho Handolin oli paikalla, mutta kisa jouduttiin perumaan. Kisarinnettä ei saatu laskettavaan kuntoon liian lumen vuoksi.

Samaan aikaan kun Erika Pykäläinen laski MC-kisaa Italiassa, osa naisten maajoukkueesta pujotteli kilpaa Kroatian Zagrebissa. Riikka Honkanen voitti FIS-kisan, Kia-Emilia Hakala oli toinen ja Julia Toiviainen neljäs. Miesten kisaan osallistui viisi Tahkon alppikoulun urheilijaa. Paras suomalainen oli HSC:n Henri Hahtela, joka oli kisan neljäs. HySSin Jesper Pohjolaisen avauslasku hylättiin.

Järvikareen veljekset osallistuivat Italian Civettassa UNI-kategorian (= opiskelijoiden) GS-kisaan. Henrik oli kisan kolmas ja laski reilusti (28.81) alle omien GS -listapisteiden. Niklas oli neljäntenä, pisteitä 29.13. Isot kisat, 94 kilpailijaa.

Erikan neljäs MC-startti oli Kronplatzissa Italiassa.
Pummireissu Reiteralmiin - EC-puikka jäi Juholta laskematta
Tytöillä vauhti päällä - viikonloppu Italiassa, ma-ti Kroatiassa, ti-ke Sloveniassa.

Aamuposti 15.1.2019

Liika lumi alppihiihtäjien kiusana

Suomen alppimaajoukkueen naiset valmistautuivat viime viikolla Eurooppa-cupin suurpujottelukisaan Itävallan Göstlingissä. Liika lumi rinteessä ja lumivyöryvaara peruuttivat kisat. Samoin kävi myös St. Antonissa, missä naisten piti laskea maailmancupin syöksykisa.

Naisten maajoukkueille löytyi viikonlopuksi uusi kisapaikka Alppien eteläpuolelta Italian San Vito di Cadoresta. Slalom-Seuran Riikka Honkanen voitti sekä pujottelun että suurpujottelun. Pujottelukisan kakkonen oli HaJyn Kia-Emilia Hakala ja kolmas HySSin Erika Pykäläinen. Pykäläinen oli suurpujottelussa toisena, aikaero Honkaseen kasvoi 1.92 sekuntiin. Hyvinkään Julia Toiviainen sijoittui molemmissa kisoissa viidenneksi, aikaeroa voittaja Honkaseen kolme sekuntia.

Omia teitään reissaavat hyssiläiset Henrik ja Niklas Järvikare olivat mukana Cadoren miestenkisassa. Henrik voitti pujottelun ja Niklas oli toisena suurpujottelussa. Henrik Järvikare sai voitostaan FIS-pisteitä 31.81, jotka ovat hänen ennätyspisteensä pujottelussa. Cadoren kisat olivat NJR-kategorian (alle 21-vuotiaiden) kilpailut, joissa osallistujamäärä oli muhkea. Naisia 75 ja miehiä 133.

Maanantaina piti olla miesten EC-suurpujottelu Itävallan Reiteralmissa. Samu Torsti avustajineen teki turhan reissun Sveitsin Adelbodenista Reiteralmiin, johon matkalla tiistain pujottelukisaan oli HySSin Juho Handolin. Handolinin viestit matkalta kertovat alppihiihtäjän arjesta. – Edellisten EC-kisojen jälkeen jäätiin treenaamaan Val Cenikseen Ranskaan. Pari päivää treenattiin myös Italiassa Ponte di Legiossa. Tosi jäisillä pinnoilla ollaan harjoiteltu. Äsken sain viestin GS-kisan peruuntumisesta. Kisapaikalle oli viikonloppuna satanut 1,5 metriä lunta. Toivottavasti tiistaina päästään kisaamaan.

Tiistaina pitäisi olla myös naisten MC-suurpujottelukisa Italian Kronplatzissa. Suomella on kisaan yksi paikka, johon on valittu sisäpiiritiedon mukaan Erika Pykäläinen. Italian puolella on peruttu vain yksi syöksykisa, joten hyvin todennäköisesti Pykäläinen pääsee starttaamaan tiistaina.

HySSin Jesper Pohjolainen on kilpaillut Tahkon alppikoulun joukkueessa Italian La Thuilessa ja Cressonay St Jeanissa sekä Kroatian Zagrebissa. Pohjolaisen viisi viimeistä kisaa ovat päättyneet keskeytykseen. Maanantaiksi Zagrebin pujotteluun ehtivät Italiasta myös Kia-Emilia Hakala, Julia Toiviainen ja Riikka Honkanen. Hakala oli kolmas, Toiviainen neljäs, Honkanen keskeytti. 

HySSin Emil Keränen reissaa Rukan alppiakatemian porukassa. Sunnuntaina Keränen kilpaili Slovenian Krvavecissa.  Sijoitus 69 osallistujan GS-kisassa oli 27. Maanantain kisa jouduttiin perumaan kovan tuulen takia, viestitti Keränen Sloveniasta. Keräsen seuraava startti pitäisi olla Itävallan Gaalissa.   

Riikalle pari NJR-voittoa Italian San Vito di Cadoressa.
Miehet menevät omia teitään! Henrikille voitto, Niklakselle kakkossija Italiassa
Emil reissaa Rukan alppiakatemian kyydillä. Viimeisin viesti saatu Slovenian Krvavecista.

Aamuposti 10.1.2019

Nella Korpio raahaa alppihiihtoa esiin

Helsinki Ski Clubin Nella Korpio on ottanut tehtäväkseen Suomen nimen palauttamisen alppihiihdon parrasvaloihin. Kolmessa viimeisimmässä maailmancup-pujottelussa Korpio on isosta lähtönumerostaan huolimatta hankkinut starttipaikan toiselle kierrokselle, laskenut harkitusti maaliin toisella kierroksella ja ansainnut MC-pisteitä yhteensä 23. Korpion sijoitus MC-pujottelurankingissa on 41.

Tiistai-iltana Itävallan Flachaussa Korpio starttasi numerolla 45 ja pystyi pitämään kuluneella radalla laskulinjansa poikkeuksellisen hyvin. Avauslaskun taistelu toi sijan 28. ja hyvän lähtöpaikan toiselle kierrokselle. Korpion toinen lasku oli varmaa laskemista, mutta liian vaisu nostamaan loppusijoitusta 27. sijaa korkeammalle.

Korpion hyvien tulosten perusteella Suomi sai Flachaun pujotteluun toisen starttipaikan. Näyttöpaikan ja lähtönumeron 60 sai Slalom-Seuran Riikka Honkanen, joka tänä talvena oli osallistunut kahteen pujottelukisaan. Honkasella oli edessään lähes toivottamat olosuhteet. Honkasen sijoitus avauslaskun jälkeen oli 48. ja eroa kakkoskierroksen paikkaan jäi +1.83.  

Flauchaussa laskettu kisa on rahallisesti merkittävin naisten MC-pujottelukisa. Palkintorahaa oli jaossa lähes 200 000 Sveitsin frangia. Voittaja Slovakian Petra Vhlova vei potista 78 432 CHF. Kauden aikaisemmissa kisoissa voittopalkkio on ollut 45 000 CHF, jonka USAn Mikaela Shiffrin on pujotellut jo viidesti. Flachaun kakkossijasta Shiffrin tienasi 38 659 CHF.  Nella Korpion osuus rahakasasta oli kymmenys voittajan saaliista.

Suomen miesalppinistit eivät toistaiseksi ole onnistuneet tukemaan Nella Korpiota Suomen alppimaineen palauttamisessa. Viimeisimmässä MC-pujottelussa Zagrebissa (6.1.) ei ollut lainkaan suomalaista mieslaskijaa. Samana päivänä osallistuttiin Ranskan Val Cenisissa Eurooppa-cupin pujottelukisaan joukkueella Jens Henttinen, Joonas Räsänen, Miikka Mankinen ja Juho Handolin. Henttinen oli kisassa 23., muiden kisa päättyi keskeytykseen. Toisena EC-kisapäivänä tulokset olivat vielä huonommat. Ei yhtään hyväksyttyä tulosta.

Hyssiläisittäin mukavia kuulumisia tulee Italiasta. Jesper Pohjolainen pujotteli kakkospaikalle Tarvisiossa nuorten alle 21-vuotiaiden kisassa. Vipitenossa Pohjolainen oli kansainvälisessä FIS-kisassa 12.

Passo San Pellegrinossa on laskettu kovaa 150 miehen voimin. HySSin Emil Keräsen sijoitukset superg-kisoissa olivat 25. ja 39. Suurpujottelussa Keränen oli 34.     

Viimeisin viesti Alpeilta koskee naisten EC-suurpujottelukisaa 11.1. Itävallan Göstlingissä. – Olisin ollut mukana kisassa mukana, mutta kisat peruttiin liian lumen ja lumivyöryvaaran takia. Nyt vaan odotellaan seuraavia EC-kisoja, viestitti Julia Toiviainen Itävallasta. Göstlingin EC-kisa oli merkattu myös Erika Pykäläisen ohjelmaan. Seuraava tekniikkalajien EC-kisa on 21.-22.1. Sveitsin Zinalissa. Naisten MC-kiertue jatkuu 10.-13.1. vauhtilajeilla St. Antonissa Itävallassa. MC-suurpujottelua lasketaan 15.1. Italian Kronplatzissa.

Hyvin meni Courcevelissa, Zagrebissa ja Flachaussa! Plakkarissa 23 MC-pistettä.
Nella vauhdissa Pyhällä 22.3.-18 Kuva ski.lv.
Toiset laskivat kisaa, Nella nilkutti katsomossa. MC-Levi 11.11.2017