Rosan MM-mitali pelasti kisat

5.2.2024

Rosa Pohjolaisen hankkima syöksylaskun MM-pronssi nosti kisaviikon alussa mukavasti suomalaisten toiveita hyvästä MM-kisamenestyksestä. Rosan syöksyvauhti pohjusti pieniä toiveita superg-kisaan, mutta toista yllätystä ei saatu. Rosa oli kisassa 22:s, joka on hänen paras sijoituksensa nuorten MM-kisojen superg-kisoissa. Vuoden 2020 kisoissa Norjassa Rosa oli 24:s ja Kanadassa 2022 sijoitus oli 29:s.

FIS-tilastot kertovat Rosan keskittäneen superg-kilpailunsa vain isoihin kansainvälisiin kilpailuihin. Norjan MM-kisojen täytelajina laskettiin ylimääräinen superg, jossa Rosa oli 15:s. Tammikuussa 2020 Pohjolainen oli nuorten talviolympialaisten SG-kisassa 24:s. Nämä YOWG-kisat laskettiin Sveitsissä. Rosan SG-kisahistoriaan pitää lisätä vielä yksi FIS-tason kisa Norjan Kvitfjelissä.  Tähän kisahistoriaan vedoten 22. sijaa MM-kisassa voi pitää hyvänä tuloksena. – Lasku sujui ihan käypäisesti, eritoten siihen nähden, miten vähän olen tätä lajia harjoitellut. Tein yhden virheen, joka söi vähän vauhtia. Mutta kokonaisuuteen olen ihan tyytyväinen, raportoi Rosa kisan jälkeen.

Käypäisesti sujui myös parikilpailu (SG + SL), jossa Rosan SG-aikaan lisättiin Riian Pallarin laskema SL-aika. Parikilpailussa Rosan ja Riian Suomi oli 11:s. Parikilpailun jälkeen lasketussa joukkuekisassa Suomi oli 10:s. Joukkueessa laskivat Silja Koskinen, Jesperi Kemppainen Charlotte Henriksson ja Eduard Hallberg. Joukkuekisan jälkeen siirryttiin tekniikkalajeihin, joista etukäteen odotettiin mitalisuorituksia. Toisin kuitenkin kävi.

Saalis oli ainakin näin iso. Pääsi karkuun.

Suurimmat menestystoiveet kohdistuivat Eduard Hallbergiin, joka viime vuoden nuorten MM-kisoissa Itävallan St. Antonissa oli suurpujottelussa toinen. Tällä kaudella Hallberg oli onnistunut hyvin EC-pujotteluissa, EC-pisteitä oli koottuna 86. Parhaan sijoituksensa (7:s) EC-pujottelussa Eddie laski juuri ennen kisoja Saksan Berchtesgadenissa. Hallberg starttasi MM-pujotteluun toisena puhtaalle radalle ja johti kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen.  Eddien toinen lasku päättyi muutaman käännöksen jälkeen radan helpolla alkupätkällä. Kisalähetyksestä katsottuna ulosajo näytti ajatuskatkolta ja pettymys pursui kuvaruudun välittämänä Hyvinkäälle saakka. Miesten pujottelussa Jesperi Kemppainen oli 23:s ja Erik Saravuo sijalla 27.

Rosa Pohjolainen aloitti hyvin naisten pujottelussa. Ensimmäisessä väliajassa Rosa oli neljänneksi nopein, mutta maaliin saakka ei lasku kantanut. Kisan voitti Latvian Dzenifera Germane. Kotimaastaan huolimatta Germane ei ollut yllätysvoittaja. Hän on pujottelussa ikäluokkansa kakkonen FIS-rankingissa. Ennen MM-kisoja viimeisimmissä MC-pujottelussa latvialainen oli kaksi kertaa kahdeksantena.  

Paras suomalainen pujottelussa oli Silja Koskinen, 16:s, eroa kärkeen +4.47. Suomen toinen pari team combined -kisassa oli Henriksson – Koskinen. Charlotte Henriksson ajoi ulos SG-kisassa, joten Silja ei päässyt laskemaan pujotteluosuutta. Suurpujottelukisassa Silja oli 33:s ja hän laski myös ensimmäisen osuuden joukkuekisassa.  Silja Koskisella on hyvä kisatalvi meneillään. Pujottelupisteet ovat parantuneet mainiosti – lähtöpisteet kauteen olivat 42.15 ja tällä hetkellä pisteet ovat 25.01. SL-ranking on tippunut sijalta 381 lukemaan 136.

Riia Pallari oli MM-pujottelussa 24:s. Suurpujottelussa Riia oli sijalla 40, joten parhaaksi sijoitukseksi jäi Rosan kanssa laskettu team combined -kilpailun 11. sija. Riian GS-pisteet ovat tänä talvena olleet noususuunnassa, mutta pujottelussa pisteet ovat menneet oikeaan suuntaan. Lähtöpisteet kauteen olivat 32.46, ranking 214. Tämänhetkinen tilanne – pisteet 25.98, ranking 159. Uuden aluevaltauksen Riia teki Zell am Seessä 13.1. EC-pujottelusta 28. sija ja ensimmäiset kolme EC-pistettä.

Charlotte Henriksson urakoi nuorten MM-kisat seuraavin tuloksin: Syöksy 17:s, TC DNF 1, TP 10:s, GS 30:s ja SL 27:s. Pujottelupisteisiin on tullut pientä parannusta. Tulevaisuus saattaa olla vauhtilajeissa, joita Charlotte on päässyt laskemaan tällä kaudella vain MM kisoissa.

Miesten vauhtilajeissa ei ollut suomalaista laskijaa. Samalla meni ohi osallistuminen TC-kisaan. Joukkuekisaan osallistuivat Jesperi Kemppainen ja Eduard Hallberg. Suurpujottelusta tuli suomalaisille nolla tulos. Kemppainen ja Saravuo DNF1, Hallberg DNF 2. Jesperi Kemppainen on tänä talvena ollut hyvä sopivantasoisissa FIS-pujotteluissa, joten FIS-ranking on tippunut 176:sta lukemaan 142. Erik Saravuon kausi on ollut ”umpihankihiihtoa” – raskasta taivaltamista. MM-kisojen 27. sija antoi pujottelupisteet 51.62, mitkä ovat Erikin tämän vuoden parhaimpia FIS-pisteitä.

Jesper Pohjolainen laski siistin MC-pujottelu viikonloppuna Ranskan Chamonixissä. Sekunnin ja 74 sadasosaa nopeampi lasku olisi riittänyt toiselle kierrokselle. Tänään Jesper oli jo Sveitsin Gstaadissa, jossa laskettiin EC-pujottelu. Jeppe oli kisassa 11:s, mistä EC-saldoon tuli 15 pistettä lisää. Nuorten MM-kisoista suoraan Gstaadiin mukaan tulivat Hallberg, Kemppainen ja Saravuo. Saravuo oli 41:s. Hallbergille tuli merkintä DNF1 ja Kemppaiselle DNQ 2. Huomenna tiistaina Gstaadissa lasketaan toinen EC-pujottelu.  

Kiitos kaikille suomalaisille urheilijoille. Tuotitte useita mielenkiintoisia hetkiä! Kiitos myös järjestäjille. Toimititte nuorten MM-kisoista paljon hyvälaatuista kuvaa kotikatsomoihin.