Rosa laskee taas!

18.11.2022

Levin MC-kisaan osallistuvat suomalaislaskijat aloittivat viimeistelyharjoituksen perjantaiaamuna kello kahdeksan. Verryttelyosuudessa porukan vauhdissa viiletti myös Rosa Pohjolainen. MC-laskijoiden aloittaessa rataharjoittelun Rosa jatkoi laskemista oman ohjelman mukaan. Parin tunnin laskemisen jälkeen oli hyvä hetki juttutuokiolle. – Kuntoutusjakso meni aika lailla samaan tapaan kuin edellinen jakso. Paluu suksille tuntui ehkä helpommalta kuin aikaisemmin. Nyt olen laskenut kymmenkunta kahden tunnin harjoitusta. Ensimmäiset harjoitukset olivat melkoista sladittelua, kymmenen mäkeä tosi iisisti. Yksi mäkitreeni päivässä ja fysiikkatreenit lisäksi. Ensi viikolla on lupa ottaa mukaan myös toinen mäkitreeni, raportoi Rosa.

Laskuluvan saatuaan Rosa Pohjolainen muutti Leville. Rosa teki yhteistyösopimuksen Levi Ski Resortin kanssa. – Koko talvi on tarkoitus harjoitella Levillä. Pitää saada paljon laskuja alle. Loukkaantunut jalka tuntuu nyt ihan hyvältä ja pystyn laskemaan ilman polvitukea. Hermotus ei vielä oikein pelaa. Tasaisella alustalla pärjään hyvin. Rataharjoittelun voi aloittaa sitten, kun leikkaava käännös on hallussa. Tässä vaiheessa leikkaavat käännökset ovat kiellettyjä.

Mutta fiilis on hyvä. Ei haittaa vaikka pakkasta on paljon ja lumitykkien puhaltama kosteus jäätyy kamppeisiin

- Mutta fiilis on hyvä! Valmentaja Mikael Kurki lähettää viikoittain harjoitusohjelman ja sitä seuraan tarkasti. Tänään ohjelmassa on myös mukanaolo lasten Kid`s Racessa, joka on sopimuksen kuuluva yhteistyökuvio.

Rosa tarkistaa kännykästä lasten kisan alkamisajan ja samalla vilkaisee päivän harjoitusohjelmaa. – Minulta puuttuu vielä muutama lasku. Pitää mennä vielä uudelleen mäkeen. Huomisesta kisasta sen veran, että taso on kova, kaikki laskevat tosi hyvin. Ei auta himmailla, pitää laskea rohkeasti. Vlhova, Shiffrin ja Duerr ovat kärjessä. Ehkä myös Holtman ja Hector, lisäsi Rosa ja palasi vauhdikkaasti rinteeseen.