Nuorten MM-kisat Kanadan Panorama Ski Resortilla alkavat tänään. Pieni, monipuolinen edustusjoukkue valmiina mitalijahtiin. Toiveissa vähintään yksi mitali HySSin laskijoille.

1.3.2022

 

Rosa Pohjolainen ja Erika Pykäläinen palasivat hieman allapäin Kiinan olympialaisista.  - Matka meni hyvin, järjestelyt toimivat ja urheilijoista pidettiin hyvin huolta. Lumi oli vähän outoa, mutta olosuhteet laskemiseen oikein hyvät. Olympiatunnelmasta ei jäänyt kertomista. Asuimme keskenämme pienessä, kompaktissa kylässä, jossa oli kaikki kuplaan tarvittavat rakenteet – hotellihuone, ravintola, kuntosali, gondoli lähellä ja kisarinteet. Aika lailla sama meininki kuin tavallisessa MC-kisassa tai ehkä vähän jännittyneempi ilmapiiri, summasivat Rosa ja Erika.  

Rosa ja Erika Yanging-kisarinteen kuivalla lumelta ...

Mitaliodotuksia tai menestymispaineita ei ollut. Alakulon aiheuttajaksi juttutuokiossa paljastui, ettei kumpikaan onnistunut näyttämään todellista osaamistaan Yanging-kisarinteessä. – Kuusi hyvää harjoitusta Kiinassa, hyvä lähtönumero pujotteluun ja sitten neljännellä kepillä ulos. Jätin suurpujottelun väliin ja keskityin vain pujotteluun. Ei ollut fiksu veto. Ennen pujottelua laskettu GS-kisa olisi voinut olla hyvä apu pujottelukisaan. Harmittaa tietenkin ja sekin harmittaa, että porukat olivat Suomessa heränneet seuraamaan kisaa ja sitten lasken neljä, viisi käännöstä, marmatti Rosa Pohjolainen.

Hyvinkään räntäsateeseen. Viikko kotona ja matka jatkuu...

Erika Pykäläinen oli vapaa olympiavieras kahden päivän ajan, jonka jälkeen iski karanteeni. Erikalle ilmoitettiin, että hän on altistunut lentomatkalla koronaan. – Minut eristettiin huoneeseen, joka oli oikeastaan joukkueemme toimistotila. Harjoituksiin sain osallistua, mutta muuten liikkuminen oli kiellettyä. Ruoka tuotiin huoneeseeni, kuntopyörä oli treenikaverina ja Rosan lainaama Rubikin kuutio viihteenä.

- GS-kisaan lähdin mielestäni oikealla asenteella. Ei mitään varmistelua, vaan rohkeasti radalle. En vaan onnistunut ykköslajissani suurpujottelussa ja se vei ehkä parhaan latauksen pujottelustakin, kommentoi Erika, joka pääsi karanteenista vapaaksi pari päivää ennen lentoa Suomeen.

Itävallan kautta uusiin olosuhteisiin Kanadaan.

Loskakelistä ja räntäsateesta huolimatta kotona on aina hyvä olla. Viikko Hyvinkäällä, kotona läheisten kanssa ja parivaljakon mieliala oli palautunut normaalin aurinkoiseksi. Edessä oli kymmenen päivän leiri Itävallassa, päämajana Tirolissa St. Johannin kylä, jonka lähiympäristössä on useita hyviä harjoittelurinteitä. Välipalana poikettiin Saksan Bad Wiesseehen, jossa laskettiin ES-pujottelu. Rosan pujottelu kulki hienosti, tuloksena kymmenes ja 11. sija. EC-pisteitä tuli 50 lisää, kokonaissaldo on 193 pistettä ja EC-ranking 39.

 MM-ikäluokkien (2001–2005) FIS-rankingissa Rosa Pohjolainen on pujottelussa neljäs, mutta MM-odotukset ovat solmussa. – Itseluottamus jäi Kiinaan, mutta jos se palautuu, niin voin päästä maaliin. Pitemmälle pitää päästä kuin olympialaisissa, ainakin viidennelle kepille. Parempi, etten mieti tai lupaa yhtään mitään, päätti pohdiskelunsa Rosa, jonka suunnitelmissa oli laskea kaikki kisalajit, mutta syöksy jää ainakin pois ja mahdollisesti myös päätöslaji suurpujottelu.

Erika Pykäläisen EC-pujottelut Bad Wiesseessä päättyivät DNF1-merkintään. Erika on MM-ikäluokkien FIS-tilastossa suurpujottelussa ja alppiyhdistetyssä molemmissa sijalla 12. Viidensiin nuorten MM-kisoihin lähtevä Erika odottaa eniten menestystä suurpujottelusta. – Kokemuksen vähyydestä mitali ei jää kiinni. Nämä ovat minulle viidennet ja viimeiset nuorten MM-kisat ja nyt se mitali on otettava. SG-kisalla aloitetaan. Toivottavasti se sujuu, että saan hyvän alun mitalimetsästykseen. Hyvä alku – hyvä lopputulos, uskoo Erika.

Jeppe on jo perillä. DH training ohjelmassa jo tänään.

Rosan ja Erikan matka Kanadaan lähteen Münchenistä 1. maaliskuuta. Ensimmäinen lento vie matkalaiset Kanadan itäosaan ja sieltä jatketaan pomppulennolla Calgaryyn, jonka lähistöllä kisapaikka Mountain Resort Panorama sijaitsee. Vastaanottamassa saattaa olla tuttuja, koska MM-kisoihin osallistuvat suomalaismiehet lähtivät reissuun jo 25. helmikuuta. Jesper Pohjolainen ja Jaakko Tapanainen tulivat Münchenin lentoasemalle Sveitsistä. Joukkueen kolmas jäsen Eduard Hallberg asuu Norjassa, mutta kävi tekemässä reilun vuorokauden välilaskun Suomeen ennen lentoa Etelä-Saksaan. Kaikki kolme miestä osallistuvat kaikkiin lajeihin, jotka aloitetaan syöksyn harjoituksella 1. maaliskuuta.

HySSin Jesper Pohjolainen on majaillut alkuvuoden Sveitsissä ja osallistunut Keski-Euroopassa kovatasoisiin FIS-kilpailuihin. Jesper piipahti pikaisesti Hyvinkäällä helmikuun alussa, jolloin hänellä oli jo alustavaa tietoa joukkueen kokonpanosta.  – Oma tavoitteeni on voittaa mitali pujottelusta, mahdollisimman kirkas tietenkin. Suurpujottelussa pisteet eivät ole tippuneet toivomallani tavalla. Syöksy ja superg ovat arvoituksia, mutta alppiyhdistetyssä mahdollisuudet ovat hyvät, jos pujottelu kulkee, arvioi Jesper MM-ohjelmassa olevia kisalajeja. FIS-listalla, nuorten MM-ikäluokissa, Jesper on pujottelussa sijalla 20. ja FIS-pisteet hyvissä lukemissa 28.22. Tilastoista löytyy yksi yllättävä tulos – Jesper Pohjolainen FIN hopeaa alppiyhdistetyssä Sveitsin juniorimestaruuskisoissa.

Pohjolaisen rankingit NMM-ikäluokissa: SL 20, GS 82, SG 173, DH 87 ja AC:ssä vain yksi kisa, josta pisteitä 73.20.

Nimi ja kasvot tutuiksi! Jaakko Tapanainen hurahti vauhtilajeihin. Syöksy jatkossa ykköslaji ???

GrIFK:n Jaakko Tapanainen voitti vuonna 2020 Sveitsin Lausannessa nuorten olympialaisten parikilpailussa kultamitalin yhdessä Rosa Pohjolaisen kanssa. Takuuvarmana pujottelijana tunnettu Tapanainen osallistui viime joulukuussa ensimmäistä kertaa EC-syöksykisaan ja onnistui yllättäen hankkimaan 11 EC-pistettä. – Lisää vauhtia muihin lajeihin sieltä lähdettiin hakemaan. Valmentajan kanssa neuvoteltuani päätin jatkaa kokeiluja ja nyt tuntuu, että vauhtilajit tulevat olemaan minulle tärkeitä jatkossa. Ei tämä muutos ollut suunnitelmissa syksyllä, mutta nyt olen tyytyväinen ja innoissani valinnastani. Voi olla, että pujottelu on hieman kärsinyt. Tatsi kadoksissa, mutta viime aikoina olemme paljon pujoteltu, joten luotan, että pujottelu sujuu lähes vanhaan malliin. MM-odotukset ovat kyllä muuttuneet. Eniten odotan syöksystä ja vähiten pujottelusta, raportoi Jaakko Tapanainen Sveitsistä pari päivää ennen lähtöä Kanadaan.

Tapanaisen rankingit NMM-ikäluokissa: SL 52, GS 100, SG 44, DH 12 ja AC 38.

Osallistuminen kaikkiin kisalajeihin vaatii vähintään kymmenen paria kisasuksia. Roudaushommissa Eduard Hallberg.

Suomen viides MM-edustaja Kanadassa on Eduard Hallberg, joka opiskelee kolmatta vuotta alppilukiossa Norjan Oppdalissa.  Hallbergin FIS-kisalaskut on laskettu pääasiassa Norjan kovissa kilpailuissa, joten Suomen medioissa porvoolainen, Slalom-66 – seuran urheilija on jäänyt huomiotta. Urheilutaustaansa Eddie raottaa seuraavasti. – Asun Sipoossa ja lähimpään kisarinteeseen Porvoon Kokonniemeen meiltä 25 minuutin ajomatka. Sinne ajettiin useasti, kun olin lapsi ja siltä on peräisin seurani S-66. Juniorivuosina olin paljon GrIFK:n toiminnassa mukana. Oppdalin valitsin kotikieleni takia ja tiesin koulun kovan alppitason ja kannustavan ilmapiirin. Olen oikein tyytyväinen lukiovalintani.

 SSF:n haastajaryhmään viime keväänä valittu Eduard on 18-vuotias, joten ikänsä puolesta hänellä on edessään vielä kahdet nuorten MM-kisat Kanadan reissun jälkeen. Samoin edustuspaikka Euroopan nuorten olympiafestivaaleille Vuokattiin on valintoja vaille valmis. - Suurimmat odotukset ovat tekniikkalajeissa. Supergkin on kulkenut ok hyvin, joten alppiyhdistettykin kelpaa. Syöksykisoja olen laskenut vain kaksi kertaa, joten MM-kisojen alkupäivien harjoitukset ovat tärkeitä.

Hallbergin rankingit NMM-ikäluokissa: SL 39, GS 40, SG 106, DH 249 ja AC 147.

Jeppe laati taktiikan mitalimetsästykseen.

Jesper Pohjolaisen kanssa laadittu suunnitelma mitalijahdista: - Rosa hoitaa pujottelun ja Erika suurpujottelun, molemmilla on myös hyvä sauma pärjätä alppiyhdistetyssä. Minä hoidan pujottelun, Eddie suurpujottelun ja Jaakko vauhtilajit. Alppiyhdistetty on meille kolmelle ihan sopiva laji. Team Parallel-kisaan meillä on nuorten olympialaisten kultamitalipari Rosa ja Jaakko. Mukana myös Erika ja jompikumpi Eddie tai minä. Kisa lasketaan GS-suksin, joten katsotaan vielä lähempänä lopullinen kokonpano joukkuekisassa. Mutta mitali tulee …

Nuorten MM-kisojen ohjelma

1.–2. 3. Syöksyharjoitukset

3.3. Syöksy M ja N

4.3. Super G M ja N

5.3. Team Parallel M ja N GS-joukkuekisa

6.3. Alppiyhdistetty M

7.3. Alppiyhdistetty N

8.3. Suurpujottelu M, pujottelu N

9.3. Suurpujottelu N, pujottelu M