Miehemme maailmalla tekivät hyviä tuloksia.

19.12.2023

Jesper Pohjolainen sijoittui kuudenneksi Eurooppa Cupin pujottelukisassa Italian Obereggenissä. Parempaankin tulokseen oli hyvä mahdollisuus, koska Jesper oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena 73 sadasosaa kärkimiestä perässä. Toisen kierroksen väliaikapisteessä Jesper oli siirtymässä kisan kärkipaikalle, mutta radan loppuosa ei sujunut toivotusti. - Radan tasaiselle välipätkälle en saanut vauhtia mukaan. Ja radan loppuosa oli vähän keskivertoa huonompaa meikäläisen laskemista, viestitti Jesper kisan jälkeen.


Ensimmäisen kierroksen kärkikolmikko hyytyi toisella kierroksella. Kärkilaskija Steven Amiez (FRA) keskeytti. Hans Grahl-Madsen (NOR) ja Pohjolainen tippuivat kolme sijaa. Uudeksi kärkitrioksi nousivat Sveitsin Reto Schmidiger ja Matthias Iten sekä Norjan Eirik Hystad Soberg.  Kärkikolmikko napsi tietenkin parhaimmat EC-pisteet ja kaikkien FIS-pisteetkin jäivät alle 20 pisteen. Jesper Pohjolainen sai kuudennesta sijastaan 40 EC-pistettä, mutta FIS-pisteet 21.83 eivät tuo parannusta Jesperin SL-pisteisiin. Viisi kymmenystä nopeampi kakkoslasku olisi tuonut huomattavan parannuksen Jepen FIS-pisteisiin.

Kuudes sija on Jesperin paras sijoitus EC-kisoissa ja menestyminen kovassa kansainvälisessä kilpailussa kelpaa hyssiläiselle. - Kyllä kelpaa! Helpottaa taas seuraavissa karkeloissa. 

    

Obereggenin EC-kisan tilastot kertovat osallistujamäärän 92 ja valtiot 20. Kansainvälisyyttä piisasi myös Kronplatzin NC-kisassa, jossa vastaavat luvut olivat 85 ja 32. Suomen C-maajoukkue osallistui Kronplatzin kisaan ja tällä kertaa tasaisen joukkueen parhaimman tuloksen teki HySSin Emil Keränen. Keränen nousi ensimmäisellä laskullaan viisi sijaa ja toisella kierroksella parannusta tuli yhdeksän sijaa. Komeiden loikkien lopputuloksena Emilin alastulo päätyi kuudennelle sijalle. Eroa kisan kärkiurheilijaan, Norjan Johs Bråten Herlandiin jäi vain 41 sadasosaa. 

Kronplatzin NC-kisa oli Albanian mestaruuskisa. Harmittaako mestaruuden menettäminen 41 sadasosalla. - Kyllähän se vähän syö. Olisi ollut aika harvinainen titteli. Urani paras suurpujottelutulokseni onneksi vähän lämmittää. Eka lasku ei ihan osunut halutulla tavalla. Toinen olikin sitten ihan hyvää tekemistä. Rinne kului aika paljon. Uran ja montun pohja piti pysyä, viestitti Keränen Italiasta.  

Albanian pujottelumestaruus jäi 41 sadasosan ja se syö miestä, velmuili Emil Keränen.  Kuva on Kronplatzin kisarinteestä, joka on yksi Euroopan suosituimmista kisarinteistä. Seuraavaksi rinteessä kisataan Georgian GS-mestruudesta.  

Italialaiset eivät pidä kiirettä tulospalvelussa. FIS-sivuilla ei näy vielä virallisia FIS-pisteitä, mutta suomalaisten sijoitukset ovat kaivettavissa. Emil Keänen kuudes, Turo Torvinen kahdeksas, Jaakko Tapanainen kymmenes, Jesperi Kemppainen 28:s ja Erik Sarvuo 40:s. 

Suomun FIS-kisojen kärkikolmikko 19.12. Vasemmalla kisan kakkonen HySSin Hetta Saarinen. Keskellä voittaja HSC:n Tyyne Salovaara ja oikealla kisan kolmas GrIFK:n Kia Suni. Kisa oli tiukka: Saarinen hävisi kaksi sadasosaa ja Suni 45 sadasosaa. FIS-pisteitä kolmikolle Salovaara 54.50, Saarinen 54.69 ja Suni 58.84. (Kuva J. Palosaari)  

Miesten kisan palkitut Suomun FIS-kisassa. Voittaja Teemu Laakso HSC (FIS-points 61.95), toinen Jasper Palosaari HySS (62.75) ja kolmas Oskari Nikola GrIFK (65.76).

Hetta Saarisen ensimmäisen FIS-kisan huumassa huomiotta jäi HySSin Samuel Hurmerinta, joka eilen "räjäytti satasen" eli hankki ensimmäistä kertaa FIS-urallaan alle sadan FIS-pisteen tuloksen. Eilen GS-kisasta pisteet 97.63 (sijoitus 17:s), tänään pisteet 99.62 (sijoitus 14:s).   

Kisat Kronplatzissa jatkuvat 20.12. suurpujottelulla. Loppuviikon herkkupaloja ovat: torstaina MC-Courchevel startissa Rosa Pohjolainen, perjantaina MC-Madonna di Campiglio startissa Jesper Pohjolainen.  Obereggenissä ilman tulosta jääneet maajoukkuelaskijat Eduard Hallberg ja Salomo Sirviö kilpailevat Ranskan Valloiressa EC-suurpujottelussa 21. ja 22.12. 

Vielä loppuun löytö FIS-sivuilta. Maajoukkuelaskija Nella Korpio palasi kisarinteisiin Itävallan Hochfuegenissä. Timorin NC-pujottelussa Nella oli neljäs, FIS-pisteitä 31.44. Huomenna (20.12.) Hochfuegenissa kilpaillaan Ghanan NC-pujottelussa. Nellan starttinumero on yhden. Kisassa mukana 37 laskijaa, edustettuna on 16 kansallisuutta. Ei yhtään ghanalaista listoilla.