Malbun EC-pujottelu 22.3. - This Finnish is flying!

22.2.2024

Balbun EC-pujottelun striimauksen selostajalla oli hyvin taustatiedot hallussa, kun laskuvuorossa oli Suomen Rosa Pohjolainen numerolla 21. Selostaja hehkutti Rosa laskutyyliä ja innostui entisestään, kun Rosa oli radan puolivälin väliajassa kuudentena vain 12 sadasosaa kärkilaskijaa perässä. Radan loppuosassa Rosan suksi lipsahti kepin väärälle puolelle ja selostaja oli melkein aidosti pahoillaan lennon päättyessä ulosajoon.

Rosan ulosajo aiheutti tuskaa striimiselostajalle. (Kuva SKILV)

Selostaja palasi vielä Rosan hyvään laskemiseen, kun Suomen Silja Koskinen oli laskuvuorossa numerolla 63. Silja oli avauslaskun jälkeen sijalla 50. Toiselta kierrokselta Koskinen sai merkinnän DNF. Toinen kierros oli hankala myös ensimmäisen laskun kärkiparille Leona Popovicille (CRO) ja Elena Stoffelille (SUI). Kroatialainen tippui 14 sijaa ja sveitsiläinen droppasi peräti 25 sijaa.  Sveitsin Nicole Good pysyi kärkikolmikossa ja oli lopputuloksissa toinen. Taustalta voittoon nousi Ruotsin Hanna Aronsson Elfman. Kolmannelle sijalle kiipesi Ruotsin Moa Boström Mussener.  

Innokasta selostajaa mukaillen on todettava, että parhaimmillaan Rosan pujottelu on valmiinnäköistä. Seuraavaksi olisi tarjolla MC-pujottelu Åressa 10.3. EC-pujottelut 13. ja 14.3 Norfjellissä sekä EC-finaalit 16.3. Hafjellissä Norjassa. Huhtikuussa järjestetään useita, 20 FIS-pisteen NC-kisoja Keski-Euroopassa. Näistä kisoista ei Rosalle ole kovin paljon pistehyötyä, koska pujottelupisteet ovat tällä hetkellä 20.65. Levin SM-kisat 8.4. ovat varmaankin ohjelmassa. Mutta siirretään päänvaiva sinne, mihin se kuluu eli valmentaja Mikael Kurjen päänuppiin.   

Jesperi Kemppainen teki kauden koviman GS-tuloksen Tärnabyssä.

Tuloksia Tärnabyn FIS-kisoista. Suomen miesten C-maajoukkue hyvässä tuloskunnossa:

Miehet GS 21.2.2024

1. Jaakko Tapanainen FIN 2.02.82, 2. Gustaf Lindqvist SWE +0.46, 3. Turo Torvinen FIN +0.64, 4. Jesperi Kemppainen +0.90… 20. Jasper Palosaari HySS +3.78. Emil Keränen HySS DNF2. Kilpailijoita 83.

Miehet GS 22.2.2024

1. Jesperi Kemppainen FIN 2.11.43, 2. Turo Torvinen FIN +0.90, 3. Filip Malker SWE +1.12, … 5. Jaakko Tapanainen FIN +1.31, 6. Emil Keränen FIN/ HySS +1.53 …Jasper Palosaari HySS DNF1

Jesperi Kemppainen sai voitostaan 23.00 FIS-pistettä. Kemppaisen listapisteet ovat 32.96. Ennen tätä kisaa Jesperi ei ole saanut yhtään alle 30.00 pisteen GS-tulosta, joten melkoinen parannus tulossa!!!

Naiset GS 21.3.2024

1. Adriane Steinsvik NOR 2.08.49, 2. Matilda Saalo SWE +0.55, 3. Rebecca Nyman Granbom SWE +1.36… 6. Kia Suni FIN +2.52…9. Maisa Kivimäki FIN +3.89… 15. Sonja Jaakola FIN +5.21, 15. Hetta Saarinen FIN /HySS +5.48. Kilpailijoita 55.

Naiset GS 22.3.2024

1. Adriane Steinsvik NOR 2.09.42, 2. Rebecca Nyman Granbom +3.01, 3. Matilda Saalo SWE +3.27… 5. Kia Suni FIN +3.54, …8. Maisa Kivimäki FIN +5.48…10. Hetta Saarinen FIN / HySS +6.74, 11.Sonja Jaakola FIN +7.14

Seuraavaksi Lycseleen, jossa pujotellaan 24. ja 25 .