Kuikkaniemille joukkuehopea Ski & Golfin MM-kisoista

2.6.2022

Hyvinkääläiset monitoimiliikkujat Santtu ja Tuukka Kuikkaniemi tulivat toiseksi Ski & Golfin MM-kisojen joukkuekisassa. Suomen ykkösjoukkueeseen Kuikkaniemien lisäksi kuuluivat Keimola Golfin Anniina Paatsama ja Vuosaari Golfin Juha Paatsama. Zell am Seessä käydyn kolmipäiväisen kisan voitti Saksan Ski & Golf Team.

Kisa aloitettiin torstaina Kaprunissa Kitzsteinhornin jäätiköllä suurpujottelulla.  Kisan nopein oli Italian Peter Fill, joka laski pitkällä urallaan 355 MC-kisaa ja voitti mm Kitzbüelin syöksyn vuonna 2016. Santtu Kuikkaniemi jäi voittajasta sekunnin ja 78 sadasosaa ja oli koko porukan – 150 laskijaa – kuudenneksi nopein. Tuukka Kuikkaniemi hävisi italialaisella staralle kaksi sekuntia, mikä riitti kahdeksanteen sijaan. Ammattiurheilijat kilpailivat omassa sarjassaan, joten molempien hyvinkääläisten sijoitukset paranivat kahdella, kun siirrytään miesten sarjan tuloksiin.

Alppikisan jälkeen pelattiin harkkakierros ja iltatöinä tehtiin pelisuunnitelma

Yhdistelmäkisassa suurpujottelun aika kerrotaan neljällä, josta saadaan pohjapisteet kahdelle golfkierrokselle. Santtu lähti miesten sarjaan lukemista 143,72 ja Tuukka 145,80, mikä golfosuudessa pyöristyi kolmeen lyöntiin. Ensimmäiselle golfkierrokselle peliryhmät tehtiin laskuaikojen perusteella, joten veljekset starttasivat aikaisin perjantaiaamuna samassa kärkipään ryhmässä. Puoliväliin saakka molempien peli kulki mainiosti, mutta toisella puoliskolla Tuukan peli ”hajosi” ja hänen lopputuloksekseen tuli 86 lyöntiä. Santtu säilytti paikkansa kärkiryhmässä tuloksellaan 79 lyöntiä.

Etuysi yksi yli ja sitten meni peli hankalaksi

Lauantaina peliryhmät tehtiin suurpujottelun ja ensimmäisen golfkisan tulosten perusteella. Santtu Kuikkaniemi sai paikan toiseksi parhaimmassa, kovatasoisessa ryhmässä. Tulokseensa 84 lyöntiä, Santtu ei ollut tyytyväinen. – Aika raskasta oli. Hyvät lyönnit olivat harvassa ja tosissaan piti taistella, että edes jotenkin pysyi kisassa mukana. Kestävyydestä tämä jäi nyt kiinni. Jokaisena päivänä on harjoiteltu paljon, ehkä liikkaakin. Jäätikköpäiväkin oli yllättävän raskas, vaikka onhan noissa korkeuksissa ennenkin keikuttu. Golfin harjoittelupäivinä satoi rankasti, joten kovin selvää kuvaa ei tullut kentistä. Kisapäivinä kentät olivat melkein kuivat ja siirtosäännön avulla homma toimi. Hyvät kisat ja leppoisa, kansainvälinen tunnelma – kyllä täällä viihtyy, summasi Santtu Kuikkaniemi.

Tuukka Kuikkaniemen toinen golfkierros oli parempaa peliä ja tuloskin (80) oli sopivampi. Yksilökisan overall rankingissa, johon kuuluivat kaikki 14 eri maan pelaajat, Santtu oli seitsemäs ja Tuukka yhdeksäs. Miesten yleisessä sarjassa Santtu oli viides ja Tuukka kuudes. Veljesten väliseksi eroksi golflyönneiksi muutettuna tuli kolme lyöntiä.

Virve Kuusela pujotteli ja golfasi MM-kultaa Itävallassa, raportoi Lapin Kansa 

Suomesta kisaan osallistui 18 urheilijaa. Nordcenter GCC:n Virve Kuusela voitti naisten masters1-sarjan. Keimola Golfin Anniina Paatsama oli koko porukan paras golffari tuloksillaan 69 ja 72, joista lohkesi hyvä siivu Finland 1 joukkueelle. Suurpujottelussa Paatsama hävisi kahdelle tšekki laskijalle lähes yhdeksän sekuntia, joten he pysyivät Paatsaman edellä naisten sarjan lopputuloksissa.

Anniinan lyönti lähti napakasti. Näpit irti tai lävähtää

Nyt jännittää - miten meillä meni?

Yleisen sarjan joukkuekisan hopean lisäksi suomalaiset voittivat FUN-sarjan joukkuekisan. FUN-sarjassa kilpailevat hieman suuremmilla - kuitenkin alle 18 tasoituksilla pelaavat golffarit. Suomen joukkueen ydinryhmä oli jälleen Masters-laskijat, jotka tällä kertaa ylsivät pronssisijalle joukkuekilpailussa. 

Tottakai me pärjättiin! Edessä keskellä Jerker Brandt, joka yllätti itsensä hyvillä tuloksillaan. Overal ranking 15:s ja miesten sarjassa kahdeksas. Aura Golfissa juhlitaan pitkään.

Tuttu juttu - Masterit lavalla. Tällä kertaa pronssisijalla.

13:s kerta ja tässä nämä nyt ovat. Vesan tuuletukset palkintopallilla olivat mieleenpainuvat.

Jaettu ilo ja menestys tuntuu vieläkin paremmalta.

Leskisen riemussa mukana olivat Ski & Golf-konkarit Jussi Heinilä ja Jukka Huisman. – Vuonna 2007 oltiin Jussin kanssa tällä ensimäistä kertaa. Aika pian saatiin kokoon perusporukka, johon kuului kymmenkunta laskijaa. Granimasterit olivat runkosakkia ja vahvistuksia saatiin välillä Joensuusta tai Jyväskylästä ja myös turkulaiset ovat olleet pitkään mukana. Nyt meillä on ennätyssuuri porukka paikalla, ja ilomielin otamme vastaan nämä nuoret, hyvät alppihiihtäjät ja golffarit. Masters-alppihiihto on ollut tässä porukassa liimana, aika vähän pelaamme yhdessä golfia kesäaikana. Syksyllä masters-laskijat alkavat taas heräillä ja silloin varmaankin tiedetään ensi kevään kisan ajankohdasta. Jussi (Heinilä) on koonnut kisaraporttejaan aikaisemmilta vuosilta. Niistä saa mukavasti lisätietoja, miten täällä on toimittu ja menestytty, kertoi Jukka Huisman.

Vuoden 2022 tulokset: www.skigolfworldcup.com

Hauskaa oli - palataan asiaan. Kirjoitti ja kuvasi Kuikkis.