Kiinnostaako nuorten alppihiihtäjien valmentaminen?

28.4.2022

Hyvinkään Slalomseura Sukkula (HySS) on perinteinen ja menestyksekäs alppihiihtoseura, jonka laskijoita on tällä hetkellä maajoukkueessa useampia. HySS hakee nyt valmentajaa / valmennuspäällikköä. Uuden valmentajan vastuulla on ensisijaisesti Kia Ski Tour ikäiset laskijamme. HySSissä ES Cup- ja Kia Ski Tour -laskijat treenaavat samaan aikaan, joten myös nuorempia laskijoitamme pääsee coachaamaan yhdessä tästä ryhmästä vastaavan valmentajan kanssa. Lisäksi uuden valmentajan vastuulla on kausisuunnitelman tekeminen.

HySS treenaa kovassa nosteessa olevassa Sveitsin hiihtokeskuksessa, jonka kilparinne on ehdotonta eliittiä Etelä-Suomessa. Valmennusta on järjestetty kolmena arki-iltana. Lisäksi on mahdollista tehdä yhteistyötä seuran master-ryhmän kanssa, joka treenaa myös viikonloppuaamuisin. Valmista leiriohjelmaa ei ole, mutta leirihalukkaita laskijoita löytyy. Leirejä voidaan järjestää myös yhteistyössä muiden Etelä-Suomen seurojen kanssa. 

Lähtökohtaisesti haemme valmentajaa lumikauden ajaksi, mutta niin valmennusjakson pituudesta, kotirinteen treenimääristä kuin leireistäkin voidaan sopia joustava ja kaikille osapuolille toimiva kokonaisuus. 


Tervetuloa mukaan HySSin iloiseen joukkoon! 


Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä sopiva valmennusmalli. 


HySSin puheenjohtaja

Essi-Noora Jylänki

hyss.alpineskiteam@gmail.com