Kia Ski Tourin seuraavat etapit Vihdissä, Kalpalinnassa ja Hyvinkäällä

11.3.2022

Vihti Ski Centerin jälkeen vuorossa on legendaarinen alppihiihtokeskus Kalpalinna. Janakkalan Kiianlinnassa alppihiihtoa harrastetiin jo 1930-luvun lopulla. Uusi laskettelupaikka Inkolinna löydettiin 1960-luvun alussa Kiianlinnan viereiseltä mäeltä. Myöhemmin rinne nimettiin uusien omistajien, Eino ja Osmo Kalpalan mukaan, Kalpalinnaksi. Parin vuosikymmenen ajan Kalpalinna oli suomalaisen alppihiihdon ykköspaikka rinnetekniikan, lasketteluvälineiden, muodin ja myös after-skin osalta. Jos halusi olla oikea alppihiihtäjä, Kalpalinnassa piti käydä ja näkyä! 

Pitkiä perinteitä kunnioittaen - tervetuloa kilpailemaan Kalpalinnaan.

Lauantaina aamupäivällä Kalpalinnassa ja lasketaan ES-cupin osakilpailu, johon on ilmoitautunut 150 laskijaa. Kisoja käydään kaikissa junioriluokissa, myös yleinen sarja on ohjelmassa. Kisaisantänä on hämeenlinnalaisseura TaWa eli Tawast Alpin Racing Team. 

Kia Ski Tour -kilpailu alkaa klo 15.30. Kilpailun järjestää Hyvinkään Slalomseura Sukkula, joka isännöi kisoja myös sunnuntaina Hyvinkäällä Sveitsin hiihtokeskuksessa. Etelä-Suomen kiertueen päätöskisa Hyvinkäällä alkaa klo 11.00.


Lahden Hiihtoseura järjesti ES-cupin osakilpailun Kalpalinnassa tammikuussa - hyvin meni!

Kalpalinnan kisarinne FIS homogation number 10603/10/12 , start 167, finish 81

Sveitsin hiihtokeskuksen kisarinne on Etelä-Suomen paras kisarinne!