Jesper Pohjolainen nousee alppihiihdon päänäyttämölle.

19.1.2023

Viikonloppuna lasketaan Itävallan Kitzbühelissä 83. Hahnenkammrennen. Perjantaina ja lauantaina lasketaan syöksykisat legendaarisessa Streif-rinteessä ja sunnuntaina pujotellaan Ganslern-rinteessä. Pujottelukisaan osallistuu ensimmäistä kertaa Hyvinkään Slalomseuran Jesper Pohjolainen. – Maailman cup-kisat ovat tietenkin olleet kaukaisena haaveena. Tänä talvena oli tarkoitus keskittyä Eurooppa cupiin, mutta Kronplatzissa hyvin sujuneet pujottelut tarjosivat tämän mahdollisuuden, joten hyvä tarjous otetaan vastaan. Isoa muutosta ohjelmaan ei tule, kisapaikka vaan vaihtuu. Nyt olen saanut harjoitella rauhassa Reiteralmissa, kun muu porukka on kisamatkalla Italiassa, kertoi Schladmingissa majaileva Pohjolainen.

Kitzbühelin syöksy on alppikisaklassikko, jota on kilpailtu vuodesta 1931 lähtien. Naiset osallistuivat kisaan vuosina 1932–1961. Kisaa on laskettu lähes samaa 3312 metriä pitkää reittiä, korkeuseroa reitillä on 860 metriä. Alkuaikoina lasku kesti neljä ja puoli minuuttia, nyt ennätysaika on alle kaksi minuuttia (1.51.58).

Jeppe on saanut harjoitella rauhassa Reiteralmin rinteillä.

-Viime kesänä kiivettiin Lehdon Elianin kanssa syöksyreitti ylös ja juostiin täysiä alas. Elianille sitä saattoi olla jotakin hyötyä syöksyyn, mutta minulle se oli vain erilainen treeni. Pujottelukisa lasketaan viereisessä Ganslern-rinteessä (pituus on 590 m ja korkeuseroa 193 m), josta en oikeastaan tiedä mitään. Huhupuheiden mukaan vaihteleva rinne. Kisaan lähden pelkästään rataan tutustumisen antamilla tiedoilla. Omaan laskemiseen kyllä luotan, pujottelu on mennyt mukavasti eteenpäin.  Harjoittelen vielä Reiteralmissa lauantaihin saakka ja sitten siirryn kisapaikalle. Elian on laskenut syöksyn harjoituksia Hahnenkammilla ja kylässä on kuulemma jo täysi hulina päällä. Hyvä vaan, että saan valmistautua täällä kisaan rauhassa. Täältä on parin tunnin matka Kitzbüheliin, joten nopeasti pääsen hulinaan mukaan, totesi Jesper.

Hulinasta vastaa noin 40000 kisavierasta, jotka sulloutuvat pieneen kylään. Alue on suosittua talvilomaseutua ja Kitzin kisat ovat perinteisesti monelle julkisuuden henkilölle pakollinen näyttäytymispaikka. Vapaita katsomopaikkoja on tällä hetkellä vielä 2000. Katsomopaikka halvimmillaan 100 euroa. Kisat saavat Itävallassa samansuuruisen TV-katsojamäärän kuin linnan juhlat Suomessa. Urheilijoille Hahnenkamm on hyvä työpaikka, kaikilla sijoituksilla tuplapalkka. Viime vuonna voittajat saivat palkinnoksi 100 000 euroa, toinen 50 000, kolmas 25 000 jne. Viisi viimeistäkin syöksylaskija (sijat 41.–45.) sai urakasta vähintään tuhat euro. Pujottelussa oli samat palkintorahat.

Viimeisin suomalainen, joka pääsi pujottelun toiselle kierrokselle, oli Rukan Santeri Paloniemi vuonna 2014. Joonas Räsänen pääsi yrittämään viisi kertaa ja Jens Henttinen kahdesti – ei menestystä. Kalle Palanderin kahdesta voitosta on jo parikymmentä vuotta. – Ei noilla tuloksilla ole mitään vaikutusta minuun tekemisiini. EC-kisoista ole tullut vielä mitään positiivista tulosta, joten odotukset ovat maltilliset. Olisihan se siistiä, jos pistetili avautuisi ensimmäisessä MC-kisassa, mutta kova paikka se on. Hyvät pisteet Kronpalzin kisoista eivät ehtineet viimeisinpään FIS-rankingiin, joten aika perältä pääsen starttiin. Toisaalta taitaapa olla sama onko lähtönumero 61 tai 71. Joka tapauksessa pirun kovaa pitää mennä, totesi Jesper Pohjolainen.

Ja elämä ja kisat jatkuvat viikonlopun jälkeen. – Tiistaina täällä Schladmingissa on perinteiset iltakisat, joissa parhaimmillaan on ollut 70 000 laskijaa. Rinne on tässä ihan lähellä lenkkireittini varrella. Kovasti siellä touhutaan. Luvassa on pakkasta, joten rinne saadaan hyvään kuntoon. Toinen MC-kisa heti perään – aika hienoa meininkiä, summasi Jeppe. 

Elian syöksyy Suomea alppihiidon eliittiin. (Kuva SSF)

Alppia viikonloppuna:

Jepen pujottelu alkaa sunnuntaina klo 11.30. Perjantaina ja lauantaina seurataan Elian Lehtoa Kitzbühelin syöksyssä klo 12.30 alkaen. Elia starttaa todennäköisesti numerolla 40. Italian Pozza di Fassassa jatkuu NC-suurpujottelut Liettuan kisalla. Mukana mahdollisesti Erika Pykäläinen. Universiadeissa USA:n Whiteface Mountain-rinteillä lasketaan miestenpujottelukisa mukana Emppu Keränen. Kisa lasketaan alkuillan aikana. Nuorten MM-kisoissa ST. Antonissa lasketaan perjantaina Superg-kisa ja alppicombi, lauantaina naisten GS ja sunnuntaina miesten GS.

Viikonlopun pääkilpailu on ES-cupin avaus Tampereen Mustavuoressa. Kilpailuun on ilmoittautunut 180 laskijaa, joukossa 10 hyssiläistä ennakkosuosikkeina.