Nyt jää on murrettu!

4.12.2023

Nyt jää on murrettu maailmancupin pisteiden osalta ja jatkossa tavotteenani on kerätä maailmancupin pisteitä rutkasti lisää, kommentoi Erika Pykäläinen hankittuaan ensimmäisen MC-pisteensä. Pistetili avautui sunnuntaina Kanadan Tremblantissa lasketussa suurpujottelukisassa. 

Laskut olivat hieman vaisut, mutta perustekeminen on jo kovalla tasolla ja luottamus omaan laskemiseen kasvaa sitä kautta. Kuva ja teksti SSF.

Erika oli jo lauantain MC-kisassa hyvää vauhtia etenemässä GS-kisan toiselle kierrokselle, mutta pikainen kyletys vei parhaimman vauhdin. TV-kuvan perusteella voi todeta, että taitavasti kaaduttu ja nopeasti jatkettu menoa. GPS-teknologian avulla kisalaskuja voi nyt seurata sektorittain. Erikan sijoitus sektorittain olivat: 23:s, 26:s, 17:s ja 54:s. Viimeinen pätkä oli maaliintulleista hitain, joten pitkään Erika oli jatkopaikassa kiinni. 

Sunnuntain ensimmäinen kisalasku alkoi varovasti- ykkössektori 51:s, toinen 21:s, kolmas 36:s ja viimeinen sektori vauhdikkaasti 11:s. Erika jakoi 29. sijan yhdessä Ruotsin Hilma Lövblomon kanssa. Parivaljakon eroa ykkössijaan oli +2.57. Toiseen kisalaskuun Erika pääsi starttaamaan toisena melkein siedettävissä olosuhteissa. Kakkossektori oli 16. nopein, mutta ensimmäisen MC-pisteen varmistelu saattoivat hidastaa kyytiä radan loppuosalla.  

Kisan kuluessa keli muuttui kurjaksi. Tuulta ja tuiskua piisasi, mutta kisa vietiin sitkeästi läpi. Nopeiten radan sompailivat Federica Brignone (ITA), Lara Gut-Behrami (SUI) ja Mikaela Schiffrin (USA). 

Erika tarvitsi ensimmäisen MC-pisteensä hankkimiseen 18 GS-starttia.  MC-starttien kokonaismäärä Pykäläisellä on nyt 29. Vertailuluvut mialikolmikkoon: Brignone 309, Gut-Behrami 347 ja Schiffrin 250. 

     

Rosa Pohjolainen paransi GS-pisteitään Itävallassa  (Kuva SSF)

Itävallan Mayrhofenissa piti viikonloppuna laskea kaksi naisten GS-kisaa, mutta lauantaina kisarinteeseen tuprutti sakeasti lunta. Sunnuntain FIS-kisaan starttasi 71 laskijaa, joukossa Rosa Pohjolainen, jonka lähtönumero oli 19. Avauslasku ei sujunut - aikaero kärkeen +1.22 ja sijoitus 20:s. Kakkoskierroksella Rosa oli toiseksi nopein ja nousi lopputuloksissa kolmanneksi. Rosaa nopeampia olivat Itävallan Lisa Hörhager ja Nina Astner. Voittajalle FIS-pisteitä paras mahdollinen lukema 23.00. Kakkoselle 26.90 FIS-pistettä ja Rosalle 27.68. Leviltä 19. marraskuuta Rosa sai GS-pisteet 23.78, joten uusiksi numeroiksi tulee 25.73. 

Rosa on ilmoittautunut 5. ja 6.12. Sveitsin Zinalissa laskettaviin Eurooppa Cupin GS-kilpailuihin. EC-pisteitä Rosalla ei ole viime kausilta, eikä uudet FIS-pisteet ole vielä voimassa, joten Rosa starttaa 80 laskijan kisaan numerolla 79. Mielenkiintoinen savotta edessä.

Erika Pykäläistä ei nähdä ennen joulua EC-kisoissa. Erika ilmoitti kilpailevansa seuraavaksi Nor-Am-kisoissa, jotka ovat "pistearvoltaan" EC -kisojen tasoisia. FIS-katelenterista löytyvät Nor-Am-kisat USAn Copper Mountainissa 4.-9.12. ja Kanadan Tremblantissa 13.-16.12.

      

Sveitsin Zinalissa lasketaan myös miesten EC-kisat 7. ja 8.12.. Lajeina GS ja SG. Suomen miesten B-maajoukkueen laskijat Jesper Pohjolainen, Salomo Sirviö ja Eduard Hallberg ovat kiinostuneita GS-kisasta. Hukkareissuja vauhtilajien MC-kisoihin tehnyt Elian Lehto saattaa ehtiä mukaan Zinalin SG-kisaan.

Kevään EC-kisoihin sattaa avautua paikkoja myös SSF:n C-joukkueen laskijoille, jotka kisasivat viikonloppuna Ruotsin Arvidsjaurissa. Lauantaina C-joukkkueen laskijat olivat kärkipaikoilla: Jesperi Kemppainen (2.), Turo Torvinen (7.), Jaakko Tapanainen (6.) ja Emil Keränen (7.). Sunnuntaina maaliin hyväksytysti pääsi suomalaisista vain Erik Saravuo , joka oli viides. Ruotsin turneen jälkeen C-joukkue lähtee Keski-Eurooppaan jahtaamaan hyviä pistekisoja, joita ovat NC-kisat ( National Champioships). Näitä eri maiden mestaruuskisoja järjestetään Italian Kronplatzissa ja Itävallan Hochfluegenissä. Isäntämaana mm. Monaco, Georgia, Albania, Timor ja Ghana. Houkuttimena ovat parhaimmille FIS-pisteet 20.00. 

HySSin juniorit ovat päässet harjoittelemaan kotimäessään jo kuukauden ajan. Masters-laskijat pitivät hyvät treenit lauantaiaamuna. Rinteet ovat huippukunnossa. Tervetuloa mukaan!