Erika Pykäläinen voitti Levin FIS-suurpujottelun. Rosa Pohjolainen nuiji GS-pisteitään alaspäin. Rosa voitti tänään pujottelukisan.

20.11.2023

Edellisen jutun kirjottanut henkilö sai vääriä tietoja Levi FIS-kisalajien suoritusjärjestyksestä Suomen miesten maajoukkuelaskijoilta tai sitten hän vain palellutti päänsä MC-kisojen aikana. Levin FIS-kisat aloitettiin kuitenkin GS-kisoilla, joista ensimmäisen voitti HySSin Erika Pykäläinen. Erika oli nopein molemmilla kierroksilla, joten aika ero kisan kakkoseen Norjan venähti +1.13 sekuntiin. Kisan kolmas, Norjan Marte Monsen jäi Erikasta +1.58.  HySSin Rosa Pohjolainen aloitti GS-kisan varman päälle ja jäi Erikasta avauskierroksella +1.55 päähän, sijoitus oli seitsemäs. Toisella kierroksella Rosa oli kolmanneksi nopein (+0.66) . Loppuajoissa Erikan ja Rosan ero oli 2.21.

FIS-kategorian kisoissa parhaimmat mahdolliset pisteet ovat 23.00. Erika sai voitostaan juuri nämä pisteet, mikä kertoo kisan hyvästä tasosta. FIS-listapisteisiin  voittopisteillä ei ole, koska Erikalla on FIS-listalla numerot 21.58 ja ranking 58. FIS-kisan voitto antaa Erikalle onnenpotkun seuraavaan GS-kisaan, joka on todennäköisesti MC-kisa Killingtonissa USAssa 25.11.   

Erika voitti  GS-kisan Levillä. Toinen kisa jäi laskematta, koska edessä on matka MC-kisaan USA:ssa.

Rosan edellinen FIS-pistenoteeraus GS-kisasta on vuodelta 2020 joulukuun 16. päivä (57.76). Levin ensimmäisen GS-kisan neljännestä sijasta Rosa sai lukeman 40.95 ja toisen kisan kakkossijasta 23.78. Listapisteet puolittuvat - uudet pisteet ovat 32.37. Rosan GS-ranking ennen Leviä oli 795, sijoitus paranee 200 tienoille.

HySSin Hetta Saarinen oli sadan laskijan kisassa sijoilla 43:s ja 37:s. Pisteitä tuli 128.91 ja 106.58.  Pisteparanusta ei vielä tullut.  Hettalla on hankittuna hyvät pohjapisteet (63.05) viime kaudelta.

Lauantaina miesten GS-kisaan osallistui 156 laskijaa. Paras suomalainen oli HySSin Emil Keränen, joka oli kisan kuudenneksi nopein. Kisan voittajasta, Saksan Jonas Stockingerista Emil jäi 81 sadasosaa. Stockingerille parhaat mahdolliset pisteet 23.00. Keräsen pisteet olivat 29.50. Kymppikärkeen mahtuivat myös Turo Torvinen (7:s) ja Salomo Sirviö (8:s).  HySSin Jesper Pohjolainen oli 16:s, mistä pisteitä 37.84. Jasper Palosaari starttasi kisaan numerolla 90 ja nousi 44. sijalle. FIS-pisteitä Jasperille 71.14. Samuel Hurmerinta ei startannut toisella kierroksella.

Emil Keräsen kisakausi alkoi mainiosti ! Levin GS-kisoista kuudes ja yhdeksäs sija. 

Sunnuntaina miesten GS-kisan voitti Eduard Hallberg. Salomo Sirviö oli kolmas, Turo Torvinen kahdeksas, Emil Keränen yhdeksäs ja Jesper Pohjolainen 11:s. Jasper Palosaaren nousu isolta lähtönumerolta päättyi 53. sijaan.

Samu Torsti lopetti aktiiviuran viime kauden jälkeen ja siirtyi valmennushommiin Rukan alppikouluun. Suomen GS-kärkitrio on Eduard Hallberg, Salomo Sirviö ja Elian Lehto. HySSin Emil Keränen on kuudes ja Jesper Pohjolainen seitsemäs. Jasper Palosaari on noin 14:s. Noin - epävarmuus odottaa tietoa ketkä jatkavat kilpailemista.