Lehtijutut 2016

Aamuposti 20.12.2016

HySS:n junioreille yhdeksän palkintoa Rukalta

Erika Pykäläinen pujotteli kolme voittoa.

Viime kausina HySS:n Erika Pykäläinen on hallinnut oman sarjansa kilpailuja ylivoimaisesti, mutta Rukan avauskisoissa Pykäläisen maajoukkuekaveri, Turun Slalomin Jenny Vuori tarjosi poikkeuksellisen tiukan vastuksen. Kahdessa kuudesta kisalaskusta Vuori oli jopa nopeampi kuin hyssiläinen. Jokaisessa kolmessa kisassa tyttöjen aikaero lopputuloksissa jäi alle sekunnin. Hyvän kisan kävivät myös Seinäjoen HS:n Emilia Hautamäki ja Helsinki SC:n Liisa Piirainen, joka palasi kisoihin lähes vuoden tauon vaatineen loukkaantumisen jälkeen. Rukan kisojen N16 sarjan palkintorohmut on lueteltu kun listaan lisätään Peuramaa Slalomin Sonja Nyberg ja HSC:n Jade Linnatsalo. HySS:n Lotta Rahkola jäi niukasti ulos palkintoporukasta viimeisessä kisassa – sijoitus seitsemäs.

HySS:n Rosa Pohjolainen pääsi mukaan jokaiseen N14-sarjan palkintojenjakoon. Avauskisassa Pohjolainen oli kuudes ja kaksi seuraavaa kisaa päätyivät kakkospallille. Kisojen voittoon pujottelivat GrIFK:n Charlotta Henriksson, Rovaniemen SCST:n Henna Määttä ja Ruka Slalomin Veera Alaniska. Rosa Pohjolainen keräsi Rukalta tasaisilla suorituksillaan enemmän Audi-tourpisteitä kuin kisojen voittajat. Pohjolaisella on plakkarissa alppihiihtäjien Ironman kuntokisan kakkossija (= 80 tourpistettä), joten hyssiläisen johdolla edetään kohti Pyhän Audi tour-kisoja (13.–15.01.). HySS:n Linnea Rintala pujotteli sijoitukset 15. ja 18. Super-pujottelussa Rintala oli kymmenes. N14-sarjassa kilpaili 32 tyttöä.

Viime talvena GrIFK:n Jaakko Tapanainen voitti lähes kaiken sarjassa M14. Uuden sarjan (M16) valloitus alkoi Tapanaiselta kahdella voitolla. Kakkospujottelussa HSC:n Teemu Pietikäinen (2.) ja HySS:n Jesper Pohjolainen (3.) olivat lähes Tapanaisen vauhdissa. Viimeisessä kisassa, superpujottelussa (SuP) Jesper Pohjolainen katkaisi granilaisen voittoputken heti alkuunsa. Pohjolainen laski Rukalla vain yhden huonon laskun – avauskisan kakkoslasku meni tamppaamiseksi ja sijoitus (7.) tippui palkintosijojen ulkopuolelle. HySS:n Joel Palosaari pelasti tilanteen laskemalla kolmanneksi. Palosaari oli hyvä myös SuP-kisassa – sijoitus 9. HySS:n Veeti Riikonen oli parhaimmillaan kymmenes.

Rukan kisojen isoimmassa, M14-sarjassa kilpaili 44 poikaa. Voittoon pujottelivat Peuramaa Sl:n Mikael Musikka, GrIFK:n Otto Kotola ja HSC:n Erik Saravuo. Ironman-pisteet mukaan laskettuna seuraavaa kisaa kohti mennään järjestyksessä Kotola (325 pist.), Saravuo (259) ja Musikka (240). Tähän sarjaan ei osallistunut yhtään HySS:n laskijaa.

Jos kärsivällisyys riittää kaikki tulokset löytyvät osoitteesta: www.skisport.fi/alppihiihto/tulosseuranta-live-2016-2017/audi-alpine-ski-tour-2016-2017/ruka-16-18-12-2016    

Erika kolme kertaa ykkösenä Rukalla. Kuva Petri Rahkonen
Erika ja Jenny järjestivät hyvät kamppailut Rukalla.
Rosa super-pujottelun kakkosena. Veera Alaniska (Ruka Slalom) voitti. Henna Määttä (SCST) kolmas. Palkintoja jakoi SSF:n kilpailukoordinaattori Mikael Kurki. Kuva Jarmo Pohjolainen
Jeppe laski Rukan kisoissa vain yhden huonon suorituksen. Kuva Jarmo Pohjolainen

Aamuposti 16.12.2016

Alppijuniorien kisakiertue vauhtiin Rukalla

Tämän talven alppihiihtokausi Suomessa aloitettiin isoilla kansainvälisillä kisoilla. Tänään leikkiin liittyy U14- ja U16-sarjojen nuoret. Audi Alpine Ski Tour sauvotaan käyntiin Kuusamon Rukalla 160 alppihiihtäjän voimin.      

Hyvinkään Slalomseuraa Rukalla edustaa esilaskijana 8-vuotias Sisu Hemming. Kilpailijoina mukana ovat Rosa Pohjolainen ja Linnea Rintala sarjassa N14. M16 sarjassa on kova kolmikko: Joel Palosaari, Jesper Pohjolainen ja Veeti Riikonen. Lotta Rahkola ja Erika Pykäläinen starttaavat sarjassa N16. HySS:n nolo kolo on sarjassa M14 – ei edustajaa.

Kestomenestyjä Erika Pykäläinen kertoi Pyhällä valmistautumisestaan ensimmäiseen kisaviikonloppuun.

 – Syksyn jäätikköleirien jälkeen tultiin tänne Lappiin. Ensin oli Levin MC-kisa, sitten Levin, Sallan ja Pyhän Fis-kisat. Näissä kisoissa harjoittelin tyttömaajoukkueen mukana ja olin esilaskijana. Pari kertaa piipahdin kisojen välissä Hyvinkäällä, missä tein fysiikkatreenejä. Levin MC-kisan jälkeen meille vaihtui valmentajaksi naisten maajoukkueen treenari Bozo Jaklin ja vaatimustasoon tuli reilu tiukennus.

– Tämän talven aikana on tarkoitus saada lasku sellaiseen kuntoon, että sillä pärjää Fis-kisatasolla. Perustekniikka on hyvällä mallilla, mutta ajolinjoissa on vielä kehittämisen varaa. Hienosäädössä on käytetty apuna videoanalyysiä. Jokainen esilasku on tutkittu perusteellisesti.   

Erikan tulostavoitteet ovat samat kuin viime talvena. - Audi-cupin voitto ja SM-kulta jokaisesta kilpailulajista. Aion myös osallistua neljään kansainväliseen kisaan. Tähtäimessä on Pokal Loka Sloveniassa ja Zagreb Trophy Kroatiassa. Nämä kisat ovat peräkkäin helmikuussa. Folgarian Topolino-kisa on Italiassa maaliskuussa ja uutena kilpailuna haluaisin kokeilla La Scaraa Val d Iseressä 6.-7.4.

Ja totta kai osallistun HySS:n omiin kisoihin tammikuussa (21.1.) – jos olen kotona Hyvinkäällä, lisäsi Pykäläinen juttutuokion päätteeksi.

HySS:n omilla kisoilla Erika Pykäläinen tarkoitti Etelä-Suomen Alpin osakilpailua, joka vuoden tauon jälkeen järjestetään Sveitsin hiihtokeskuksessa. Kulomäen kisa toimii esikisana HySS:n kisaorganisaatiolle, joka maaliskuussa järjestää toistamiseen Audi-tourin finaalikisat Kolilla. Kilpailunjohtajalla Jarmo Pohjolaisella on hyvin muistissa viime kevään kilpailujen kipukohdat ja myös kilpailusta saatu positiivinen palaute. – Nyt ollaan hyvin aikataulussa. Kilpailun avainhenkilöt on jo kiinnitetty tehtäviinsä. Toivottavasti täältä Rukalta alkaa hyvä kisakiertue siten, että viimeisessäkin kisassa on jännitys jäljellä ja kaikki nämä nuoret ovat kisaamassa komeissa Kolin maisemissa.

Rukan kisat aloittavat viiden osakilpailun kiertueen, jonka vakiopaikkoina on säilynyt Pyhä, Tahko ja Koli. Tänä talvena uusina kisapaikkoina kiertueella ovat Nuuksion Swinghill ja Kauniaisten Grani backen. Näissä rinteissä Audi-kisaa ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty.

Kiertuepisteitä kerätään maailmancupin tapaan ja loppupisteet ovat paperilla maaliskuussa Kolilla. Audi-ikäisten SM-kisat pidetään Sallassa ja Suomulla huhtikuun alussa. Sallassa juhlitaan teemalla: Suomi 100 – Alppihiihto 80. Ensimmäisistä alppihiihdon SM-kisoista vanhassa Sallassa on ensi keväänä kulunut 80 vuotta.

HySS:n edustusjoukkue Audi-tourin avauskisassa Rukalla. Vasemmalta Lotta, Linnea, Veeti, Jesper, Joel,Rosa ja Erika. Edessä esilaskija Sisu. Kuva Jarmo Pohjolainen
Erika kertoili Pyhällä alkutalven kuulumisiaan.
Lotta ja Erika valmistautuivat Audi-kiertuelle laskemalla Fis-kisoissa esilaskuja.
Sisu Hemming esiintyi Rukan Audien esilaskijana.
Audi Alpine Ski Tour alkaa Rukalta ja päättyy maaliskuussa näihin maisemiin. HySS isännöi finaaaleja 17.-19.03.2017.

Aamuposti 14.12.2016

HySS:n laskijoiden vauhti paranee

Juho Handolin Pyhän Fis-pujottelun kakkonen

Pyhätunturin Fis-kisoja isännöi Rukan alppikoulu, jonka päävalmentaja Mika Pelli tulkitsi Pyhäkeron tuulia asiantuntevasti ja muokkasi kisaohjelmaa siten, että kaikkina kisapäivinä päästiin kilpailemaan. Avaus- ja päätöspäivänä startattiin suurpujotteluun Pyhän huipulta ja välipäivinä lähdettiin pujotteluihin alemmalta starttipaikalta. Arktista tunnelmaa riitti kaikkiin kisoihin, tuulta 20 m/s ja pakkasta 6-16 astetta.

Miesten sarjassa Helsinki Ski Clubin Niklas Nihtilä ja Ruotsin Storklinten Ak:n Hannes Grym voittivat kisoja vuorotellen. Molemmille yksi pujotteluvoitto ja yksi GS-kisan ykköspaikka. HySS:n Juho Handolin sai lauantain pujottelussa kokoon kaksi ehjää laskua, joilla pystyi tiukasti haastamaan ruotsalaisen. Grymille vajaa sekunnin voitto ja Handolinille kauden ensimmäinen palkintopallipaikka. Kisan jälkeen Handolinilla oli helpottunut olo. – Hyvältä maistuu – täytyy myöntää. Koko alkukauden perusvauhti laskuissa on ollut hyvä, mutta virheherkkyyttä on ollut liikaa. Ajatus on pysynyt hyvin kasassa, mutta selviin teknisiin virheisiin aikaisemmat kisat ovat kaatuneet. Hienosäätöä tarvitaan ja antoihan tämä mukavasti luottoa tuleviin kisoihin.  – Yksi leiri vielä ennen joulua Suomulla ja sitten jouluksi kotiin Hyvinkäälle, kertoi Handolin lähiajan suunnitelmistaan.

HySS:n Niklas Järvikare laski hyvät kisat Pyhällä. Mitalisija jäi ensimmäisessä pujottelussa vain parin kymmenyksen päähän – sijoitus neljäs. Niklas täydensi kisasaldoa kahdella kuutossijallaan.  Henrik Järvikare joutui jättämään avauskisan väliin – lopuissa kisoissa suksi luisti sijoille 9., 7. ja 15.

Levin alppikoulussa treenaava hyssiläinen Emil Keränen paransi sijoituksiaan tasaisesti. Keräsen tulosketjuksi Pyhällä tuli 21., 16., 11. ja 7. Viimeisen GS-kisan aika jäi Nihtilän voittoajasta 1.42 sekuntia ja toi Keräselle GS:n ennätyspisteet 47.93.

Tahko alppikoulun hyssiläinen Tuukka Kuikkaniemi hävisi leviläiselle Keräselle avauskisassa yhden sadasosan – sijoitus 22. Muissakin kisoissa Kuikkaniemi pääsi hyväksytysti maaliin – sijoitukset 19., 26. ja 18.

Miesten sarjassa kilpaili 70 alppihiihtäjää. Kisan erikoispalkinnon – paras alle 18-vuotias laskija – voitti kahdesti Kroatian Leon Nikic ja samaan ylsi myös Rovaniemen SCST:n Elian Lehto.

Naisten sarjassa kisan erikoispalkinto meni kolme kertaa Helsinki SC:n Nella Korpiolle. Neljännen erikoispalkinnon niiasi Korpion seurakaveri Inka Antikainen.

GrIFK:n Nea Luukko aloitti kisat kahdella voitolla. Seuraavat kaksi voittoa menivät HSC:n Nella Korpiolle, joka oli kertaalleen myös kakkospaikalla. Muut kakkossijan saalistajat olivat Inka Antikainen (HSC), Kia-Emilia Hakala (HaJy) ja Lana Zbasnik (CRO).

Naisten sarjassa kilpaili 35 laskijaa. Hyvinkääläinen SCST:n Julia Toiviainen oli lähimpänä voittajaa viimeisessä GS-kisassa. Aikaeroa 3.30 Nella Korpioon ja sijoitus viides. Saman sijan Toiviainen hankki myös ensimmäisessä pujottelussa. Aikaero voittaja Luukkoon 3.56.

Pyhän kisojen aikaan HySS:n Kaisa Nyberg kilpaili uudessa kotikylässään Ruotsin Tärnabyssä. GS-kisoissa Nyberg oli neljäs (Fis-pisteet 45.81) ja toinen (41.23). Kisassa oli mukana myös HySS:n Malla Rahkola. Osanottajamäärässä ja Fis-pisteissä Tärnabyn kisa jäi kakkoseksi Pyhän kisoihin verrattuna.

Juho palasi palkintojuhliin. Keskellä Hannes Grym (Swe). Eetu Mäkelä (SHS) otti Crocit mukaan kuviin. Kuva Petri Rahkonen
Juhon perusvauhti pujottelussa on huippuluokkaa. Kaksi ehjää laskua Pyhällä toi palkintopallisijan. Kuva Petri Rahkonen
Emil laski hyviä pisteitä Pyhällä: SL-pisteet 54.13 ja 50.82, GS-pisteet 60.03 ja 47.93.
Nimi ja kasvot tutuksi. Nea Luukko, kaksoisvoittaja Pyhällä. Kuva Petri Rahkonen

Aamuposti 06.12.2016

Alppikisoja piisaa

EC-kisat Ruotsissa ja Norjassa

Fis-kisat Sallassa

Viikonlopun aikana oli mahdollista seurata kymmentä kansainvälistä alppihiihtokilpailua. Reaaliaikaisissa kisatilanteissa voi olla mukana Fis:n nettisivujen tulospalvelun kautta. Euroopassa kisarinteiden kunto on poikkeuksellisen hyvä, joten kisoja piisaa.  Vain yksi kisa - Jällivaaran EC-kisa Ruotsissa - jouduttiin viikonloppuna peruuttamaan. Peruutus oli suomalaisten kannalta harmittava, sillä ensimmäisen GS-kisan kakkospaikalle laski Kuopion SC:n Eemeli Pirinen. Kovatasoisen kisan 32. oli Vasa Skin Samu Torsti. Nuoret miehet Sampo Kankkunen, Joona Piirainen ja Robin Bäck laskivat Jällivaarassa vain yhden laskun, joka päättyi keskeytykseen. Toinen kisa jäi laskematta lumimyrskyn vuoksi.

Viikonlopun aikana alkoivat myös naisten EC-cupin kilpailut Norjan Trysillissä. Suomen edustus on ART-Taborin Riikka Honkasen ja Helsinki SC:n Nella Korpion varassa. Avauskisana laskettu suurpujottelu ei suonut suomalaisille tavoiteltuja EC-pisteitä. Honkanen laski toisella kierroksella ulos ja Korpion avauslasku ei oikeuttanut toiselle kierrokselle. Trysillin EC jatkuu kahdella pujottelukisalla.

EC-edustuspaikoista ulos jääneet urheilijat kilpailivat Sallassa. Kansainvälisyyttä Sallan pujotteluihin toivat urheilijat Kroatiasta, Puolasta, Latviasta, Slovakiasta ja Bulgariasta. Naisten kisojen voitot kuittasi GrIFK:n Nea Luukko. Kakkospaikat menivät Harjavallan Kia-Emilia Hakalalle ja Porin Janina Mäkiselle. Molempien kisojen kolmas oli Kroatian Lona Zbasnik. Hyvinkääläinen Julia Toiviainen joutui keskeyttämään molemmissa pujotteluissa.

Miesten kisoissa oli tyrkyllä hyviä Fis-pisteitä. Parhaiten tilaisuuteen tarttuivat GrIFK:n Marlon Sjöberg ja Ruka Slalomin Saku Aho. Molemmille voitto oli ensimmäinen FIS-kisatasolla. Sjöberg laski (20.74) kymmenen pistettä alle listapisteensä ja Aho haukkasi vielä enemmän: Sallassa pisteitä 23.72 listalla 42.55. Vieraista parhaimmassa vauhdissa oli Bulgarian Georgi Nushev – sijoitukset 3. ja 2.

HySS:n Juho Handolin oli kaksi kertaa kovassa vauhdissa Sallassa. Valitettavasti hyvät kyydit osuivat eri kilpailuihin. Toisessa kisassa Handolin oli kakkoskierroksella porukan nopein. Kisan ykkönen Aho jäi Handolinin taakse 1.37 sekunnilla, mutta hyssiläisen avauslasku oli sisältänyt tamppaamisjakson. Handolin teki hyvän nousun kakkoskierroksella – loppusijoitus 20.

Parhaimman tuloksen hyssiläisistä laski Sallassa Henrik Järvikare – sijoitukset 15. ja 6. Niklas Järvikare oli toisen kisan kymmenes. HySS:n Emil Keränen oli avauskisan 18. ja sai suorituksesta pisteitä 49.73. Miesten kisoihin osallistui 55 urheilijaa.

Samaan aikaan Jällivaaran ja Sallan kisojen kanssa pujoteltiin myös Ruotsin Arvidsjaurissa. HySS:n Kaisa Nyberg oli kisassa kahdeksas. Miesten kisassa oli myös HySS:n laskija Jon Mikkel Lindberg - sijoitus 33. Miesten kisassa oli 128 osallistujaa, joista ensimmäistä vuotta Fis-kisoissa laskee 33 urheilijaa.

Fis-pistejahti jatkuu seuraavan kerran 8.-11.12. Pyhätunturilla, missä kilpaillaan kaksi pujottelukisaa ja kaksi suurpujottelukisaa. Näitäkin kisoja voi seurata osoitteessa www.fis-ski.com.

Nimi ja kasvot tutuksi. Eemeli Pirinen (KSC) STT:n haastattelussa Levi MC-kisassa
Emil Keränen pujotteli Kiirunassa alle 50 pistettä ja sama tasoa sujui myös Sallan puikka.
Sallan avauslasku meni kylellen, mutta toinen oli kierroksen nopein. Juhon sijoitus 20.

Aamuposti 1.12.2016

Laadukkaat Eurooppa-Cupin kisat Levillä

Levin MC-kisan läheisyys, Levi Blackin huippuhyvät olosuhteet ja Eurooppa Cupin avaus houkuttelivat kovatasoisen osanottajakaartin Levin EC-kisoihin. Avauskisan kärkikymmenikössä oli seitsemän laskijaa, jotka olivat pistesijoilla jo Levin MC-kisassa. Alle kymmenen Fis-pisteen starttaajia oli tusina, joten kisojen Fis-pistearvo oli korkea. Hyviä Fis-pisteitä oli tyrkyllä myös niille, jotka eivät vielä haikailleet EC-pisteiden perään.

EC-kisan voitosta saa Fis-pisteitä 6.00, joten se on hyvä bonus seuraavaan Fis-listapäivitykseen. Kärkipaikka oli tähtäimessä Suomen pujotteluspesialisteilla Joonas Räsäsellä ja Jens Henttisellä. Räsänen jäi avauskisassa voittajasta 1.04 sekuntia (8. sija) ja Henttinen 1.64 sekuntia (19. sija). Hyvät suoritukset molemmilta ja suurennuslasilla tarkasteltuna Henttiselle saattaa tulla hitusen parannusta Fis-pisteisiin.

Suomen nuorisokaartia ei voitu palkita Fis-pisteillä, koska lähes kaikki ajoivat ulos jo avauslaskussa. DNF1 merkinnän sai myös HySS:n Juho Handolin. – Juu, tänään hommasta tullut yhtään mitään. Kymmenkunta porttia ja sitten mentiin pihalle. Onneksi huomenna on taas uusi mahdollisuus hyökätä - kommentoi Handolin ensimmäistä EC-kisastarttiaan.

Toinenkaan kilpailupäivä ei tuonut menestystä Juho Handolinille eikä muille Suomen joukkueen nuorille miehille. Eetu Mäkelä, Marlon Sjöberg ja Antti Leonsaari pääsivät maaliin ensimmäisellä kierroksella. Aikaa laskuihin kului niin paljon, ettei paikkaa toiselle kierrokselle herunut vaikka mukaan pääsi 60 nopeinta laskijaa.

Toisessakin kisassa oltiin Räsäsen ja Henttisen varassa. Räsänen oli ensimmäisen laskun jälkeen yhdeksäs, mutta toinen lasku epäonnistui – loppusijoitus 16. Henttinen laski toisen kierroksen yhdeksänneksi nopeimman ajan ja kiilasi Räsäsen edelle kahdeksalla sadasosalla. EC-pisteitä Henttinen sai 16 ja Räsänen pisteen vähemmän. Räsäsen kokonaispistesaalis Leviltä oli 47. – Kyllä nämä ovat tärkeitä pisteitä meille. Eurooppa-cup on meidän pääkilpailu tänä talvena ja näillä pisteillä pääsee starttaamaan alkukaudesta ykkösryhmässä. Harmittaa vähän tuo toinen lasku, kun ei päässyt millään hyvään laskurytmiin. Neljä viikkoa täällä Levillä ovat vieneet laskua mukavasti eteenpäin, joten luottavaisina lähdetään Keski-Eurooppaan kisakiertueelle. Jensin kanssa kisataan ainoasta MC-kisapaikasta – parempi laskee ja toivottavasti pisteille, jolloin saadaan Suomelle toinenkin paikka pääkiertueelle - kertoi parivaljakon suunnitelmista Joonas Räsänen.

Eniten EC-pisteitä Levillä keräsivät: Norjan Leif Kristian Haugen 160 pist., Itävallan Marc Digruber 140 pist., USA:n Mark Engel 109 pist., Sveitsin Reto Smidinger 89 pist. ja Sveitsin Luca Aerni 86 pist. Joonas Räsäsen pisteet 47 ja sijoitus 12.  Jens Henttisen sijoitus on 17. pistemäärällä 28.

Joonas Räsänen (Levi SC) keräsi 47 EC-pistettä. Tärkeitä pisteitä minulle. EC-pujotteluranking 12.
Jens Henttinen (Helsinki SC) oli toisessa EC-puikassa 16. kahdeksan sadasosaa Räsästä nopeampi.
Katse eteenpäin! Kisakiertue Keski-Euroopassa odottaa.

Aamuposti 23.11.2016

Levin Fis-kisat jatkuivat maanantaina suurpujotteluilla

HySS:n Kaisa Nyberg palkintopallilla

Molemmat Fis-pujottelut Levillä ylivoimaisesti voittanut Tšekin Martina Dubovska joutui huomattavasti ahtaammalle, kun Levin kisoja jatkettiin kahdella suurpujottelulla. Ahdasta tuli myös palkintopallilla, koska ensimmäisen GS-kisan ykköspallille nousi myös Slovakian Meta Hrovat. Paras suomalainen, ART Taborin Riikka Honkanen jäi voittajakaksikosta vajaat kaksi sekuntia ja sijoittui kuudenneksi.  HySS:n Kaisa Nyberg jakoi yhdeksännen sijan yhdessä Helsinki SC:n Nea Luukon kanssa. Parivaljakon aikaero kärkeen oli 2.73 sekuntia, jolla sai Fis-pisteitä 33.06. Pistemäärä on liki sama, joilla Nyberg aloitti tämän kisakauden.

Kolme kisaa voittanut Dubovska jätti toisen GS-kisan väliin. Myös Suomen naismaajoukkueitten laskijat pakkasivat kamppeensa ja lähtivät kotiin. Kilpailijamäärä väheni 13 urheilijalla. Uuden kokoonpanon nopein oli Latvian Lelde Gasuna. Latvialaisen takana käytiin taas tiukkaa kisaa Luukon ja Nybergin välillä. HSC:n Luukko oli molemmissa laskuissa hyssiläistä nopeampi, joten tuloksena oli vähän vähemmän palkintorahaa Nybergille. Kolmannesta sijastaan Kaisa Nyberg sai Fis-pisteet 40.02 eli huonommat pisteet kuin avauskisan 9. sijasta. Kisan arvo tippui, kun hyviä laskijoita jäi pois tai he eivät päässeet maaliin.

Norjan Marcus Monsen oli Levin kisojen monipuolisin mieslaskija, vaikka ei voittanut yhtään kisaa. Molemmissa SG-kisassa Monsen sijoittui toiseksi ja pujotteluissa norjalainen oli kahdesti neljäs. GS-kisojen voitot menivät Itävallan Marcel Mathiselle ja Ruotsin Mattias Rönngrenille. GS-voittajat eivät saaneet merkittäviä tuloksia SL-kisoissa. Vastaavasti molemmat pujottelut voittanut Ruotsin Kristoffer Jakobsen oli vaisu GS-kisassa. Suomen Samu Torsti oli hyvä GS-kisoissa – sijoitukset 4. ja 3. Eemeli Pirinen kiilasi Torstin edelle ensimmäisessä GS-kisassa.

Suomen Jens Henttinen oli hieman vaisu ennen suurpujottelustartteja: - Olen nyt laskenut hyviä pujottelukisoja. MC-kisan toinen kierros jäi parin kymmenyksen päähän. Täällä pujottelujen kolmansista sijoista ei tule riittävää pisteparannusta jatkoa ajatellen. Täällä olisi pitänyt voittaa, että EC-kisassa olisi hyvä starttipaikka. GS-kisasta en odota mitään, koska starttaan numerolla 63 eli pisteet ovat pilvissä. Mutta mennään pitämän hauskaa. – Hauskanpito riitti sijaluvuille 24 ja 7. Henttisen GS-pisteet tippuivat yli kymmenellä pisteellä lukemiin 29.19.

Hyvinkään Slalomseura Sukkulan mieslaskijat osallistuivat GS- kisoihin seuraavin tuloksin ja aikaeroin voittajaan: 1. kisa, osallistujia 116. Niklas Järvikare 44. (+5.02), 46. Henrik Järvikare 46. (+5.15), Juho Handolin 56. (+6.33), Emil Keränen 64. (+8.08) ja Tuukka Kuikkaniemi 70. (+9.90) 2. kisa, osallistujia 104. Tuukka Kuikkaniemi 49. (+8.93), Emil Keränen 51. (10.20), Juho Handolin DNF1. Niklas ja Henrik Järvikare eivät osallistuneet toiseen kisaan.   

Kärkipään laskijoilta neljään kisalaskuun kului aikaa reilut neljä minuuttia. Kisaorganisaatiolta kahden Fis-kisan läpivienti vei aikaa lähes 14 tuntia - koko ajan jossakin päin kuhisi.

Vanha kuva - tuttu vauhtia. Kaisa Levin "iltakisan" kolmanneksi nopein.
Pujotteluspesialisti Jens Henttisen (HSC) pujottelu oli hyvässä kuosissa Levillä, eikä suurpujottelussakaan ollut valittamista.
Nyt mennään Kiirunan kisoihin ja siellä laitetaan pujottelu kuntoon ja sitten takaisin tänne EC-kisaan. Pikaraportti Juholta.
Hyvillä fiiliksillä kohti EC-kisaa. Joonas Räsänen (LeviSC)
Levin Blackin ratkaisupaikat syynissä. Ilmainen vinkki EC-pujotteluihin.

Aamuposti 21.11.2016

Levin Fis-pujotteluvoitot ennakkosuosikeille

Ruotsin Kristoffer Jakobsen ja Tšekin Martina Dubovska voittivat perjantaina lasketun Levin Fis-kisan. Hyvinkään Slalomseuran Kaisa Nyberg oli kisan kuudes.

Tšekin Martina Bubovskalla oli Levin Fis-kisan naisten sarjan parhaimmat lähtöpisteet 11.36.Fis-tason kisoissa ei päästä alle yhdeksän pisteen, joten voittaja Bubovska joutui tyytymään pisteisin 12.10. Kisan voittajan ja toiseksi tulleelle Valko-Venäjän Maria Shkanovan Fis-pistesaldoon Levin kisalla ei ollut merkitystä, mutta kolmanneksi laskeneen Helsinki Ski Clubin Nea Luukon 29.75 pistettä Levillä merkitsevät pientä parannusta Fis-listalla.

HySS:n Kaisa Nyberg laski tasaisen varmasti, mutta aikaero Dubovskaan venähti maalissa tasan kuuteen sekuntiin. Nybergin kuudes sija on kuitenkin painava, kun valitaan laskijoita seuraavaan naisten EC-pujotteluun Norjan Trysilliin. Hyvinkääläinen Julia Toiviainen (SCST) oli kisassa jaetulla kahdeksannella sijalla. Toiviainen oli ainoa tyttömaajoukkueen laskija, joka pääsi mukaan toiselle kierrokselle.

Nurmijärveläisen Riikka Honkasen hätäinen kiljaisu jyrkänteen yläosassa pelästytti Levin riekot ja vähälukuisen yleisön. Honkasen toinen suksi irtosi jyrkänteelle tullessa ja matka jatkui vauhdikkaasti päin suojaverkkoa. Hurjannäköistä äkkipysähdystä verkkoihin selviteltiin kisalääkärin johdolla. Lauantaina Honkanen oli taas valmiina starttaamaan. - Kyllä se kiljaisu johtui enemmän säikähdyksestä kuin kivusta. Ei minua ihan hirveästi sattunut ja olen täysin kunnossa, kommentoi A-maajoukkueen Riikka Honkanen.

Levin MC-kisassa hurjan nousun jälkijoukosta pisteille tehnyt Ruotsin Kristoffer Jakobsen voitti Fis-kisan tilastoykkösen Kroatian Matej Vidovicin 0.42 sekunnilla. Suomen Jens Henttinen (Helsinki SC) jäi kroatialaisesta vain seitsemän sadasosan päähän sijoittuen kolmanneksi. Levi SC:n Joonas Räsänen oli kisan viides.

Miesten kisan 118 laskijasta vain 44 sai hyväksytyn tuloksen. Ensimmäisellä kierroksella ulos ajoi 46 laskijaa – kaikki lähes samassa paikassa jyrkänteen yläosassa. Radanmerkkaus ei ollut poikkeuksellisen vaikea, mutta laskijoiden taktiset ratkaisut olivat hukassa. HySS:n Niklas Järvikare pääsi yrittämään ongelmanratkaisua jyrkänteelle kaksi kertaa. Muut hyssiläiset karsiutuivat kisasta jo ensimmäisellä kierroksella.

Lauantain kisa jäi kovan tuulen vuoksi pitämättä. Sunnuntaina jatkettiin naisten pujottelua edelleen Tsekin Martina Dubovskan komennossa. Suomen naislaskijat olivat paremmassa vauhdissa. ART Taborin Riikka Honkanen oli neljäs ja Helsinki SC:n Nella Korpio seitsemäs. HySS:n Kaisa Nyberg jakoi kahdeksannen sijan yhdessä SCST:n Hilla Hannolan kanssa.

Miesten kisan ykkönen Kristoffer Jakobsen ja kolmas Jens Henttinen laskivat samoille sijoille myös sunnuntaina. HySS:n Henrik Järvikare oli 39. ja Emil Keränen 44. Muut hyssiläiset saivat saman tilastomerkinnän (DNF) kuin perjantaina. Maanantaina yritetään laskea kaksi surpujottelukisaa .

Taas oltiin Kaisan varassa. Hyvin Kaisa hommansa hoiti, tuloksena kuudes ja kahdeksas sija.
Kaisa ja Riikka tuijotuskisassa.
Tulokset kiinnostavat! Tutkimassa Joonas Räsänen ja Jens Henttinen
1. pujottelukisan palkintojenjako: 1. Kristoffer Jakobsen SWE, 2. Matej Vidovic CRO, 3. Jens Henttinen FIN
Launtaina rataryhmä hikoili. Verkot pois. Liika lumi metsää ja jää näkyviin.Verkot takaisin.

Aamuposti 17.11.2016

Alppihiihtohuiput hyvissä käsissä

Reilu vuorokausi ennen Levin MC-kisan ensimmäistä starttia Levi Black-rinteen ensiaputiloihin ahtautuu parinkymmentä miestä. Hälinä loppuu, kun puheenvuoron ottaa hyvinkääläinen Lauri Handolin, Levin MC-tapahtuman kisalääkäri. Handolinin johdolla aloitetaan kisan pelastustehtävien tarkentaminen.  Jokainen päätös merkitään teipillä rinnealueen karttapohjaan. Kartta täytyy henkilöiden nimistä, asemapaikoista, kulkureiteistä, ja ensiapuvälineiden paikoista. Keskustelua käydään myös radioliikenteestä ja henkilöstön kierrättämisestä.  Rinnealueen turvallisuuden osalta vastauksia antaa leviläinen Pekka Rajala, joka ei vitkastele vaan toimii nopeasti. -Miepä varmistan tuon heti. On se kunnossa, on Rajalan vakiokommentti. Rinteessä toimivan pelastusjoukkueen puolesta asiaa puhuu Jari Suokonautio.

Rinnekartta teippeineen saa yleisen hyväksynnän. Pelastusjoukkueen jokaiselle miehelle annetaan VIRVE-puhelimet ja porukka herää eloon kuin peruskoululuokka, joka saa taas avata kännykkänsä. Kokeneena pelastusjoukkueena toimii Pirkanmaan pelastuslaitoksen Fire-Skiryhmä, jonka jäsenistä monet ovat olleet mukana Levillä jo ensimmäisistä EC-kisoista lähtien. Puheensorinasta kuulee, että porukka on kokenutta ja valmiina toimimaan. Ryhmät on sovittu valmiiksi ja roolijakokin on tiedossa. Vain lähtökäsky puuttuu. Ennen rinteeseen lähtöä sovitaan vielä pelastusharjoituksen ajankohta ja yksimielisesti kuljetuspotilaaksi hyväksytään kisalääkäri Lauri Handolin.

Jokaisessa MC-kisassa pitää olla Fis-sääntöjen mukaan virallinen traumateam. Kisajoukkueiden lääkäreille on pidettävä ennen jokaista kisapäivää lääkäreiden kokous. Tässä kokouksessa traumakirurgi Lauri Handolin esitteli kollegansa ensihoitolääkäri Pietari Heleniuksen ja Suomen alppimaajoukkueen lääkärin Tapio Mäkisen. Myös Fire-Skiryhmän päällikkö Suokonautio tuli vieraille tutuksi. Handolin esitteli lääkärien ja pelastajien valvontapisteet kisan aikana, paikalliset ensiaputilat ja hoitovalmiudet sekä kuljetusmahdollisuudet jatkotoimenpiteisiin. Hyvin selväksi tuli myös joukkuelääkäreiden rooli vahingon sattuessa. - Mukana voitte olla, mutta kisalääkintä vastaa potilaan alkuarviosta ja hoitotoimenpiteistä kisan aikana, oli Handolin selkeä viesti joukkueiden lääkäreille. FIS:n määräämä kisan tekninen delegaatti norjalainen Peter Lederer oli myös mukana lääkärikokouksessa. Ei kysyttävää!

Perjantai-iltana kisalääkäri lähetti viestin pelastusorganisaatio avainhenkilöille:8.45 lääkinnän käskynjako, 9.30 doctors meeting 10.15 pelastusvalmius rinteessä, 10.30 pre race, 11.00 kisa alkaa. Käskynjakoon kutsuttiin mukaan myös SPR, joka vastaa yleisön hoitotehtävistä. Paikalla oli myös Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala, joka ilmoitti, että heillä on kisojen ajan miehitys myös Levin asemalla. Ambulanssihenkilöstö oli myös paikalla. Kisalääkäri varmisti vielä FinnHems-lääkintähelikopterin lentosään – aamu-usvaa on, mutta kisan aikana kirkastuu. Kaikki varmistukset tehty – vain poliisi puuttuu.   – Miepä hoijan tämän tuolta johtokeskuksesta käsin, lupaa turvallisuuspäällikkö Rajala.

- Omaan rooliini lääkärinä rinteessä valmistaudun samalla tavalla kuin sairaalassa. Varmistan aikataulut, välineistön ja viestiyhteydet. Ajoissa paikalla – on molemmissa paikoissa ehdoton velvolisuus. Ei täällä tule paineita, vaikka rinteessä on maailman parhaimmat pujottelijat. Meillä on nyt erittäin hyvät valmiudet, välineet ja osaaminen. Käytännössä meillä on kyky tehdä samat ja osin laajemmatkin toimenpiteet mitkä lääkintähelikopteri tuo mukanaan, kertoo kisalääkäri Handolin.

Lisämausteen Lauri Handolinin kisaviikonloppuun tuo oman pojan Juho Handolinin ensimmäinen startti MC-kisassa. – Syke nousee aina, kun Juho starttaa. Onnistuminen tämän tason kilpailussa on kiinni korvien välistä. Tätä kohtaa on Juhon kanssa työstetty parin vuoden ajan. Ulosajo ei jännitä, mutta se, että pystyykö Juho laskemaan kovimmalla osaamallaan tasolla täällä Levillä. Traumakirurgin käsissä ei tunnu tutinaa, mutta kropassa nipistelee sopivasti.

Kisalääkäri Lauri Handolinin valvontapaikalta on hyvä näkyvyys Levi Blackin jyrkänteelle.
Tästä alkaa pelastustehtävien jako. Handolinia avustaa ensihoitolääkäri Pietari Helenius.
Pelastusryhmä Fire-Skin jäsenille jaetaan VIRVE-puhelimet.
Levin MC-kisan lääkärikolmikon täydentää alppihiihtomaajoukkueen lääkäri Tapio Mäkinen.
Tärkeimmät paikat ja tehtävät teipattiin rinnekarttaan

Aamuposti 14.11.2016

Ski fast or go home!

Itävallan Marchel Hirscher ei voinut sairastumisen takia osallistua lauantai-illan public draw kisanumeroiden arvontaa, joka pidettiin ulkona kireässä pakkasessa. – Minulla on ollut ongelmia korvien kanssa ja olin todella epävarma osallistumisestani. Tänä aamulla käytiin harjoittelemassa, olo tuntui voimakkaalta eikä korvissa ollut kipua, joten päätin osallistua. Joukkuetoverini ovat laskeneet harjoituksissa tosi kovaa, joten he ovat pakottaneet minutkin hyvään vauhtiin. Aikaero (1.30) kakkoseen oli itselleni yllätys.

Haastattelun lopussa Hirscher paljasti voittoporonsa nimen. Siitä tulee Leo.

Toisen kierroksen loppuhetkillä näytti Itävallan kolmoisvoitto selvältä, mutta avauskierroksen kakkonen Marco Schwarz ei pysynyt radalla. Kakkospaikalle nousi Michael Matt ja kolmanneksi Italian konkarilaskija Manfred Mölgg. Ski fast or go home -  oli Manuela Mölggin neuvo veljelleen naisten kisan numeroarvonnassa.

Saksan Felix Neureuther osoittautui viihdyttäväksi, yleisöystävälliseksi urheilijaksi ja myös laski hienosti neljännelle sijalle.  Kilpailun tasaisuudesta kertoo kuudennen ja kahdeksannen sijan meneminen kahdelle urheilijalle. Kuudensia olivat Ruotsin Mattias Hargin ja Iso-Britannian Dave Ryding. Yleisö omi Rydingin kotiinpäin, koska mies harjoittelee Suomen maajoukkueen kanssa.

Päävalmentaja Janne Harala ei odottanut Levillä ihmeitä suomalaisilta laskijoilta. - Naislaskijat ovat nuoria ja heille Levin kisa toi arvokasta kokemusta. Merle Soppelan puuttuminen kokoonpanosta teki ison loven. Miesten kisan aamuna vire oli harjoituksissa hyvä, joten uskalsin odottaa paikkaa toiselle kierrokselle. Räsäsen ja Henttisen suoritukset jäivät kahden kymmenyksen päähän tästä tavoitteesta. Plussat Joonakselle ja Jensille. Pirinen ja Torsti taistelivat hyvin, vaikka päälaji näillä kavereilla on selkeästi suurpujottelu. Handolinin ja Malmströmin laskuja en osaa kommentoida – loppuivat niin lyhyeen.

Juho Handolin kommentoi ankarasti omaa suoritustaan.  -Tulin tyhmästi jyrkänteelle ja en saanut kummun jälkeen riittävästi painetta ulkosukselle, joten matka jatkui kyljittäin. Ehkä meni yliyrittämiseksi ja kun virhe tulee, niin ajatus harhautuu.

Juho Handolin oli koko valmistautumisviikon hyväntuulinen ja harjoitukset sujuivat hienosti. – Tosi makeeta hommaa kaikki tilaisuudet. Startissa sai valmistautua rauhassa, vaikka porukkaa oli ylhäällä paljon. Pystyin sulkemaan kaiken turhan pois mielestä, keskittymään oleelliseen. Harmittaahan se, ettei päässyt omaan tavoitteeseen siirtää harjoituksien hyvät laskut kilpailutilanteeseen.

Janne Haaralan mukaan maajoukkue keskittyy nyt harjoittelemaan Levin hyvissä olosuhteissa, jotka saivat kehuja kaikilta laskijoilta. Viikon päästä Levillä pidetään neljä Fis-kisaa ja ne kuuluvat maajoukkueen ohjelmaan. Kahden viikon päästä on Levillä EC -pujottelut ja sitten jatketaan Jällivaaran ja Trysillin EC-kisoilla. MC-kisat jatkuvat Kanadassa ja USA:ssa, jossa lumitilanne on tällä hetkellä kehno.

Helpottunut Marchel Hirscher haastattelussa kisan jälkeen."Lastentauti " ei vienyt vauhtia!
I ski fast and now I go home! Manfred Möllg 10 000 Sveitsin frangia matkarahaa taskuun.
Felix Neureuther hauskuutti yleisöä public draw:ssa ja nautti kisaamisesta Levillä.
Pari kymppää jäi vajaaksi. Perusvauhtia ja rutiinia lisää, niin paikka toiselle kierrokselle on varma. Joonas Räsänen (LeviSC)
Ensimmäinen MC-startti tehty. Juhon kommentit jutussa.
Ensimmäisessä MC-pujottelussa lähtönumero 66 ja lopputuloksissa 12. Tempun teki Kristoffer Jakobsen (SWE).

Aamuposti 14.11.2016

Mielettömän hienoa hommaa!!!

-Perhana! Nyt harmittaa – en odottanut ihan tällaista tulosta! Näin kommentoi Levin MC-kisan nuorin osanottaja Nella Korpio ensimmäisen kisalaskun jälkeen. Korpion lasku päättyi ulosajoon Levi Black-rinteen yläosassa. Jäinen jyrkänne oli liian vaikea myös Janina Mäkiselle, Nea Luukolle ja Roosa Hirvoselle. Riikka Honkanen ja Julia Toiviainen selvittivät koko pujotteluradan, mutta aikaero maailman parhaimpiin naispujottelijoihin oli iso. Honkasen ero ensimmäisen kierroksen nopeimpaan USA:n Mikaela Shiffriniin oli 5.42. Toiviainen jäi Honkasesta reilun sekunnin päähän.

Ensimmäisen kisalaskun jälkeen alppimentori Tanja Poutiainen-Rinne kävi jututtamassa nuoria kisalaskijoita ja sai tunnelman nousemaan nopeasti oikealle tasolle. – Virheitä tuli jyrkänteellä, mutta on tämä mielettömän hienoa hommaa. Startissa jännitti jonkin verran, mutta nyt on ensimmäinen MC-lasku takana ja mieli on ihan hyvä, kertoi tuntemuksiaan Julia Toiviainen. Nella Korpionkin kommentit muokkaantuivat leppoisampaan suuntaan. – Ei meille tästä kotirinteestä ollut kyllä mitään apua. Rinne oli huippukunnossa meille jälkipään laskijoille, mutta ei me olla päästy harjoittelemaan tässä rinteessä eikä tällaisissa olosuhteissa. Minulle on oikeammat kisan ensi viikonlopun Fis-kisat ja sitten Eurooppa cupiin laittamaan pisteet taitoja vastaavalle tasolle. Hieno kokemus ja myönnetään: eilen illalla jännitti oikeesti – yleensä en aristele kilpailemista.

Levin kisoissa oli hyvä, ymmärtäväinen yleisö. Nuorelta joukkueelta ei vaadittu kohtuuttomia tuloksia. Toivottua yllätystä ei nähty, mutta hyvä toisen kierroksen kisa saatiin kokea. USA:n Mikaela Shiffrin lopulta voitti, mutta ykköstila vaati kaksi erinomaista laskua. Tuloslistan sekoittamisen kakkoskierroksella aloitti Itävallan Katharina Truppe, joka pysyi pitkään kärjessä kierroksen viidenneksi parhaimmalla ajalla. Kierroksen puolivälissä Norjan Maren Skjöld riemastutti norjalaisfaneja laskemalla kierroksen nopeimman ajan. Starttinumerolla 31 laskenut Skjöld oli lopulta viides. Vielä komeamman nousun teki Sveitsin Melanie Meillard. Startissa 40. ja lopputuloksissa kuudes. Meillard on 18-vuotias laskija, joka nuorten olympialaisissa Norjassa voitti GS sekä SG-kisat ja on onnistunut EC-kisoissa pudottamaan pujottelupisteensä alle kymmenen. Kisojen vanhimpiin laskijoihin kuuluva Slovakian Veronika Velez Zuzulova (synt. 1984) oli kilpailun neljäs ja hän on saanut hyvän seuraajan 21-vuotiaasta Petra Vlhovasta. Vlhova laski kakkoskierroksen toiseksi nopeimman ajan, mutta ei tavoittanut Sveitsin Wendy Holdeneria. Sveitsi oli naisten kilpailun paras maa – kolme laskijaa kympinsakissa. Tilaan tuloslistan kärkipäähän tekivät ruotsalaiset Frida Hansdotter (avauslaskun 2.) ja Anna Swen-Larsson (9.), jotka toisella kierroksella joutuivat keskeyttämään.

Mikaela Shiffrin sai voitostaan toisen poronsa. Voittoporon nimi ja kuinka monta poroa Shiffrin aikoo tokkansa hankkia, olivat avainkysymyksiä lehdistötilaisuudessa. Porolle tulee nimeksi Sven, mutta tällä hetkellä Shiffrin ei tunne olevansa niin hyvässä kunnossa, että osaisi luvata tokkaansa vahvistuksia.          

Tanja kävi jututtamassa tyttöjä avauslaskun jälkeen. Vas. Julia, Janina, Tanja ja Nella
Julia Toiviainen (SCST) hyvällä mielellä ensimmäisen MC-kisan jälkeen
Naisten kisassa mukana vas. Julia, Janina, Nella ja Roosa. Riikka TV-haastatelussa ja Nea (?).
Mikaela Shiffrin on median suosikki.
Nimi ja kasvot tutuksi: Melanie Meillard SUI. Startti numerolla 40 ja tuloksena kuudes sija.

Aamuposti 21.10.2016

Nyt näyttää tosi hyvältä!

Hyvinkääläinen alppihiihtäjä Julia Toiviainen iloisella mielellä Itävallan Lanersbachissa.

Nyt näyttää tosi hyvältä. Minulla on varma karsintapaikka Levin MC-kisaan. Jo pelkkä karsinta on kova kisa, mutta tietenkin tavoitteena on päästä laskemaan pääkilpailuun. Hieno kokemushan osallistumisesta tulisi. Muut kisat Levin jälkeen kuihtuisivat pikkukisoiksi.

Julia Toiviaisen viime kevään kilpailukausi päättyi viiten SM-mitaliin. Menestyslajiksi vaihtui yllättäen pujottelu. Pidin itseäni enemmän suurpujottelijana kuin pujottelijana, mutta jotakin outoa sattui viime kisakauden alussa. Ensimmäinen suurpuikka (GS) meni sairastelun takia pieleen ja sen jälkeen GS-pakka meni ihan sekaisin. Teki mitä hyvänsä, niin huonommaksi vain meni. Itseluottamus ja luotto välineisiin katosi täysin ja malttikin meni. Jännä juttu, mutta tämä kokemus pitää säilöä tulevaisuutta varten.

Suurpujottelun köpöttely näkyy selvästi Julia Toiviaisen Fis-pisteissä. Kauden aikana GS-rankingsijoitus putosi noin 250 sijaa. Tähän kauteen Julia starttaa sijalta 797 GS-pisteillään 45.10. Onneksi pujottelu kulki. Uuden kauden alussa pujottelupisteet ovat 32.04, mikä merkitsee yli 500 pykälän loikkaa ylöspäin rankingissa. Rankingsijoitus 282. on erinomainen ja takaa paikan Levin MC-kisan karsintaan. Suomen tilastossa Julia on tällä hetkellä viidentenä ja noussee listalla, kun kauden alkaessa selviää, ketkä nuorista naisista ovat mukana.

Viime kauden jälkeen olin aivan puhki. Kisat loppuivat huhtikuun puolessa välissä. Toukokuu meni koulussa Rovanimellä ja palautumiseen meni vielä kesäkuukin kotona Hyvinkäällä. Heinäkuussa pääsin taas hyvään harjoittelurytmiin: kaksi kerta päivässä ja yksi huilipäivä viikossa. Harjoittelin tyttömaajoukkueen valmentajan Petri Tuomikosken ohjeiden mukaisesti päasiassa yksin. Tarpeellista ammmattiapua sain HySS:n valmentaja Mikael Kurjelta. Fysiikan kehittymisen kannalta kesä oli oikein onnistunut. Voimaa takertui rutkasti kroppaan ja nyt pitäisi saada se siirtymään laskemiseen.

Lisää jämäkkyyttä laskemiseen ja perusasento pitämään ovat olleet teemoina jäätikköleireillä, joista kolme on pidetty Sveitsin Saas-Feessä ja kaksi Itävallan Hintertuxissa. Tämä viides leiri on viimeinen jäätikköleiri. Laskupäiviä on kertynyt noin 40 ja reissupäiviä on kymmenkunta enemmän. Täältä lähdetään 23. päivä pois ja käyn kotona Hyvinkäällä nukkumassa ehkä viisi tuntia. Sitten muutama päivä Rovanimellä ja marraskuu menee Levin kaamoksessa. MC-kisan jälkeen Levillä on hyviä Fis-kisoja ja loppuvuodesta haetaan Fis- ja EC-kisoja Pohjoismaista. Uusi vuosi aloitetaan todennäköisesti Keski-Euroopassa. Åressa pidetään nuorten MM-kisat maaliskuun lopussa ja sinne haluan mukaan.

Tästä ohjelmasta tulee helposti 100 reissupäivää lisää? Ei, ei se väsytä. Jokaisesta päivästä voi nauttia. Tämä pieni flunssakin helpottaa, kun lähtee kävelylle näihin maisemiin. Tämä meidän tyttömaajoukkue on kuin pieni perhe, joka auttaa viihtymään. Vanhempiini olen yhteydessä lähes päivittäin ja tukea tulee tarvittaessa.

Nyt alkaa kolmas talvi, joka menee ammattimaisesti alppihiihdossa ja ainakin olen oppinut omista asioistani. Osaan tehdä päätöksiä ja viime syksyn GS-sekoilu opetti kuuntelemaan omaa kehoani. Tätä aion opiskella lisää ja terveet tavoitteet urheilussa pitävät stressin hallinnassa.

Julia Toiviainen aurinkoisen treenipäivän jälkeen.
Nyt näyttää tosi hyvältä!
Ei reissaaminen väsytä, kun jokaisesta päivästä osaa nauttia.
Flunssakin helpottaa, kun pääsee kävelylle näihin maisemiin.

Aamuposti 21.10.2016

Lunta – kiitos !

Levin MC-kisan kilpailunjohtaja Petri Tuomikoski pikahaastattelussa Mayrhofenin kadulla Itävallassa 15.10

Kaikki on Levillä kunnossa vain lumi puuttuu!

Lumetusjärjestelmän tehoa on viime talvesta lisätty 30 prosenttia. Kisarinteen toiseenkin reunaan on rakennettu linjasto, johon kuuluu tusinan verran tykkejä. Enempää tykitystä ei voi lisätä – ilma loppuu! Tarvitaan 3-5 vuorokautta 10 asteen pakkasta, sopiva kosteus ja tuuli, niin rinne saadaan lumetettua. Tälle kaudelle ei ole varastoitu lunta, mutta jatkossa tämäkin konsti otetaan käyttöön.

Fis tekee lumikontrollin 4.11. Suomen joukkueiden karsintakilpailu on jo 3.11., koska kisarinne suljetaan harjoittelulta 5.11. Suomella, isäntämaana, on kilpailuissa kuusi paikkaa ja naisten osalta kaksi paikkaa on jo varattu.

Neljästä lisäpaikasta kilvoittelee myös tyttömaajoukke, jonka päävalmentajana Tuomikoski toimii. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni omasta joukkueestani pääse kisaan mukaan. Meillä on kymmenkunta naislaskijaa, joilla on mahdollisuus päästä karsinnan kautta MC-kisaan.

Miesten kisan karsintaan osallistuu HySS:n laskijoista Juho Handolin ja mahdollisesti Niklas sekä Henrik Järvikare.  

Levin MC-kisan johtaja Petri Tuomikoski
Tyttö Team 2018 päävalmentaja Petri Tuomikoski

 Aamuposti 6.10.2016

Maltti on valttia jäätiköllä liikkumisessa

Tahkon alppikoulun valmentaja Janne Partanen on vienyt valmennettaviaan jäätiköille harjoittelemaan yli 20 syksyn aikana. Tutuksi ovat tulleet kymmenen eri jäätikön harjoittelupaikat, joissa kesäajan alppihiihtotreeni on ollut mahdollista.

”Norjan jäätiköillä olen harjoitellut ja valmentanut yhteensä vuoden mittaisen jakson. Juvas on minulle edelleen ykköspaikka, koska siellä on sopivan viettävä rinne alkukauden harjoitteluun. Juvas on karua seutua, joten Keski-Euroopan jäätiköt menevät viihtyvyydellään kirkkaasti Juvaksen ohi”.

Alppihiihtäjien lisäksi syksyisin jäätiköille nousee paljon vaeltajia, auringonpalvojia ja huikeiden maisemien ihailijoita. Puolessa tunnissa kesästä talveen on erikoinen kokemus, jota Janne Partanen suosittelee kaikille. Siirtyminen laaksosta jäätikölle on monissa paikoissa tehty vaivattomaksi, mutta hutiloiden vuorille ei kannata nousta.

Janne Partasen paragraaffeja valmennettaville ja jäätikköretkeä suunitteleville:

Suunnittele retki etukäteen. Jäätiköt ovat vuorten kätkoissä, joten matkareitti selväksi. Tutustu alueeseen rinnekartojen ja web-kameroiden avulla.

Turvallisuus ennen kaikkea. Liiku vain sallituilla näköalapaikoilla. Laskettele vain merkityillä rinteillä.Vakuutukset kuntoon, tarkista vakuutuksesi kattavuus!

Jos olet ylhäällä useita tunteja ja liikut, kuormita kehoasi järkevästi.Ohuen ilman huomaa helposti hengityksessä ja syke nousee vaikka istuisi paikallaan. Rasituksesta palautuminen on ylhällä huomattavasti hitaampaa. Suojaudu reippaasti UV-säteilyltä utuisellakin kelillä.

Laskettelijat merkatkaa välineenne selkesti. Täällä ei hisseihin jonoteta vaan sulloudutaan. Suhtaudu paikallisen systeemiin ymmärtävästi, mutta ei liian kohteliaasti. Rinnepäällikkö jakaa kisalaskijoille ratapaikat. Näille paikoille ei kaivata muita laskettelijoita.

Retken onnistumiseen vaikuttaa ajankohdan valinta. Jos luontohaluaa riehua jäätiköllä rauhassa, niin silloin ylös ei kannata mennä. Tähän kohtaan vaadin tervettä harkintaa myös valmentajille.

Tervetuloa jäätiköille – maltti on täällä valttia.

Tahkon alppikoulun valmentaja Janne Partanen työpaikallaan Hintertuxin jäätiköllä.

Aamuposti 28.09.2016

HySS:n nuoriso Tahkon alppikoulun jäätikköleirillä

Hyvinkään Slalomseuran laskijat Joel Palosaari ja Jesper Pohjolainen valittiin viime keväänä Tahkon alppikoulun Talent-porukkaa. Talentit tutustuivat toisiinsa kesällä pidettyjen fysiikkaleirien yhteydessä ja nyt nuoret miehet ovat yhteisleirillä Tahkon lukiolaisten kanssa Itävallassa.

Juttutuokiota Joelin ja Jesperin kanssa pidetään Lanersbachissa, joka sijaitsee kymmenen minuutin ajomatkan päässä Hintertuxin jäätikön hisseistä.

Oma valmentajamme Mikael Kurki kannusti meitä hakeutumaan Tahkon koulun valmennusryhmään. Tahko on lähellä. Siellä on hyvät valmentajat ja tuttuja urheilijoita. Tahkovuorella on leireilty ja kisattu useasti. Sopeutuminen porukkaan on sujunut mukavasti, koska vastaanotto kokeneempien urheilijoiden suunnalta on ollut asiallista.

Hintertux on tuttu jäätikkö HySS:n leireiltä, joten olosuhteet ovat meille tutut. Alppikoulun leirityksessä on selvästi vähemmän sähläystä. Päivärytmi on hyvä ja palautumiseen on varattu hyvin aikaa.Urheilijat ovat kokeneempia, jokainen hoitaa hommansa ja apuakin saa tarvittaessa.

Rataharjoittelua on ollut aikaisempaa enemmän. Samalla radalla on ollut myös kroatalaisia junioreja, joten välillä joutuu jopa odottelemaan vuoroaan. Odottelu ei ole pahaksi, jos sen käyttää palautumiseen ja keskittymiseen seuraavaan suoritukseen. Jäätikkötreeni on aika rankkaa ja kovaa mennään myös kuivatreeneissä, jotka pidetään kotikylässä 1300 metrin korkeudella.Tahkon päävalmentaja, kroatialainen Davor Lazzeta ohjaa porukkaa englannin kielellä ja hyvin parivaljakko vannoo pysyvänsä kärryillä kun ”Lazo” pääsee vauhtiin.

Tahkon leirillä touhuaa 19 urheilijaa, joista seitsemän on HySS:n laskijoita. Henrik ja Niklas Järvikare palasivat opiskelemaan Suomeen, mutta jatkavat valmentautumista sekä itävaltalaisen valmentajansa että Tahkon valmentajien ohjauksessa. Erika Pykäläiselle Tahkon sakki on tuttu aikaisemmilta leireiltä. Lotta Rahkola ja Rosa Pohjolainen ovat ensikertalaisia mukana. Tuukka Kuikkaniemi teki pikavisiitin Tuxiin yo-kirjoitusten välipäivinä.

Tahkon valmentajalla Janne Partasella on hyvää sanottavaa HySS:n urheilijoista.

Eihän tänne kouluun oteta muita kuin hyviä, lupaavia urheilijoita. HySS:n ammattivalmentajan työ näkyy parhaiten tulokkaiden hyvässä fyysisessä kunnossa ja hyvässä asenteessa harjoitteluun. Tahkon entisenä valmentajana Mikael Kurki on osannut valmistaa urheilijoita tehoharjoittelun aloittamisen. Meidän tehtävänä viedä urheilijoita maajoukkueita kohti.

Jesper Pohjolaisella on jo koossa 100 auditour pistettä tulevalle kisakaudelle. Joel Palosaarella pisteitä on 50. Tourpisteet pojat ovat saaneet alppijunnuille suunnitellusta Ironman-testistä. Pohjolainen voitti M16 sarjan kisan ja Palosaarelle pisteet tulivat neljännestä sijasta. Tulevalle kaudelle parivaljakko suunnittelee hyvää menestystä – pieni kehitysaskel ei riitä, loikka sen olla pitää.

Tahkon talentit Jeppe, Joel, Lotta, Rosa ja Erika opettelemassa rattaanvaihtoa Tahkon uuteen huoltokärryyn. Takana vahdissa tallipäälliköt Tuukka, Henrik ja Niklas
Ylämäki 1400 metrissä on Y L Ä M Ä K I.
Eikä rautakaan kevene ohuessa ilmassa.
Onneksi pästiin pelaamaan jalkapalloa Mayrhoferniin puoli kilometriä alemmas.
Hyvään porukkaan on helppo sopeutua

Kolumni Aamupostissa 23.09.2016

Kaisa lähti

Ei löytynyt Suomesta Nybergin Kaisalle sopivaa alppihiihdon valmennusryhmää. Nuorten sarjoissa hankitut 15 SM-mitalia ja edustustehtävät Euroopan nuorten olympiajuhlissa ja MM-kilpailuissa eivät olleet riittävän painavia meriittejä silloin, kun tehtiin valintoja alppihiihtoliiton valmennusryhmiin. Viisi kautta Tahkon vuorilla riittivät Kaisalle. Sukset Toyotaan ja keula kohti Ingemarin kotinurkkia Ruotsin Tärnabyssä.

”Urheilija keskipisteessä” ja ”urheilijan polku” olivat suosikkiteemoja silloin, kun huippu-urheilun älymystö selvitti kansalle pohdintojen tuloksia. Alppihiihdossa keskipisteurheilijaksi maajoukkueisiin päästään hyvillä tuloksella MC- tai EC-tasolla ja tulkitsemalla Fis-pistetilastoja sovitulla tavalla. Mutinaa kuuluu, mutta pitäähän urheilussa olla tunnetta mukana. 

Alppihiihtäjän polku on edelleen tuiskun peitossa. Jos polun alussa on lähdössä sata laskijaa, kuoppien ja kapeikkojen kautta massa kutistuu muutamaan huippu-urheilijaan. Audi-ikäisten (alle 14 ja alle 16 v) laskijoiden määrä on ollut pienoisessa kasvussa. Fis-tasolle jatkaa ehkä kolmasosa, joista kymmenkunta hakeutuu alppikouluihin. Jos alppikoululainen saa SSF:n ryhmävalinnoissa henkselit nimensä päälle tai satsaus tehdäänkin muihin ikäluokkiin, alppihiihtäjän polku muuttuu nuoralla kävelemiseksi. Tähän vaiheeseen mennessä takana voi olla jo 15 vuotta lajia ja nyt ollaan lopullisen kuopan reunalla.

Monta kaisaa on jo menetetty ja monttu imee edelleen. Ihailin aikoinaan Pelkosen Minnan täydellistä kisatekniikkaa hiihdonopettajakurssilla. Minnan kisaura loppui lyhyeen vaikka nuorten MM-kisoista tarttui kaulaan pujottelupronssi. ”Yksin ei vaan jaksa” kommentoi Minna ja sama sanonta tuli mieleen, kun kuuntelin Leinosen Sannin tarinointia omasta maajoukkuetaipaleesta.

Alppikoulut yrittävät pelastaa kuopan reunalla hoippuvia tarjoamalla ”santsivuosia” uusille ylioppilaille. Tähän hätäapuun kouluilla on rajalliset mahdollisuudet, mutta Pellin Mika Rukalta sanoi, että ”meille voi tulla eläkeikään saakka”.

Nyt pääsen asiaan, jota aioin seurata! Luin jostakin käsittämättömästä syystä SSF:n strategiaa vuosille 2015-2021. Löysin positiivisia lauseita: SSF rakentaa tehokkaan suomalaisen valmennusjärjestelmän. Tavoitteena on selkeä urheilijan polku. Huippu-urheilu ja sen jatkuvuus on SSF:n tärkein yksittäinen toiminta-alue. Odottelen toimenpiteitä julkaisemista varten.

Loppukevennykseksi liennytystä alkujutun draamaan: Ei se Kaisa minnekään katoa ja iloisella mielellä hän lähti reissuun. Ei paukkunut Toyotan ovet. Viimeiset kuulumiset Svean maalta: Just tultiin Juvakselta Norjasta. Sinne palataan, jos kelit paranevat tai sitten lähdetään Hinteriin. Tavataan siellä!

Hannu Kuikkaniemi 

PS. Kaisa tavattu Hintertuxissa syyskuun lopulla

Huijausta! Se oli Toyota - eikä juna, jolla Kaisa lähti.

Aamuposti 23.09.2016

Tähtäimessä ensimmäinen MC-kisa

Alppihiihtäjä Juho Handolin pikavisiitillä Hyvinkäällä

HySS:n urheilija Juho Handolin teki pikaisen välilaskun kotikaupunkiinsa matkalla Sveitsin Saas-Feestä Kuusamoon. Kauden toinen jäätikköleiri oli ohi ja Kuusamon lukiossa odottivat englannin ja äidinkielen yo-kokeet. Vapaa-ajan säästämiseksi juttutuokio pidettiin Pihkalan katsomossa, jossa samalla voitiin seurata Jere-veljen viimeistelypeliä kohti B-juniorien SM-finaalipelejä.

Juho Handolin valittiin keväällä alppihiihtoliiton poikien maajoukkueeseen, joka samalla toimii myös SSF:n EC-joukkueena.

- Maajoukkueura alkoi fysiikkatesteillä, joissa ei ollut paljoakaan eroa testeihin, joita pidetään Rukan alppikoulussa. Kesäharjoitteluun tuli uutena kuviona mukaan kaksi fysiikkaleiriä, jotka pidettiin Rovaniemellä. Jäätikkötreenit alkoivat jo heinäkuun lopussa Sveitsin Saas-Feessä. Ensimmäinen leiri ja tämäkin leiri, mistä nyt tulen, olivat vapaalaskupainotteisia. Vapaalaskulla halutaan varmistaa laskutekniikkaa ennen siirtymistä rataharjoitteluun. Vapaalaskun lisääminen on ollut selkeä muutos alkukauden harjoittelussa. Toinen merkittävä muutos valmistavalla jaksolla on ollut perusteellinen lihashuolto, jonka avulla olen saanut pidettyä pienet ”krempat” poissa jaloista.

- Tässä meidän maajoukkueporukassa on jokaiseen kisalajiin ainakin yksi hyvä laskija, joten kirittäjiä löytyy omasta sakista. Jäätikköleirejä on pidetty yhdessä tekniikkalajien maajoukkueen kanssa, jolloin pujottelumallia on saatu MC-laskija Joonas Räsäseltä ja Jens Henttiseltä. Valmentajakaartiinkin saatiin vahvistusta kun ruotsalainen Thomas Ericsson tuli mukaan jäätikölle. Ericsson on pääasiassa Ander Romarin valmentaja, mutta tuli meille avuksi koska Romar on vielä toipilas.

- Kirjoitusten jälkeen käväisen vielä Saas-Feessä. Lokakuun alussa on testit Rovaniemellä ja sitten lähdetään leirille Itävallan Pitztaliin. Jäätikköpäiviä pitäisi saada alle 30 – 35, mutta nyt näyttää lumi hupenevan kovaa kyytiä jäätiköiltä.

- Koko marraskuu ollaan Levillä. Levin MC-kisan karsinnat pidetään 4.11. ja silloin pitäisi lunastaa paikka kuuden miehen edustusjoukkueeseen. Jos ensimmäinen MC-pesti ei tärppää, niin Levillä on myös EC-kisa, johon suomalaisille on varattu kymmenen kisapaikkaa. Joulukuussa on ohjelmassa EC- ja Fis-kisoja Ruotsissa ja Norjassa. EC-kisat siirtyvät tammikuussa Keski-Eurooppaan. MC-pujotteluihinkin on ”latu auki”, jos vain näytöt riittävät. Nuorten MM-kisat ovat maaliskuussa Åressa ja ne ovat tietenkin tähtäimessä. Maaliskuussa pitäisi ehtiä kirjoittamaan loput ylioppilaskokeet. Taitaa tulla kiire.

Juttutuokion ja kuvauksen jälkeen paikalle tuli veljesten äiti Eija Handolin, jolle Juholla oli ”ilmoitusluontoista” asiaa: Äiti hei! Taitaa olla turhaa sanoa, mutta en taida ehtiä kouluun marraskuussa - enkä joulukuussa – enkä tammikuussa.

Juhon kannustus auttoi! Jerelle SM-kulta Tahkon B-juniorien joukkueessa.

Aamuposti 08.06.2016

Alppihiihtäjät juhlivat golfkentällä

Hyvinkään Slalomseura Sukkulan nuoret alppihiihtäjät pääsivät ihailemaan kotirinnettään uudesta näkövinkkelistä kokoontuessaan ryhmäkuvaan Hyvinkään golfkentän klubitalon terassille. Ennen kuvausta porukka oli kuunnellut Sukkulan puheenjohtaja Marko Makkosen kausikatsauksen, joka sisälsi paljon kiitoksia hyvin tehdystä työstä ja huikeasta menestyksestä. HySS:n nuijamiehen puheesta tuli julki myös huoli seuran tiukasta taloudesta ja lajin tulevaisuutta horjuttavasta laskijapulasta.

Puheensa jälkeen Marko Makkonen siirtyi jakamaan palkintoja ja valmennuspäällikkö Mikael Kurjen komentojen mukaisesti lähes sata palkintoa singahteli oikeisiin kohteisiin. Palkintoja jaettiin ahkerille harjoittelijoille, tsemppareille, omatoimisille harjoittelijoille, SM-mitalisteille, seuramestareille ja HySS cupin menestyjille.

Suurin pokaali – Vuoden paras urheilija – ojennettiin Erika Pykäläiselle, joka sai myös 500 euroa valmennustukea SVUL:n Uudenmaan piiri ry:ltä. Puurtajapalkinnon sai tänä vuonna Jarmo Pohjolainen, jonka erikoisin viritelmä talven aikana oli johtaa HySS:n järjestämiä Audi Tourin ”kotikisoja” Kolilla.

Palkintojenjaon jälkeen poikien maajoukkueeseen valittu Juho Handolin jutteli huippukohdista matkaltaan Kulomäestä jyrkimpiin mäkiin. Pikahaastattelussa puttitreenin yhteydessä Handolin tarkensi, missä mennään kauden tässä vaiheessa.

- Viimeksi olin suksilla toukokuun alussa Rukalla. Nyt aloitan harjoittelun pääkaupunkiseudulla Veera Koskelaisen komennossa. Omatoimisen osuuden hoidan täällä Hyvinkäällä. Maajoukkueessa pääsen tutun miehen mukaan, koska Rukan alppikoulun Petri Härkönen siirtyy SSF:n valmentajaksi vastuualueenaan poikien maajoukkue. Ensimmäinen yhteinen maajoukkueharjoitus on parin viikon päästä Rovaniemellä, jossa keskitytään fysiikan testaamiseen. Jäätikköleirit alkavat heinäkuun lopulla Sveitsin Saas-Feessä, jossa pidetään neljä 10 päivän treenijaksoa. Jäätikköleirit pidetään yhdessä miesten maajoukkueryhmien kanssa, joten sparraus on huippuluokkaa. Marraskuun alussa siirrytään harjoittelemaan Leville ja siihen saakka tahti on pari viikkoa Sveitsissä – pari viikkoa koulussa Kuusamossa.

Ryhmäkuvauksen jälkeen HySS:n nuoriso karkotettiin HyG:n golfpron Tapio Santalan oppiin golfkentän harjoituspaikoille. Golfesittelyn aikana huoltajille järjestettiin keskusteluhetki valmennus- ja seurajohdon kanssa.

HySS:n päättäjäisissä 6.6.2016 palkittiin:

Kauden sarjalaiset:

Elina Malinen (N8), Lassi Heinonen (M8), Hetta Saarinen (N10), Väinö Parkkila (M10), Anni Paavola (N12), Jasper Palosaari (M12)

Ahkerat harjoittelijat:

Alisa Rihu (N8), Mauro Rame (M8), Iida Nordlund (N10), Eemil Lehtisalo (M10), Nanna Kuparinen (N12), Niilo Heinonen (M12)

Tsempparit:

Hymytyttö (8-12) Jonna Salonen

Hymypoika (8-12) Nuutti Tuomi

Kehittyjä (8-12) Mea Sistonen

Kehittyjä (8-12) Sisu Hemming

Omatoimiset harjoittelijat:

Ella Timonen

Aukusti Malinen

SM-mitalistit:

Rosa Pohjolainen (N14), Veeti Riikonen (M14), Viljo Parkkila (M14), Akseli Ahvenainen (M14), Erika Pykäläinen (N16), Malla Rahkola (N16), Juho Handolin (M21)

Kunniamaininnat FIS-sijoituksista:

Niklas ja Henrik Järvikare

HySS:n nopeimmat laskijat mestaruuskisoissa:

Rosa Pohjolainen (N) ja Jesper Pohjolainen (M)

HySS:n mestarit 2016:

Hetta Saarinen (N10), Väinö Parkkila (M10), Miina Torkkola (N12), Jasper Palosaari (M12), Rosa Pohjolainen (N14), Viljo Parkkila (M14), Anu Kovanen (N16), Jesper Pohjolainen (M16), Nea Lehtonen (N YL), Verneri Sirola (M YL)

HySS viikkokilpailu cupvoittajat:

Hetta Saarinen (N10), Väinö Parkkila (M10), Eevi Oja (N12), Jasper Palosaari (M12), Rosa Pohjolainen (N14), Viljo Parkkila (M14), Veera Putkonen (N16), Jesper Pohjolainen (M16), Nea Lehtonen (N YL), Janne Tyynelä (M YL)

HySS:n paras urheilija 2016

Erika Pykäläinen

Vuoden puurtaja 2016

Jarmo Pohjolainen

SVUL Uudenmaan piiri ry:n stipendi

Erika Pykäläinen   

HySS:n juniorit vieraana HyG:n golfklubin terassilla. Kuva Kalle Toivonen
Erika ja kiertopalkinto kauden parhaimmalle urheilijalle.
Juhon kommentti golfista: Ei ole minun laji - ei hermo kestä!
Lähipeli kuntoon ja lajinvaihto harkintaan? Chippitreenissä Nea, Erika, Hilda ja Aksu.

Aamuposti 23.05.2016

HySS:n urheilijoita alppihiihdon maajoukkueisiin

Maajoukkuepaikka myös SCST:n Julia Toiviaiselle

Alppihiihdon lajiyhdistys Ski Sport Finland julkaisi lauantaina tiedotteen alppihiihdon ja freestylehiihdon maajoukkueista kaudelle 2016 - 2017. Alppihiihdon maajoukkueisiin tehdään pieniä rakennemuutoksia. Miesten maajoukkueen taustalle kootaan poikien EC-joukkue Team 2021. Tyttöjen Team 2018 jatkaa edelleen ja profiilia nostetaan nimeämällä joukkue myös EC-joukkueeksi.

Poikien Team 2021:een valittiin Hyvinkään Slalomseuran Juho Handolin ja Niklas Järvikare. Tyttöjen Team 2018 sai paluumuuttajan, kun HySS:n Erika Pykäläinen sai vuoden tauon jälkeen paikkansa takaisin. Rovaniemen SCST:n hyvinkääläislaskija Julia Toiviainen säilytti ansaitusti paikkansa tyttöjen edustusjoukkueessa.

SSF:n valitsijat tekivät millintarkkaa työtä, kun löysivät valintojen pohjaksi eron HySS:n Niklas ja Henrik Järvikareen välille. Tiedotteen mukaan Henrik oli Fis-pisteen sisällä sijoituksesta, joka olisi oikeuttanut maajoukkuepaikkaan Fis-listasijoituksen perusteella. Spekuloinnin pohjatiedoksi muutama fakta veljesten kisatuloksista viime kaudelta.  Kilpailuja oli Henrikillä 48 – Niklaksella 35. Pujottelupisteet ja sijoitus rankingissa: Henrik 45.30 / 1113 – Niklas 45.12 /1108.  Samat lukemat suurpujottelussa: Henrik 60.06 / 1793 ja Niklas 71.38 / 2272.

Nurmijärven ART-Taborin Riikka Honkasella on takanaan erinomainen kilpailukausi. Honkanen sai mitalin nuorten olympialaisista ja nuorten MM-kilpailuista.  Kilpailukokemusta Honkaselle kertyi tusinasta EC-kisasta ja kertaalleen nurmijärveläinen pääsi mukaan MC-osakilpailuun. Honkasen Fis-pisteet kauden päättyessä olivat pujottelussa 19.57 ja suurpujottelussa 10.65. Sijoitukset maailmanlistalla SL 157. ja GS 80. Hyvät tulokset ja pisteet nostivat Honkasen SCST:n Merle Soppelan kumppaniksi naisten MC–joukkueeseen.

Alppihiihdon maajoukkuevalinnat osoitteessa www.skisport.fi 

Juhon puikkapisteet kauden alussa 30.08 ja lopussa 19.15. Ranking tippui liki 200 pykälää -nyt 231. Ansaittu maajoukkuepaikka.
Puikkapisteet 45.12 riittivät maajoukkuepaikkaan - 45.30 eivät riittäneet. Tarkat direktiivit!
Arvokisamenestys ja hyvät pisteet nostivat Riikka Honkasen (ART-Tabor) naiset MC-joukkueeseen.

Aamuposti 04.05.2016

Mikael Kurki jatkaa HySS:n valmennuksen johtajana

Hyvinkään Slalomseuran puheenjohtaja Marko Makkonen ja Mikael Kurki raapustivat niemensä sopimukseen, jolla Kurjen tointa seuran valmennuspäällikkönä jatketaan vuodella. Sopimus antaa Kurjelle mahdollisuuden toimia edelleen Skisport Finlandin kilpailukoordinaattorina osa-alueina lasten kansainväliset kilpailut ja kotimaassa järjestettävät lasten kansalliset kisat sekä SM-kilpailut.

HySSin juniorien mitalinhohtoinen menestys ja hyssiläisten aktiivisuus kotimaan kilpailuissa on herättänyt kiinnostusta muiden seurojen suunnalta, joten valmennuspomo Mikael Kurki on noussut tavoitelluksi alppivalmentajaksi. Seurajohtajien neuvottelujen tuloksena Kurjelle tarjoutuu mahdollisuus toimia myös Tampereen Slalomseuran valmennuspäällikkönä.

HySS-pomo Marko Makkonen kommentoi HySS:n ja TSS:n sopimusta seuraavasti: ” Mikeal on edelleen HySS:n päätoiminen työntekijä. Seurayhteistyöllä on mahdollista saada uutta virtaa myös omaan seuraan ja valmennukseen. TSS:lla on hyvät yhteydet Varalan urheiluopistolle ja yhteisleirit ovat hyvä koulutusmahdollisuus molempien seurojen valmentajille. Yhteisiä lumileirejä pidetään, mutta päivittäisen rinneharjoittelun TSS hoitaa pääosin Sappeessa ja HySS Sveitsissä.”

Alppihiihtoseurojen ja myös alppikoulujen välille on aikaisemmin viritelty yhteistyötä. Yritykset ovat hyytyneet jo alkuunsa hatariin sopimuksiin. HySS:n ja TSS:n välinen sopimus on tehty yksityiskohtaisesti ja valmennuspäällikön tehtävät ovat selvät. Ohjeeksi muille seuroille sisäpiiritietoa sopimusalueista: valmennuspäällikkö konsultoi fysiikkaharjoittelua, järjestää valmentajakoulutusta, suunnittelee harjoitus- ja leirikalenterit, valmentaa rinteessä ja osallistuu sovitussa määrin seurajohdon kokouksiin. Jokainen sopimusalue on tarkennettu lisälausein, joten valmennuspäällikkö Mikael Kurjen kakku alkavalle harjoituskaudelle on mojovan muhkea.

Mikael Kurjen työsarka levenee. Peukkua uusiin haasteisiin.

Aamuposti 19.04.2016

HySS:n junioreilla mitalijuhlat Pyhällä

Erika Pykäläiselle lisää SM-kultaa

Rovaniemen Santa Claus Ski Team ja Pyhän yöpakkaset onnistuivat järjestämään täydelliset olosuhteet lasten SM-kisoille. Alppihiihdon SM-mitaleja oli kauden päätöskilpailuissa jaossa 48 kappaletta, joista Hyvinkään Slalomseuran juniorit omivat itselleen neljäsosan. HySS:n Erika Pykäläinen (N16) nousi palkintopallin korkeimmalle korokkeelle kolme kertaa. Erikan mitalikokoelma täydentyi syöksylaskun, superG:n ja suurpujottelun (GS) kultamitaleilla. Kuuden kultamitalin tavoitteesta jäi uupumaan vain yhdistelmäkisa superkombin (SC) kulta. SC:n vauhtiosuus sujui mallikkaasti, mutta pujottelu päättyi ulosajoon.

Kolme SM-mitalia HySS:n nimiin laski myös Viljo Parkkila (M14). Parkkila sai hopeiset mitalit syöksylaskussa ja suurpujottelussa. Yllätyskullan Viljo hankki itselleen superG-kisassa, jossa sarjan M14 ylivoimaisin urheilija GrIFK:n Jaakko Tapanainen joutui keskeyttämään. Tapanainen voitti Pyhällä kolme lajia, mutta hyssiläiset Viljo Parkkila, Akseli Ahvenainen ja Veeti Riikonen kärkkyivät heti perässä. Pyhällä Ahvenaiselle pronssimitalit GS- ja SC-kisoissa ja Riikoselle hopeaa yhdistelmäkisassa.

HySS:n Rosa Pohjolainen (N14) oli vakiovieras Pyhän kisojen palkintojuhlissa. Rosan kaulaan ripustettiin kultamitalit syöksy- ja supergkisojen jälkeen. SC:n neljännestä ja GS:n viidennestä sijasta Rosalle ojennettiin tyylikäs pysti. Pystisijoille (4.-6.) hyssiläisistä laskivat M16 sarjan pojat Jesper Pohjolainen (5. SC) ja Joel Palosaari (6. GS). Lotta Rahkola (N16) sai oman pystinsä GS:n viidennestä sijasta. Lotan isosisko Malla täydensi HySS:n mitalitusinan syöksylaskun pronssilla. Tahkon ja Pyhän SM-kisojen yhteenvetona HySS:n saldo: 8 kultaa, 5 hopeaa ja 5 pronssia.

Rovaniemen SCST:n Elian Lehto (M16) oli Pyhän kisojen kullatuin laskija. Lehdolle kultaa jokaisessa lajissa. Tiukin tilanne kehkeytyi SC-kisassa, jossa seuratoveri Turo Torvinen laski tasan saman ajan 1.23.52.  Kaksi erilaista lajia ja tasapeli – ei todennäköisesti onnistu, jos tasatulosta tietoisesti yritettäisiin.

Pyhän SM-kisan suosituimpaan lajiin suurpujotteluun osallistui 154 laskijaa. Samaan lajiin kauden avauskisassa Rukalla osallistui 186. Suunta on lajin kannalta huolestuttava. Kausi ja kilpailumatkat ovat olleet rasittavia, mutta HySS:n nuoriso jaksaa edelleen. Seuraavaksi ohjelmassa on kevätleiri Levillä vapun molemmin puolin.

Erikan viides SM-kulta tuli Pyhän GS-kisassa.
Emilia, Erika ja Malla nopeimmat tytöt syöksykisassa.
Rosa oli vakiovieras palkintojenjaossa. Kuvassa N14 sarjan syöksyn mitalitytöt Maisa, Rosa, Henna ja Charlotte.
Jaakon lähimmät adjutantit Veeti ja Akseli. Kuvassa M14 sarjan SC kisan palkitut. Kaikki SM-Pyhän kuvat Jarmo Pohjolainen

Aamuposti 12.04.2016

Rukan SM-pujotteluista mitaleja Hyvinkäälle

Hyvinkääläinen Julia Toiviainen pujotteli itselleen täyden mitaliketjun Rukan SM-pujotteluissa viikonlopun aikana. Toiviainen voitti N18 sarjan, oli toinen paripujottelussa ja pronssia tarttui matkaan yleisen sarjan pujottelukisassa. Tyttömaajoukkueeseen kuuluva Toiviainen on kilpaillut talven aikana paljon ulkomailla Italiassa, Ruotsissa ja Norjassa. Seuraavan FIS-kisan Suomessa järjestää Toiviaisen nykyinen seura Rovaniemen Santa Claus Ski Team ja viikon päästä jatkuvat SM-kisat Ylläksellä, joten aikaa kuluu ennen kuin koko mitalisaalis on Hyvinkäällä.

Hyvinkään Slalomseuran Juho Handolin voitti pujottelumestaruuden sarjassa M21. Yleisen sarjan pronssisija jäi puolen sekunnin päähän ja paripujottelussa Handolin joutui tyytymään jaettuun 9.sijaan. SM-kisoja käytiin kovatasoisten FIS-kisojen sisällä, joten Handolin pystyi tiputtamaan pujottelun FIS-pisteitään mukavasti alle 20 pisteen.

Naisten molemmat FIS-kisat voitti Levin Jutta Juutinen, joka palkittiin myös yleisen sarjan SM-tittelillä. Miesten FIS-kisojen voittajia olivat JHS:n Arttu Niemelä ja Levin Joonas Räsänen. Niemelälle bonuksena M21 sarjan SM-kulta ja Räsäselle yleisen sarjan Suomen mestaruus. Toisen SM-tittelin Räsänen sai paripujottelusta. N21 sarjan mestaripujottelija on Porin Janina Mäkinen ja naisten paripujottelumestaruus meni ART-Taborin Riikka Honkaselle. Nuorten miesten M18 sarjan SM-voittaja on Seinäjoen Eetu Mäkelä.

Paripujottelun SM-kisaan pääsivät mukaan vanhat starat Kalle Palander ja Jukka Leino, jotka joutuivat vastakkain kisan kolmannella kierroksella. Palander eteni mitalilähtöihin, mutta Levin Jaakko Mustalahti tiputti maailmanmestarin finaalista. Paripujottelukisassa HySS:n Santtu Kuikkaniemi eteni kolmannelle kierrokselle ja sijoittui lopulta jaetulle viidennelle sijalle. M21 sarjassa Kuikkaniemen sijoitus oli yhdeksäs ja yleisessä sarjassa 20.

HySS:n nuoret miehet Henrik Järvikare, Kalle Mikkonen, Tuukka Kuikkaniemi ja Emil Keränen eivät päässeet maaliin ensimmäisessä FIS-kisassa, jossa oli jaossa nuorten SM-mitalit ja paikat paripujotteluun. Yleisen sarjan kisassa Tuukka Kuikkaniemi oli 20. ja Emil Keränen 21. HySS:n ainoa edustaja naisten kilpailuissa oli Nea Lehtonen, joka oli 17. (N18), 19. (N yleinen) ja jaetulla 16. sijalla paripujottelussa.

Naisten paripujottelun mitalisti: Kultaa Riikka Honkanen (ART-T), hopeaa Julia Toiviainen (SCST) ja pronssia Inka Antikainen (EsSla).
Juholle SM-kulta sarjassa M21
Mestarin tyylinäyte Kuva Juha Lehtonen
Santtu pääsi vauhtiin vasta paripujottelussa Kuva Juha Lehtonen

Aamuposti 12.04.2016

(juttu julkaistu lyhennettynä)

Pinocchiokisa italialaisjuhlaa

HySS:n Lotta Rahkola GS-kisan 23.

Pinocchio Sugli Sci ei ole pelkästään lasten kansainvälinen alppihiihtokilpailu vaan italialainen kilpailujärjestelmä, jonka kautta on saatu tuhansia lapsia kilpailemaan laskettelurinteissä. Alueellisia karsintakilpailuja pidetään useissa hiihtokeskuksissa ja vielä loppukarsinnassa, Abetonen kisaviikon alussa, oli mukana satoja lapsia eri ikäluokissa. Näin karsitaan Italian edustajat kansainväliseen Pinocchio-kisaan, johon tänä vuonna osallistui nuorisoa 34 maasta. Karsinnan tehokkuus näkyy hyvin lopputuloksissa – 16 sarjan kärkikolmikoissa on toistuvasti pari italialaista. Pinocchion kisasivut hehkuttavat erityisesti italialaisen Giovanni Franzonin (M16) kisasuorituksia ja vastaavan kunnian tyttöjen kisasta saa Slovenian Nika Murovec (N14).

Suomesta Pinocchio-kisaviikolle osallistui kuusi urheilijaa sarjaan U16. Parhaimman sijoituksen (7.) pujotteli Slalom-Seuran Niko Kukkonen. Pohjan sportin Miikka Nieminen oli seuraavalla sijalla (8.). GrIFK:n Edvard Furuhjelm oli pujottelukisan 24. Suurpujottelukisassa Kukkonen oli 22. ja Fuhjelm 29. Nieminen joutui keskeyttämään suurpujottelun avauslaskun. Poikien sarjassa kilpaili 72 alppihiihtäjää.

Suomen tyttöjen edustusjoukkueessa Abetonessa kilpaili Hyvinkään Slalomseuran Lotta Rahkola. Avauskisassa Rahkola pujotteli sijalle 32.  Suurpujottelu sujui paremmin – sijoitus 23. Suomalaista parhaimman pujottelusijoituksen laski GrIFK:n Ingrid Ulfves (11.). Suurpujottelukisassa paras suomalainen oli Seinäjoen HS:n Emilia Hautamäki 16. sijallaan. N16 sarjassa kilpaili 64 urheilijaa.

Suomen joukkue Pinocchio-kisassa Abetonessa. Vas. Edvard, Niko, Miikka, Lotta, Emilia ja Ingrid. Kuva Kata Rove
Täysillä eteenpäin - avausmarssi kesäkelissä. Kuva Kata Rove

Aamuposti 5.4.2016

SM-mitalijahti alkoi Tahkolla

Erika Pykäläiselle kaksi kultaa

HySS:n kokonaissaalis kuusi mitalia

Hyvinkään Slalomseuran Erika Pykäläinen asetti lopputalven tavoitteekseen voittaa kaikki kuusi SM-titteliä alppihiihdon eri kilpailulajeissa. Temppu onnistui täydellisesti viime keväänä ja hyvin alkoi myös tämän kevään jahti. Pykäläinen voitti Tahkon SM-kisoissa N16 sarjassa sekä pujottelun että paripujottelun. Paripujottelukisaan Erikalla oli osallistumisoikeus Audi tourin menestyksen perusteella, mutta kisavireen säilyttämiseksi hyssiläinen kävi voittamassa välipäivänä myös karsintakisan.

Kaksi SM-mitalia kaulassa kotiinsa palaisi myös HySS:n Rosa Pohjolainen (N14). Hopeisen kolmion Rosa sai SM-pujottelusta ja pronssinen triangelin oli palkintona paripujottelussa. Karsintakilpailu Pohjolaiselta päättyi ulosajoon, mutta aikaisemmat meriitit riittivät kilpailulupaan.

Karsintakilpailun kautta paripujotteluun pääsivät mukaan HySS:n Linnea Rintala (N14) ja Milla Antikainen (N16). Molempien taival päättyi avauskierroksella – loppusijoitus jaettu 17. sija. Kierrosta kauemmin paripujottelussa olivat mukana HySS:n Malla ja Lotta Rahkola. SM-pujottelussa Rahkolat olivat järjestyksessä: Lotta 11. ja Malla 13.

Poikien kisoissa GrIFK:n Jaakko Tapanainen (M14) oli jälleen voittamaton. SM-pujottelussa ja karsintakilpailussa Tapanaisen kyyti oli sekuntikaupalla nopeinta ja hyvin laskutekniikka pysyi kasassa vaikka vierellä kiisi haastaja. Tapanaisen tapaan kahteen SM-kultaan pujotteli Rovaniemen Turo Torvinen (M16). Paripujottelussa finaaliin odotettiin Torvisen pariksi SCST:n Elian Lehtoa, joka voitti Audi tourin kokonaiskilpailu. HySS:n Joel Palosaari rakensi koko kisaviikonlopun kovimman pommin pudottamalla Lehdon toisella kierroksella. Palosaari sijoittui lopulta jaetulle sijalle 5. Samalle sijalle ylsi myös HySS:n Mikkel Lindberg, joka kierrosta aikaisemmin pujotti kisasta seuratoverinsa Jesper Pohjolaisen.

M14 sarjassa parivaljakko Veeti Riikonen ja Viljo Parkkila lisäsivät HySS:n mitalisaaliin kuuteen SM-mitaliin. Riikonen oli kolmas pujottelussa ja Viljo Parkkila pääsi haastamaan Jaakko Tapanaisen paripujottelun finaalissa. Paripujottelun SM-hopeamitalin lisäksi Parkkila sai palkintoja pujottelun 4. sijasta ja karsintakilpailun kakkospaikasta. Veeti Riikosen paripujottelu katkesi ennen finaalilähtöjä. Samoin kävi myös HySS:n Akseli Ahvenaiselle – molemmille merkittiin kisan 5. sija.

Tahkon SM-kisoja käytiin ensin kaksi päivää kumisaapaskelissä ja päätöspäivänä väki tarkeni jo t-paidassa. Nilsiä Skin väki yhdessä Tahkon alppikoulun valmentajien kanssa näyttivät, kuinka mössölumesta tehdään jäinen kisarinne ja pidetään se kunnossa vaikka lämpötila nousee yli kymmenen asteen. Äärimmäisessä hädässä heräteltiin apuun myös alppikoulun oppilaita. Rukan SM-kisoihin tähtäävät alppikoululaiset tekivät viimeistelyharjoituksen lanaamalla kisaratoja.

Kaikki tulokset www.skisport.fi

Erikan tavoitteesta toteutui vaiheet 1 ja 2.
Kolme ruusua ja hopeamitali. Hieno yhdistelmä.
HySS:n poikakalenterin kansilehti 2017. Jesper, Mikkel ja Joel - vain lihakset puuttuu!!!
Veeti, Rosa ja Viljo saaliina kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Pojat taistelee, Jakke selostaa, aurinko paistaa ja yleisö nauttii. Hyvät kisat - hieno päätöspäivä.

Aamuposti 24.03.2016

Juho Handolin haastoi Latvian mestarin

Kaisa Nyberg loukkaantui

Latvian hiihtoliitto järjesti Pyhätunturilla alppihiihdon kisaviikon, jonka alkupäivinä 60 latvialaista lasta kilpailivat maansa mestaruuksista. Kisaviikon loppuosa oli varattu aikuisten mestaruuskisoille ja ohjelmaa täydennettiin kolmella FIS-kategorian kisalla. Latviassa on FIS-listoilla alle 40 aktiiviurheilijaa, joten mukaan kutsuttiin myös muiden maiden laskijoita. Mestaruuskisojen hyvät FIS-pisteet kiinnostivat, joten kisaamassa oli 106 laskijaa ja edustettuna oli yhdeksän valtiota.

Latvialaisia urheilijoita Pyhällä oli vain pieni (16) määrä, mutta tässä joukossa oli kisojen paras laskija Kristaps Zvejnieks. Zvejnieks on pujotellut tällä kaudella MC-pisteille ja hänen FIS pisteensä pujottelussa ovat alle kymmenen. Pyhällä latvialainen voitti GS-kisan mestaruuden ja hallitsi myös molempia FIS-pujotteluja.

Mestaruuspujottelussa Zvejnieks laski ulos, jolloin kärkipaikka vapautui Rukan Miikka Mankiselle.

Mankinen oli hyvä myös FIS-pujottelussa, jossa kolmannelle sijalle laski HySS:n Juho Handolin. Handolin voitti niukasti paluuta tekevän Santeri Paloniemen – nuorten MM-voittaja vuodelta 2012. Handolin oli hyvässä vauhdissa päätöskisassa – ensimmäisen kierroksen jälkeen Handolin kakkosena ja Latvian mestari reilusti perässä. Järjestys kääntyi täysin toisella kierroksella. Zvejnieks laski kierroksen pohja-ajan ja Handolin laski ulos radalta.

Latvian mestaruuspujottelussa 66 starttaajasta vain 23 pääsi maaliin saakka. Ensimmäiselle radalle rakennettu ”killeri” karsi joukosta 33 laskijaa, joiden joukkoon liittyivät myös HySS:n Santtu Kuikkaniemi ja Emil Keränen. Kuikkaniemi jatkoi paremmin FIS-pujotteluissa – sijoitukset 12. ja 15. Emil Keränen oli päätöspujotellussa 18. ja laski hyvät kisat myös GS-kisoissa sijoittuen 30. ja 22. sijalle.

Naisten kisojen paras laskija oli myös latvialainen Lelde Gasuna. Gasunalle molempien lajien mestaruudet ja lisäksi FIS-GS:n voitto. FIS-pujottelujen voittoihin laskivat GrIFK:n Corinne Grönholm ja Latvian Agnese Aboltina. HySS:n Kaisa Nyberg tuhoutui ensimmäisessä kisassa. Nybergin sukset olivat erimielisiä ja hakeutuivat vastakkaisiin suuntiin. Laskija jatkoi matkaa vauhdikkaasti mahallaan ja tässä rytäkässä oikea jalka sai reilusti ”hittiä”. Jalka määrättiin tutkimusten jälkeen lepoon ja toivottavasti pääsiäisnoidat noituvat jalan terveeksi, koska edessä on vielä kauden päättävät SM-kilpailut. Nybergin ohjelmassa oli pääsiäiskiertue Ruotsin puolella – nyt HySS:n edustus Nolbyn påskmällenissä on Juho Handolinin ja Emil Keräsen varassa.

Kommentti, jota ei julkaistu Aamupostissa jutun yhteydessä.

Latvian mestaruuskilpailut alppihiihdossa Suomessa! Kuulostaa melkein vitsiltä, mutta todellisuus on aivan muuta. Latvian hiihtoliitto ja sen taustayhtiö Infoski järjestivät kisat, jotka kelpaavat esimerkiksi suomalaisille kisajärjestäjille. Pyhän kisoissa latvialaiset käyttivät monipuolisesti mediaa tuomaan lajia yleisön tietoon. Kisojen live-seuranta toimi. Kisasta tehtiin videoklippejä ja haastatteluja nettiin. Latvian televisiossa oli pitkä uutinen kisoista ja Pyhä oli näyttävästi esillä. Jokaisesta laskijasta otettiin hyviä laskukuvia (www.infoski.lv) ja sponsorit olivat edustavasti näkyvillä. Ajanottotekniikkaa ja kisavarusteita oli tuotu kasapäin mukana.

Järjestelyissä hääri 25 toimitsijaa, jotka ennen aikuisten kisoja jäädyttivät kisarinteen. Toimitsijoilla oli yhtenäiset, värikkäät asut, jotka tavallaan tekivät kisatapahtumasta ryhdikkään. Kisatunnelman viimeisteli vauhdikas kuuluttaja Ivars Bacis, joka vaihtoi selostuskieltä laskijan kansallisuuden mukaan. Suomalaisten ajatkin menivät suunnille oikein ja ”hän otta johtopaikka” – huudahdus tuli tutuksi Baltiassa suoran nettiselostuksen välityksellä. Seuraavan koulutusmahdollisuuden suomalaisille kisajärjestäjille Latvian porukka järjestää ensi keväänä Pyhällä, jonka kanssa yhteistyösopimus on voimassa vielä pari seuraavaa vuotta.

Juho Handolin (infoski.lv)
Santtu Kuikkaniemi (infoski.lv)
Emil Keränen (infoski.lv)
Pinja Palmen (infoski.lv)
Kisaturisti Kaisa Nyberg
Pyhän kisa oli Baltic-cupin päätöskisa
Järjestäjät tekivät Pyhän rinteessä hartiavoimin töitä. (Kuva infoski.lv)
Yhteistyökumppanit olivat nättävästi esillä maalialueella ja palkintojenjaossa.

Aamuposti 15.3.2016

HySS:n kotikisat Kolilla

Erika Pykäläinen on ykkönen

Alppihiihtäjä Erika Pykäläinen voitti viikonvaihteessa neljä osakilpailua Kolilla pidetyissä Audi alpine ski tourin finaalikisoissa. Kolilla laskettiin superg-kisa, yhdistelmäkilpailu supercombi, pujottelu ja suurpujottelu. Finaalikisat lisättynä Rukan, Levin ja Tahkon osakilpailuihin saatiin täyteen 15 kisan kiertue, jonka N16 sarjan voitoista Pykäläinen kahmi 14. Ainoa huti sattui helmikuussa Tahkon pujottelukisassa. Kokonaiskilpailussa pisteitä laskettiin MC:n tapaan – voittajalle 100 pistettä ja 30. sai viimeisen pisteen. Pykäläisen yhteispisteet ovat 1420, joista 20 tuli kauden avanneesta Ironman-kuntokisasta. N16 sarjan kakkoseksi kokonaiskisassa tuli TuSlan Jenny Vuori (781 pist.) ja kolmas sija meni GrIFK:n Mathilda Laseniukselle (685 pist.).  HySS:n Malla Rahkola oli kokonaiskisan yhdeksäs ja pikkusisko Lotta sijoittui 16. sijalle.

M14 sarjassa GrIFK:n Jaakko Tapanainen oli ennen Kolia Pykäläistäkin kovemmassa voittotahdissa, mutta finaalien vauhtilajeissa tuli notkahdus. Pujottelusta ja suurpujottelusta Tapanainen sai täydet pisteet ja kokonaispotti nousi 1350 pisteeseen. Tapanaisen hallitsemassa M14 sarjassa HySS:n pojat Viljo Parkkila ja Akseli Ahvenainen kävivät tiukkaa kisaa sarjan kakkospaikasta. Parkkila voitti Kolin superg-kisan ja oli pujottelussa kakkosena. Näin hankituilla pisteillä Parkkila pääsi Ahvenaiselta karkuun- Parkkilan pisteet 814 ja Ahvenaisen pisteet 731.  HySS:n Veeti Riikosella on tourilta yksi kärkipaikka ja Kolilta tuli palkinto ja hyvät pisteet pujottelun 4. sijasta. Kokonaiskisassa Riikonen on yhdeksäs pisteillään 491. Parkkila, Ahvenainen ja Riikonen on meneväinen kolmikko, jolta voidaan odottaa huhtikuussa mitaleja Tahkon ja Pyhän SM-kisoista.

Pohjolaisen sisarukset Rosa ja Jesper olivat ennen Kolin kisoja kokonaiskilpailussa hyvissä asemissa. Rosa johti N14 sarjaa ja Jesper oli kolmantena M16 sarjassa. Rosa voitti Kolin SG-kisan ja keräsi tasaisesti pisteitä muistakin lajeista, mutta joutui taipumaan kakkospaikalle kokonaiskisassa. Slalom-Seuran Jade Linnatsalolla oli vauhdissa Kolilla - kaksi voittoa ja yhteispisteitä 310 loppusaldoon. Linnatsalon loppupisteet 1072 ja Rosa Pohjolaisen saldo 1005. Kolmanneksi sijoittui SS:n Maisa Kivimäki (954). HySS:n Linnea Rintalan yhteispisteet 192 riittävät tourilla 22.sijaan.

Jesper Pohjolainen lisäsi Kolilla pistetiliään vain 92 pisteellä. EsSlan Julius Vesalainen ja SS:n Sami Liukkonen voittivat Kolilla yhden lajin ja porhalsivat Pohjalaisen ohi kokonaiskilpailussa. M16 sarjan kärkipaikat olivat selvillä jo ennen Kolia. Rovaniemen parivaljakko Elian Lehto ja Turo Torvinen kinasivat vielä kumpi vie kokonaiscupin. Lopulta Lehto sai ”luovutusvoiton”, koska Torvinen joutui lähtemään kutsukilpailuun Ranskaan ennen viimeistä lajia. HySS:n laskijoista Mikkel Lindberg oli tourilla 12. ja Joel Palosaari 16.

Kolin kisat olivat Hyvinkään Slalomseuran kotikisat. Ensimmäistä kertaa järjestelyvastuu audi tourilla oli annettu hyvinkääläisseuralle. Kansallismaiseman suojelu, pitkä roudausmatka kisapaikalle ja vajaa miehitys valmisteluvaiheessa teetätti kovasti töitä. Nostoväki tuli paikalle kisapäiviksi, hyvää tukea saatiin muiden seurojen jäseniltä ja Kolin hiihtokeskuksen henkilökunta oli täysillä mukana tekemässä hienoa alppihiihtotapahtumaa. Kilpailunjohtaja Jarmo Pohjolainen esikuntineen sai joukkueenjohtajilta palautteeksi ”synninpäästön”: ”hyssiläiset voivat edelleenkin kulkea kisapaikoilla näykyvästi – ei tarvitse luimistella nurkissa”.

Kolin audi-kisojen kaikki tulokset www.skisport.f/tulosseuranta-live/audi-alpine-ski-tour/

 Kaikki audi tourin kokonaiskilpailun tulokset www.skisport.fi/alppihiihto/suomen-kilpailukalenteri/audi-tour

Erika voitti N16 sarjan kokonaiskilpailun (1420 pist.) Kuva Juha Lehtonen
Viljo oli toinen M14 sarjan kokonaiskilpailussa (812) Kuva Juha Lehtonen
Akseli oli kolmas M14 sarjan kokonaiskilpailussa (731) Kuva Juha Lehtonen
Rosa oli toinen N14 sarjan kokonaiskilpailussa (1005) Kuva Juha Lehtonen
Jesper oli viides M16 sarjan kokonaiskisassa (612) Kuva Juha Lehtonen
Oranssit valtasivat Kolin huipun. Kuva Juha Lehtonen

Aamuposti 8.3.2016

Viides sija Suomen alppijunioreille Topolinossa Italiassa

GrIFK:n Jaakko Tapanainen laski tähtikaartiin

Suomen alppijuniorit saavuttivat viidennen sijan maiden välisessä joukkuekisassa Italian Folgariassa pidetyssä 55. Trofeo Topolinossa. Kisoihin osallistui lähes kolmesataa alppijunnua ja edustettuna oli 40 valtiota. Jokaisen kisan 15 parasta laskijaa kerryttivät maansa pistesaldoa. Kuusi suomalaista ylsi pistesijoille ja yhteispotiksi saatiin 90 pistettä. Pistemäärästä yli puolet hankki GrIFK:n Jaakko Tapanainen (M14).

Tapanainen voitti sekä pujottelun että suurpujottelun ja sai suorituksistaan nimensä Topolinokisan kunniatauluun. Nykyisistä alppitähdistä tuplavoittoon ovat aikoinaan laskeneet Norjan Henrick Kristoffersen (2009) ja USA:n Mikaela Shiffrin (2010). Suomen Tanja Poutiaisen nimi on kirjoitettu kahteen kertaan kunniagalleriaan vuoden 1995 kohdalle.

N14 sarjassa Suomea edustivat Slalom-Seuran tytöt Jade Linnatsalo ja Maisa Kivimäki. Linnatsalo kartutti joukkueen tiliä 11 pisteellä sijoituttuaan 5. sijalle pujottelussa. Kivimäki laski tasaisesti sijoitukset 16. (SP) ja 17. (P), mutta jäi niukasti ilman joukkuepisteitä. N14 sarjassa kilpaili 50 tyttöä.

N16 sarjan avauskisa oli kova pettymys Suomen tytöille. Erika Pykäläinen (HySS), Jenny Vuori (TuSla) ja Mathilda Lassenius (GrIFK) joutuivat kaikki keskeyttämään pujottelukisassa. Suurpujottelussa sujui paremmin: Vuori 5., Pykäläinen 9. ja Lassenius 32. ja Suomelle yhteensä 18 pistettä. N16 sarjaan jokaisella maalla oli kolme paikka, joten osanottajamäärä oli iso, 83 tyttöä mukana. Tästä joukosta erottautui Slovenian Neja Dvornik, joka Jaakko Tapanaisen tapaan voitti molemmat kisalajit.

M16 sarjassa Suomen pistetiliä kartuttivat Rovaniemen SCST:n Turo Torvinen (10. SL) ja Elian Lehto (11. GS).

Torvinen oli GS-kisan 20. ja Lehto laski SL-kisassa samalle sijalle kuin viime vuonna - 18. myös vuonna 2015. HySS:n Mikkel Lindberg oli ensimmäistä kertaa edustustehtävissä ja teki tulokset 24. pujottelussa ja 48. suurpujottelussa. M16 sarjassa oli edustettuna 33 maata – kilpailijoita yhteensä 96. Itävallan poissaolo jäi arvailujen varaan.

Maiden välisen joukkuekilpailun voitti Italia 140 pisteellään. Slovenian pisteet olivat 121 ja Ranskan 115. Sveitsi voitti Suomen kuudella pisteellä. Pisteitä sai 15 maata. Mitalitilaston voitti Slovenia 5 mitalillaan. Jaakko Tapanaisen kaksi kultamitalia nosti Suomen mitalitilastossa kakkoseksi.

Kaikki tulokset www.trofeotopolino.net/ manifestazione/classifiche

Suomen joukkue Topolino-kisassa 2016. Edessä vas. Maisa, Jade, Jaakko ja Rasmus. Takana vas. Erika, Mathilda, Jenny, Mikkel, Turo ja Elian.
Jaakko Tapanainen tuplavoittaja Topolinossa 2016.
Turo Torvinen 10. SL ja 20. GS.
Elian Lehto 11. GS ja 18. SL.

Aamuposti 19.02.2016

Kolme kovaa kisaa Kulomäessä

Hyvinkään Slalomseuran toimintapäivä Sveitsin hiihtokeskuksessa aloitettiin ruotsinkielisten koulujen mestaruuskilpailuilla. Kilpailuihin osallistui viitisenkymmentä koululaista. Huoltajia ja toimitsijoita oli yhteensä sama määrä. Hartaasti odotettu kutsuvieras – aurinko – oli paikalla hyvissä ajoin ennen ensimmäistä starttia.

Kauniaisten Granhults skolassa on tiedossa komeat juhlat, koska kouluun palasi torstaina viisi SFSI:n mestaria: Erica Nikander (F8), Carper Forsberg (P8), Isabel Söderström (F12), Antonia Therman (F14) ja Emil Markelin (P14). Lisäkupin kahvia voivat nauttia liikuntakasvattajat seuraavissa kouluissa: Salpar skola (Sipoo), Näse skola (Porvoo) ja Grännas skola (Voolahti). Sipooseen mestaruuden vei Cassandra Nysten (F10) ja Porvoon seudulle Alexander Heikkinen (P10) ja Oskar Gustafsson (P12). Yläkouluikäisten mestaruudet menivät Ingrid Ulvesille (F16) ja Jesper Pohjolaiselle (P16). Ulvesin koulu on Hagelstamsaka högstadiet ja Pohjolaisen Helsinge skola.

SFSI:n mestaruuskisojen jälkeen kovaa menoa jatkettiin HySS:n viikkokilpailuilla, joihin tällä viikolla oli saatu vieraaksi porvoolaisseura SS-66:n juniorilaskijoita. Vauhdikas kisa päättyi tasapuoliseen palkintojenjakoon – kaikille kisamakkara ja mehua.

”Missäs täällä on niitä makkaroita” kyseli topakasti metrinmittainen nuorimies, joka johdatteli pujottelukoululaiset kisarinteen monttuun. HySS:n nuorimmaiset alppihiihtäjät pitivät oman tarkkuuslaskukisansa loivemmalla turistirinteellä, mutta palkintogaala oli yhdessä vanhempien laskijoiden kanssa. HySS:n puheenjohtaja Marko Makkonen palkitsi kaikki pujottelukoululaiset ja ne toimitsijat, jotka olivat eri tehtävissä koko toimintapäivän ajan. Salamavalojen jälkeen päästiin asiaan – nuorimies ja kaikki muutkin saivat kisamakaransa.

Kilpailujen paras tulos oli iltakilpailujen leppoisa meininki. Muut tulokset osoitteessa www.hyss.fi.

Ruotsinkielisten koulujen oppilaat valloittivat Kulomäen huipun. Kuva Jarmo Pohjolainen
HySS:n puhenjohtaja Marko Makkonen palkitsi kaikki pujottelukoululaiset. Salamavalot valaisivat illan. Kuva Jarmo Pohjolainen

Aamuposti 16.02.2016

Kaisa Nybergille voitto Tahkon GS-kisassa.

Pinja Palmeen kaksi kertaa SL-kisan kolmospaikalla

Alppihiihdon Itä-Suomen FIS-turnee jatkui Kolin jälkeen Kuopion Tahkolla suurpujottelulla (GS) ja päättyi kahteen pujottelukisaan (SL). Suurpujottelussa oli hieman vajaa miehitys, koska samaan aikaan osa alppikoululaisista hikoili yo-kisoissa äidinkielen parissa. Kaisa Nybergin tehtäväksi jäi pitää HySS-logo näkösällä GS-kisassa ja hyvin Nyberg pestinsä hoiti. Tahkon GS-kisan voitto oli Nybergin viides FIS-kisan ykköspaikka tänä talvena. Hyvän vastuksen tarjosivat kisahommiin palannut, KHS:n Nina Halme ja B-maajoukkueen Janina Mäkinen (PoSS).

Pujottelukilpailuihin ehti kirjoituksista mukaan myös HySS:n Pinja Palmen, joka sijoittui kolmanneksi molemmissa pujotteluissa. Parivaljakko Nyberg-Palmen yritti katkaista Latvian Evelina Gasunan pujottelujen voittoketjun, mutta tämä tehtävä jäi tekemättä. Itä-Suomen turneelta Gasunalle neljä pujotteluvoittoa. HySS:n Nea Lehtonen sijoitukset pujottelukisoissa olivat 13. ja 14.

HimoSkin  Antti Leonsaari otti ensimmäisen FIS-kisa voittonsa Kolilla ja tulos oli sama myös Tahkon GS-kisassa ja ensimmäisessä SL-kisassa. GS-kisan muut palkintosijat menivät NilSkin Jose Partaselle ja EsSlan Henry Tuonoselle. Hyssiläisten sijoitukset GS-kisassa olivat: 11. Emil Keränen, 13. Henrik Järvikare, 16. Tuukka Kuikkaniemi, 27. Kalle Mikkonen. 

HySS:n Santtu Kuikkaniemi pyöritteli kynää yo-kokeessa GS-kisan aikana, mutta oli mukana molemmissa pujotteluissa. Palkintoseremoniat sujuivat ilman Kuikkaniemeä, joka teki jälleen ”janneahoset” eli sijoittui kaksi kertaa neljänneksi. HySS:n Niklas Järvikareen sijoitukset SL-kisoissa oli 5. ja 7. Päätöskisassa Henrik Järvikare oli kahdeksas, Emil Keränen 11. ja Kalle Mikkonen 15.

Tahkon FIS-kisoissa kilpaili vain 60 urheilijaa. FIS-laskijoita oli paljon ulkomailla kilpailemassa paremmista pisteistä. Rukan ja Levin alppikoulujen kaartia oli pitkällä kisamatkalla Keski-Euroopassa. HySS:n Juho Handolin osallistui kuuteen kilpailuun ja voitti Saksan Lenggreisissä Citizen-kategorian kisan ja sai FIS-pisteitä 29.76. Tyttömaajoukkue kilpaili sunnuntaina Norjan Kongsbergissä, jossa parhaimman sijoituksen (4.) laski HaJyn Kia-Emilia Hakala. SCST:n Hilla Hannola oli kaksi kertaa viidentenä. Hyvinkääläisen Julia Toiviaisen sijoitukset pujottelukisoissa olivat 8. ja 11. ja FIS-pisteet 40.77 ja 47.61. Molemmat lukemat ovat paremmat kuin Toiviaisen FIS-listapisteet kauden 8. listalla. 

Kaisa pujotteli Tahkolla toiseksi. Voitto tuli GS-kisassa. Kuva Juha Lehtonen
Kaisa ja Pinja esittelevät Skimac Tahkon lahjoittamia palkintoja.
Santtu teki kisatauolla eväitä yo-kirjoituksia varten.

Aamuposti 13.02.2016

Alppihiihdon FIS-kisat palasivat Kolille

Pinja Palmen voitti FIS-suurpujottelun. Kaisa Nyberg varmisti kaksoisvoiton HySS:n naisille.

Viiden vuoden tauon jälkeen järjestettiin Kolilla FIS-kategorian alppihiihtokisat. Kisaluvan oli hankkinut rohkeasti uusi alppihiihtoseura Kuopion Ski Club, joka synnytettiin viime kauden jälkeen fuusioimalla PHS-alpin ja SiiPo-alpin toiminnot. HySS:n Pinja Palmen käytti savolaisten erikoistarjouksen hyväkseen ja voitti torstaina lasketun suurpujottelukisan. Voitto oli Pinjan ensimmäinen FIS-kisavoitto. Palmenin ykköspaikkan takasi toisen kierroksen hurja lasku, joka kampesi johdossa olleen HySS:n Kaisa Nybergin kakkospaikalle. Hopeatiloja Kaisalle kertyi Kolilla kolme kappaletta, koska keskiviikon kaksi pujottelukisaakin päättyivät toiselle sijalle Latvian Eveliina Gasunan jälkeen. Pinja Palmenin pujottelukisat päättivät sijoille 5 ja 6. Naisten GS-kisaan osallistui 17. laskijaa.

Miesten pujottelukisojen voitot menivät HimoSkin Antti Leonsaarelle ja EsSLan Henri Kuuslalle. Molemmissa kisoissa Latvian Miks Zvejnieks kuului kärkikolmikkoon. HySS:n laskijat Henrik ja Niklas Järvikare olivat tulleet Itävallasta saakka kilpailemaan Kolille ja Tahkolle. Ensimmäisessä pujottelussa veljekset olivat sijoilla 4 ja 5. Toisessa pujottelukisassa HySS:n Santtu Kuikkaniemi jäi kärkipaikasta 45 sadasosaa ja sijoittui neljänneksi. Sijoitus on Kuikkaniemen paras FIS-kisoissa. Emil Keränen oli kakkoskisan kymmenes ja sai FIS-pisteitä 74.54. Keräsen uudet FIS-rankingpisteet asettuvat nyt 70 pisteen paikkeille.

Miesten suurpujottelukisan voitto meni Juhan Luikille, joka Viron lisäksi edustaa Rukan alppikoulua. Hyssiläisten sijoitukset suurpujottelukisassa: Santtu Kuikkaniemi 8., Emil Keränen 14., Henrik Järvikare 15. ja Kalle Mikkonen 19. Miesten kisassa oli mukana 30 osallistujaa.

Kolin kilpailujen järjestäminen oli Kuopion SC:lta rohkea avaus. Kolin kisa yhdistettynä Tahkon kisaviikonloppuun voi kehittyä hyväksi kisaviikoksi. Tänä vuonna osanotto oli pääasiassa alppikoulujen varassa. Tahkolta, Rukalta ja Leviltä oli alppikoulujen nuorempaa väkeä kisaamassa. Latviasta oli kuuden urheilijan joukkue ja Venäjältä muutama alppihiihtäjä. Tällä kokoonpanolla Kolin kisasta ei tullut hyvää ”pistekisaa”, mutta kisarinteenä Koli on hyvä ja urheilijalle ystävällinen. Hotellilta 50 metriä startiin ja sama matka hissille. Tällä kertaa kansallismaisemaa ei päästy ihailemaan – talvikisaa käytiin sumussa ja monen sortin sateessa.

Pinja palasi Kolilta Tahkon alppikoulun asuntolalle FIS-kisavoittajana.
Kaisa Kolin pujottelukisan startissa 10.2.2016
Kolin kansallismaisema ei tällä kertaa häikäissyt. Toivottavasti Kolin Audeissa 11.-13.3. aurinko paistaa.

Aamuposti 10.02.2016

HySS:n laskijoita edustustehtäviin

Alppihiihtoliitto Skisport Finland järjesti maanantaina Kuopion Tahkovuorella karsinnan lasten kansainvälisiin alppihiihtokilpailuihin. Tavoiteltavina oli kahdeksan paikkaa Italian Folgariassa järjestettävään Trofeo Topolinoon ja kuusi paikkaa Abetonessa kisattavaan Pinocchio sugli Scihin. Audi tour kilpailujen perusteella paikan karsintakisaan sai 40 laskijaa ja muutama juniori pääsi kisaamaan ”villin kortin ” voimalla.

HySS:n laskijoista Topolinoon matkustavat Erika Pykäläinen ja Mikkel Lindberg. N16-sarjaan Pykäläisen lisäksi paikan saivat TuSlan Jenny Vuori ja GrIFK:n Mathilda Lassenius. Poikien M16-joukkueseen valittiin Rovaniemen SCST:n Turo Torvinen ja topolinokonkari  Elian Lehto, jolle retki on jo kolmas vierailu Folgariassa.Topolinossa käydään kisaa myös alle 14-vuotiaiden ikäluokassa, jossa Suomea edustavat Slalom-Seuran tytöt Maisa Kivimäki ja Jade Linnatsalo. Poikien kisaan paikan saivat GrIFK:n Jaakko Tapanainen ja Slalom-66:n Rasmus Gustafsson.

Pinocchio sugli Sci-kisaan valittiin Tahkon karsinnassa sijoille 4-6 laskeneet kilpailijat. Nämä paikat menivät Slalom-Seuran Niko Kukkoselle, Granin Edvard Furuhjelmille ja Pohjan Sportin Miikka Niemiselle. Tyttöjen karsintakilpailun neljäs oli Granin Ingrid Ulfves ja viides HySS:n Lotta Rahkola. Joukkueen kolmas paikka täytettiin vasta tarkistuslaskennan jälkeen. Paikan ansaitsi Seinäjoen HS:n Emilia Hautamäki.

Tahkon karsintakilpailussa oli mukana yhdeksän HySS-laskijaa. Malla Rahkola (N16) ja Rosa Pohjolainen (N14) hankaloittivat urakkaansa jo avauslajissa ulosajoillaan. Pohjolainen oli karsinnan viides ja Rahkola jäi lopulta ilman hyväksyttyä tulosta.  HySS:n Viljo Parkkilan kisapaikka Topolinoon jäi 2,5 sekunnin päähän – sijoitus neljäs N14-sarjassa. Jesper Pohjolainen, Akseli Ahvenainen ja Joel Palosaari laskivat viikonvaihteessa hyvät Audi tourkisat, mutta maanantain tihkusateessa suksi ”tökki”. Pohjolainen oli M16-karsinnan 13. ja Palosaari 15. M14-kisassa Ahvenainen oli kahdeksas.

Italiassa järjestettävillä lasten kansainvälisillä alppikisoilla on pitkät perinteet. Maaliskuun alussa kisataan Trofeo Topolinossa jo 55. kerran ja Pinocchio näyttää Abetonessa 18.-19.3. pitkää nenäänsä jo 34.  kerran.

Kisassa laskettiin kolme pujottelua ja kolme suurpujottelua.  Loppuajassa kaksi nopeinta pujottelua ja kaksi nopeinta suurpujottelua.

N14

1. Maisa Kivimäki                 Slalom-Seura           2.24.62

2. Jade Linnatsalo                 Slalom-Seura          2.44.30

5. Rosa Pohjolainen                HySS                     2.49.17


M14

1. Jaakko Tapanainen              GrIFK-alpine          2.35.57

2. Rasmus Gustafsson             Slalom-66             2.40.48.

4. Viljo Parkkila                        HySS                   2.43.01

8. Akseli Ahvenainen                HySS                   2.46.31


N16

1. Erika Pykäläinen                   HySS                   2.39.80

2. Jenny Vuori                          TuSla                  2.40.80

3. Mathilda Lassenius                GrIFK-alpine        2.42.28

4. Ingrid Ulfves                         GrIFK-alpine        2.45.93

5. Lotta Rahkola                        HySS                  2.46.16

6. Emilia Hautamäki                  SHS                    2.46.76

Kolme parasta valittiin Topolino-kisaan, 4.-6. Pinocchio-kisaan.


M16

1.Turo Torvinen                         SCST                  2.35.39

2. Elian Lehto                            SCST                  2.38.85

3. Mikkel Lindberg                     HySS                   2.39.27

4. Niko Kukkonen                      Slalom-Seura        2.39.32

5. Edvard Furuhjelm                  GrIFK-alpine         2.39.55

6. Miikka Nieminen                     Pojo                    2.39.85

Kolme parasta Topolinoon, 4.-6. Pinocchioon.

13. Jesper Pohjolainen                HySS                   2.41.75

15. Joel Palosaari                       HySS                   2.43.52

Erika ja Jenny Vuori (TuSLa) lähtevät Folgariaan jututtamaan Topolinoa.
Mikkel Lindberg ent. TuSla nyk. HySS tuleva Tahkon alppikoulu (?). Suuntana Trofeo Topolino.
Lotta Rahkola HySS-laskija Rovaniemeltä sai paikan Pinocchio-kisaan.
HySS:n edustusjoukkueen tuliaiset Tahkolta - 17 palkintoa ja Audi tour pisteitä .... (kohdan voi täyttää itse).
Rosa ja vaudikkat menopelit.
Viljon videoklinikka. Omia kisalaskujaan tutkimassa Jesper, Mikkel ja Joel.
Nimi ja kasvot tutuksi. Tähtivieras HySS:n sivuilla. Jaakko Tapanainen GrIFK.

Aamuposti 26.01.2016

Maailmanmestari palasi kisarinteeseen Rukalla

HySS:n Juho Handolin nousi Santeri Paloniemen ykköshaastajaksi

Vuonna 2012 Ruka Slalomin Santeri Paloniemi voitti nuorten maailmanmestaruuden pujottelussa. Pari seuraavaa vuotta Paloniemi kilpaili pääasiassa MC – ja EC-kisoissa. Vuosi 2015 jäi lähes kokonaan väliin selkävaivojen ja lonkkaoperaatioiden vuoksi. Paloniemi palasi reilun vuoden tauon jälkeen kisahommiin viime viikonloppuna kotirinteessään Rukalla. Pitkään odotettu startti riitti avauslaskussa viidenteen sijaan. Toisessa laskussa vauhti oli jo huipussa, mutta viimeisillä porteilla tuli ”huti” ja tulos hylättiin.

Toisessa kisassa Paloniemi joutui tiukalle HySS:n Juho Handolinin kanssa. Kahden laskun eroksi saatiin lopuksi 22 sadasosaa rukalaisen eduksi. Paloniemen pujottelupisteet olivat parhaimmillaan 7.06 kaudella 2014. Uusi alku antoi palaajalle pisteitä 27.59. Handolin sai kakkospaikastaan FIS-pisteitä 29.09. Kisan kolmas oli Miikka Mankinen – Handolinin koulukaveri Rukan alppikoulusta. Koulukaverit kävivät myös ensimmäisessä kisassa raastavan taiston. Eroksi saatiin vain yksi sadasosa Mankisen eduksi – Mankinen neljäs ja Handolin viides. Kisan kärkikolmikko oli 1. Eetu Mäkelä (SHS), 2. Sami Merisalo (LHS) ja 3. Robin Bäck (GrIFK).

Rukan kisoihin valmistautuminen meni monelta laskijalta pahasti pieleen, koska Rovaniemen kisat peruttiin pakkasen takia. Rovaniemellä odoteltiin useampi päivä sisätiloissa ja Rukan kisoihin startattiin kylmiltään. HySS:n mieslaskijoista hyvät kisat Rukalla laski Niklas Järvikare, jonka sijoitukset olivat 11. ja 8. Pisteitä Niklas Järvikare sai 51.55 ja 45.97, mitkä ovat hänen parhaimmat pujottelupisteensä FIS-uralla. Santtu Kuikkaniemi oli ensimmäisessä kisassa 16. ja Emil Keränen 20. Keränen avasi pujottelupistetilinsä numeroin 65.85. HySS:n laskijoista Henrik Järvikare, Tuukka Kuikkaniemi ja Kalle Mikkonen eivät saaneet hyväksyttyjä suorituksia aikaiseksi kummassakaan kilpailussa.

HySS:n naisille Rovaniemen revontulihoito sopi hyvin. Varsinkin Pinja Palmen sai uutta virtaa pujotteluvauhtiinsa taivaan tulista. Palmen johti molempia kilpailuja avauskierroksien jälkeen, mutta ei vielä pystynyt pitämään kärkipaikkaansa loppuun saakka. Ensimmäisessä kisassa ohi menivät HySS:n Kaisa Nyberg ja SCST:n Siiri Kilpeläinen. Nybergille voitto oli ensimmäinen FIS-voitto pujottelussa. Vauhdistaan Nyberg sai pisteitä 46.94 ja kolmannesta sijasta Palmenille näytettiin numerot 51.13. Toisessa kisassa avauskisan kolmen kärki laski ulos. Voitto meni Ruotsiin Marta Ohlsonille. HySS:n Nea Lehtonen oli avauksessa 18. Naisten kisassa laski 28 kilpailijaa.

Kaikki tulokset data.fis-ski.com/alpine-skiing/results.html

Maailmanmestari palasi palkintopallille. Santeri Paloniemen haastajina Juho ja Mankisen Miikka
Juhon sotamaalaus treeneissä toi lisävauhtia.
Pinja kärkipaikalla avauslaskujen jälkeen.

Aamuposti 20.01.2016

Kaisa Nybergille kaksi GS-voittoa Pyhältä

HySS:n Kaisa Nyberg nosti FIS-kisavoittojensä määrän neljään. Kaksi viimeisintä ykköspaikkaa tulivat Lapin kisaviikon avauksessa Pyhätunturilla. Kaikki FIS-voitot ovat tulleet suurpujottelussa ja suosikkirinteenä on ollut Pyhän Piste Palander. Kahdella voitollaan Nyberg tiputtaa FIS-pisteitään uusiin lukemiin 33.77.

Norjalainen Kristine Normark on Lapin alppikisojen vakiovieras ja tälläkin kertaa menestys oli hyvä – kaksi kakkospaikkaa 1.38 ja 1.67 sekuntia Nybergiä perässä. Uutena vieraana Lapin kierroksella on kuuden nuoren naisen joukkue Venäjältä. Molemmissa kisoissa kympinsakissa oli neljä venäläistä. Parhaimmat, Anastasia Gornostaeva ja Elizaveta Timchenko, ylsivät kisoissa kolmannelle sijalle ja ansaitsivat hyvät parannukset FIS-pisteisiinsä. HySS:n toinen edustaja Pyhällä, Pinja Palmen oli avauskisan 12. ja toinen kisa päättyi keskeytykseen. Naisten kisaan osallistui 33 laskijaa.

Seinäjoen HS:n Eetu Mäkelä on hyvä ehdokas Suomen edustajaksi nuorten olympialaisiin. Pyhän kisoissa Mäkelä voitti ensimmäisen kisan ja oli kakkosena toisessa kisassa. Molempien kisojen FIS-pisteet – 29.21 ja 32.61 - painuivat alle Mäkelän listapisteiden (33.54).  Toisen kisan voittaja Norjan Andreas Utstoel Jakobsen laski hyvät FIS-pisteet 26.69. Voittajien lisäksi kisojen kärkikolmikkoon mahtuivat vain GrIFK:n Teddy Takki ja Ruotsin Hannes Grym. HySS:n Juho Handolin sijoittui avauskisassa viidenneksi ja tiputti GS:n ennätyspisteensä lukemiin 36.68. Santtu Kuikkaniemi laski sijoitukset 23. ja 24. Emil Keränen oli avauskisassa sijalla 31. ja Tuukka Kuikkaniemi pari sijaa perässä (33.). Itävallasta Lapin turneelle tulleiden Järvikareen veljesten parhaimmat sijoitukset olivat: Henrik 25. ja Niklas 38. HySS:n Kalle Mikkonen oli avauskisan 52. Miesten kisaan osallistui 67 kilpailijaa.

Pyhän FIS-kisat eivät mahtuneet tyttömaajoukkueen ohjelmaan. Pyhän kisojen aikaan tytöt osallistuivat NJR (National Junior Race) –kategorian kisaan Italian Pozza di Fassassa. Parhaimman sijoituksen (4.) ja pisteet (42.64) laski EsSlan Nella Korpio. Hyvinkääläinen Julia Toiviainen oli molemmissa kisoissa sijalla 10 ja sai pisteitä 44.93 ja 55.00. Rovaniemen Hilla Hannula oli kaksi kertaa 17. Kiintoisaa seurata, ehtivätkö pohjoisen tytöt omiin kotikisoihinsa, kun Lapin kiertue jatkuu keskiviikkona Rovaniemen Tottorakalla.

Kaisalle kaksi voittoa ja uudet GS-pisteet 33.77
Juhon GS-pisteet tippuivat taas. Nyt ollaan lukemissa 37.69.

Aamuposti 19.01.2016

HySS:n junioreilla palkkapäivät Levillä

Kolmen kisapäivän saalis 22 palkintoa

Levin Audi Alpine Tourilla laskettiin kolmen viluisen päivän aikana neljä kisaa. Avauspäivänä perjantaina käytiin kaksi superg-kilpailua, joihin osallistui yli 150 kilpailijaa. HySS:n junioreille vauhtikisa SG osoittautui palkkapäiväksi. Pitkän kisapäivän saldoksi todettiin 13 palkintosijaa. Viikonloppu täydennettiin kahdella suurpujottelukisalla, joista HySS:n laskijoiden palkintokokoelma lisääntyi yhdeksällä pystillä.

HySS:n Erika Pykäläisen (N16) vakaa laskutyyli sopii hyvin SG-radoille. Ensimmäisessä SG-kisassa Pykäläinen liukui selvään voittoon, mutta toisessa SS:n Viivi Hämäläinen tarjosi tiukan vastuksen. Eroa yhden laskun SG-kisassa tyttöjen vauhdissa oli vain 19 sekunnin sadasosaa. Hyssiläisistä hyvässä supergvauhdissa olivat myös Rahkolan sisarukset Malla ja Lotta. Malla hurjasteli sijaluvuille kolme ja viisi. Lotta oli viides ensimmäisessä SG-kisassa. 

Erika Pykäläisen voittokulku jatkui myös suurpujottelukisoissa. Tuttu kilpakumppani TuSLan Jenny Vuori pääsi lähimmäksi Pykäläisen kärkiaikoja. GrIFK:n Mathilda Lassenius oli molemmissa GS-kisoissa kolmantena. Malla Rahkola sai palkinnon myös toisen GS-kisan kuudennesta sijasta.

M14 sarjassa saatiin kisojen toinen neloisvoittaja kun GrIFK:n Jaakko Tapanainen oli ykkönen jokaisessa kisassa. M14 sarja oli myös hyssiläisittäin tuottoisa ikäluokka. Akseli Ahvenainen sijoittui molemmissa SG-kisoissa neljänneksi ja paransi vauhtia GS-kisoissa sijoittuen kakkospaikalle. Viljo Parkkila oli Ahvenaisen edellä SG-kisoisssa (3. ja 2.) ja GS-kisastakin tuli Parkkilalle palkinto viidennestä sijasta. Veeti Riikonen kisasi tasaisesti SG kaksi kertaa 13. ja GS kahdesti 12.

M16 sarjassa voitot menivät Rovaniemen SCST:n pojille. Elian Lehto vei isoimmat palkinnot SG-kisoissa ja Turo Torvisen teki saman tempun GS-kisoissa. HySS:n menestys tässä ikäluokassa oli Jesper Pohjolaisen varassa. Pohjolaisen laskut SG-kisoissa riittivät pronssisijoille ja toisesta GS-kisasta tuloksena oli neljäs sija. Hyssiläisista Mikkel Linbergin sijoitusketjuksi tuli 17.- 8.-9.-DSQ. Joel Palosaari laski tulokset 14.- 14. -17. ja 16. Topi Pöyhönen on tuloslistoilla kaksi kertaa 17. ja kerran 19. M16 oli kisojen suurin sarja, suurpujotteluun osallistui 47 laskijaa.

N14 sarjassa kolme kisaa päättyi Slalom-Seuran Maisa Kivimäen voittoon. Täyden potin esti HySS:n Rosa Pohjolainen, joka voitti toisen SG-kisan. Voitto oli Rosan ensimmäinen Audi tour voitto. Rosa täydensi kokoelmaansa Levillä palkinnoillaan myös SG:n kakkostilasta ja GS:n 3. ja 5. sijasta. HySS:n Linnea Rintala pääsi parhaimpaan vauhtiin päätöskisassa (9.) ja Silva Saarisen paras sijoitus oli 21.

Audi alpine tour jatkuu helmikuun alussa Tahkolla. Kisakiertuetta jatketaan ilman Slalom-Seuran Liisa Piiraista, joka johti N14 sarjan kokonaiskisaan ennen Leviä. Piirainen kaatui Levillä ensimmäisessä SG-kisassa ja loukkasi jalkansa. Sääri on operoitu Rovaniemellä ja edessä on pitkä kuntoutumisjakso.

Kaikkien tulokset www.skisport.fi/tulosseuranta-live/audi-alpine-tour/  

Erikan laskutapa sopii täydellisesti SG-radoille. Kuva: Juha Lehtonen
Rosa toisen SG-kisan voittajakorokkeella. Kakkosena Karla Soppela (SCST) ja kolmosena Saara Penttinen (Kuopio SC).
Meni niin tai näin - suu naurussa eteenpäin! Rosan kanssa juhlii SS:n Jade Linnatsalo

Aamuposti 09.01.2016

Julia Toiviainen voitti Levin FIS-pujottelun

Rovaniemen Santa Claus Ski Teamia edustava hyvinkääläinen alppihiihtäjä Julia Toiviainen pujotteli loppiaisena Levillä FIS-kisan voittoon. Ykköspaikka tuli mukavana yllätyksenä, koska tähän asti Toiviainen on ollut otsikoissa hyvän suurpujottelumenestyksensä vuoksi. Levin pujottelun loppuhuipennus oli hyvinkääläisittäin mairea, sillä avauslaskun jälkeen kisan kärjessä oli HySS:n Kaisa Nyberg. Viimeisenä startannut Nyberg horjahteli ulos reitiltä ja joutui keskeyttämään. Kaksi ehjää laskua takasivat Julia Toiviaiselle ensimmäistä kertaa palkintosijan FIS-pujottelussa ja erinomaiset FIS-pisteet 38.65. Toinen samantasoinen pistesuoritus pujottelussa nostaisi Toiviaisen ikäluokassaan kärkikolmikkoon Suomessa.

Myös miesten pujottelukisassa avauslaskun jälkeen kisan kärjessä oli HySS:n värit. Juho Handolin johti kisaa 10 sadasosan erolla Norjan Morten Engvoliin. Kisan lopullinen voittaja Latvian Miks Zvejnieks oli puoli sekuntia perässä. ” Lasku lähti hyvin liikkeelle, mutta 15. portin kohdalla sattui pieni lipsahdus, siitä menin kyljelleni ja luisuin seuraavan portin ohi” harmitteli Handolin kisan jälkeen. Handolinin seuraksi keskeyttäneiden sakkiin liittyivät HySS:n Emil Keränen ja Kalle Mikkonen. Ainoa kaksi kertaa maaliin saakka pujotellut hyssiläinen oli Santtu Kuikkaniemi, joka sijoittui kymmenenneksi. Kymppipaikka on Kuikkaniemen tämän talven paras sijoitus. Eroa voittaja Zvejnieksiin jäi 2.51 sekuntia ja pisteitä suorituksesta sai 45.88. Reilu vuosi sitten pujottelu sujui hieman paremmin, joten FIS-pisteet säilyivät lukemissa 43.72.

Levin kisaviikolle tuli yhtä vaille sata laskijaa kuudesta eri maasta. Yhteinen jutunaihe oli Siperian tuliainen, päivä päivältä kiristyvä pakkanen. Kilpailunjohtajan Jaana Karhilan yhteenveto olosuhteista oli selkeä: ” Kyllähän urheilijat olivat välillä kylmissään, mutta kukaan ei heittänyt hommaa kesken. Suurpujottelut saatiin vietyä suunnitellusti läpi, mutta loppiaisena pakkanen alkoi kiristyä. Alhaalla kylässä oli 35 astetta, mutta ylhäällä tunturissa vähän reilu parikymmentä. Ensimmäinen pujottelu oli vielä ok. Tänään asteet olivat samat, mutta tunturissa tuulta 12 m/s. Tämä on jo liikaa – pakko perua toinen pujottelu.”

Viikko ennen joulua usea tästä kilpailijajoukosta oli kilpailemassa Åressa. Siellä viimeisen päivän kisa peruttiin lämpimän sään pilattua kisarinteen. Mitähän seuraavaksi – reilun viikon päästä alkaa Lapin kierros Pyhä – Rovaniemi – Ruka? HySS:n joukkue saa lisävahvistuksia Itävallasta. Stamsin urheilulukiossa opiskelevat Järvikareen veljekset Henrik ja Niklas ovat ilmoittautuneet mukaan turneelle.  

Jupen hyvä suurpuikkavauhti siirtyi myös pujotteluun. Levin pujottelusta hyvät FIS-pisteet 38.65. Pujottelusta ykköslaji?
Santtu vaihtoi Levillä Kroatian väreihin.
Seuraavaksi Levin 10/11 rinne kutsuu Audilaskijoita 15.-17.1. Kuvat: Juha Lehtonen

Aamuposti 08.01.2016

Hyiset FIS-kisat Levillä

Tyttöjen Team 2018 hyvässä vauhdissa

Kovasta pakkasesta huolimatta Levillä käytiin kaksi kireää jahtia suurpujottelun FIS-pisteistä. Nuorilla 98- ja 99 – syntyneillä on tammikuu aikaa antaa näyttöjä Norjan Lillehammerissa helmikuussa pidettäviin nuorten olympialaisiin. Suomi saa vain yhden alppihiihtopaikan molemmille sukupuolille. Team 2018:n urheilijoista EsSlan Nella Korpio oli avauskisan kolmas ja voitti toisen kisa. Korpion SP-pisteet Levin jälkeen ovat 39.11. Korpion seuratoveri Inka Antikainen oli molemmissa SP-kisassa kakkospaikalla ja paransi SP-pisteensä lukemiin 43.34. Tyttöteamin hyvinkääläislaskija Julia Toiviainen laski Levillä hyvät sijoitukset (5. ja 4.). Viime keväänä hankitut pisteet (39.37) ovat niin kovat, etteivät hyvätkään suoritukset riittäneet pisteparannuksen. HySS:n Kaisa Nyberg ei ikänsä puolesta pääse nuorten olympialaisiin. Levillä Nybergin sukset kitisivät pakkasessa sijaluvuille neljä ja kolme. HySS:n Pinja Palmenin molemmat kisat päättyivät ulosajoon. Nea Lehtosen ensimmäinen hyväksytty suoritus FIS-kisoissa toi sijoituksen 24 ja FIS-pisteitä 147.09.

Miesten suurpujottelukisoja hallitsi Ruotsin Hannes Grym. Avauskisan reilun sekunnin voitto antoi pisteitä 25.93. Kuopio SC:n Sampo Kankkuselle ja GrIFK:n Robin Bäckille yksi sekunti maksoi lähes kymmenen pistettä. HySS:n Juho Handolin antoi hyvän esimerkin pistemetsästyksen helppoudesta. Kaksi hyvää perättäistä kisaa sijoille kaksitoista ja viisi. Pisteparannusta lähes 25 pistettä ja FIS-rankingissa lähes tuhat pykälää paremmaksi sijalle noin 800. Suomen tilastossa parannusta tuli 25 sijaa lukemiin 22. HySS:n Santtu Kuikkaniemi oppi jälleen, että hyvä sijoitus vaatii kaksi hyvää suoritusta. Yhdellä hyvällä ja toisella ongelmalaskulla Kuikkaniemi pääsi Levillä kaksi kertaa 20 parhaimman porukkaan. HySS:n Emil Keräsen sijoitukset Levin SP-kisassa olivat 30. ja 36. Näillä sijoituksilla Keränen pysyy SP-pisteissä 74.95.

Levin kisat jatkuvat loppiaisena pujottelukisoilla. Suurpujottelupäivinä Levin kylässä oli pakkasta lähes 30 astetta ja huipulla 10 astetta vähemmän. Pujottelijoille on luvassa kuivempaa keliä.

Kovalla pakkasella huolto ratkaisee! Juhon voitelu kohdallaan - FIS-pisteet ropisivat.
Kaisa vakaassa vauhdissa Levillä. Tuloksena 4. ja 3. sija.
Emilin suupuikka kulkee. Tällä hetkellä 99-pojissa FIS-pisteissä kotimaassa kärkipaikalla.
Nea aloitti FIS-uransa Levillä. Laskukuvat Juha Lehtonen